Lisää söpöjä pentukuvia! Taikan korvat olivat pienenä tyttönä varsin isot suhteessa vartalon kokoon. Kokoa korosti korvalehtien sisäpinnan karvattomuus. Tunnistemerkinnässä tatuoinnin sijaan päädyimme mikrosiruun, joka sekään ei ole pysynyt aloillaan, vaan on vaeltanut niskanahan puolelta alemmas.
Ikääntymiseen liittyy tiettyjä velvollisuuksia, kuten rokotuksilla käynti. Jälleen kerran eilen eläinlääkäriasemalla kuulivat varmasti kaikki, että Taika on paikalla. Jo ovella Taika muistaa, että "jäikin katsos se yksi asia hoitamatta tuossa lähipuistossa" ja hihna piukealla edetään huoltajien johdatuksella eläinlääkäriaseman ovesta sisään.
Odotustilassa kiljutaan, voihkitaan ja nyyhkytetään. Jos joutuu odottamaan kauemmin kuin neljä minuuttia, myös läähätetään. Pian saattaa olla äänessä kokonainen kuoro Taikan johtamana.
Rohkean koiran akilleenkantapää on siis eläinlääkärillä käynti. Penturokotuksilla Taika osoitti, ettei ole lahjottavissa: eläinlääkärin antamat koirankeksit otettiin suuhun, mutta poksautettiin poskilihaksilla mahdollisimman kauas, kun rokotuspiikki laitettiin ihon alle. Pöh! Kuka nyt vaihtaisi neulan pariin pieneen keksiin??!
Poikkeamme nykyisin silloin tälllöin muuten vaan "ulisemassa" odotustilassa ja lähdemme tovin kuluttua jatkamaan matkaa. Hihnan toiseen päähän asti aistii syvän helpotuksen, kun poistumme paikalta ilman hoitotoimenpiteitä.
Huomatkaapa muuten kuvan siimahäntä, joka on sittemmin tuuhettunut sekin. Onko muilla koiruilla eläinlääkärikammoa?
Ihana kuva!
VastaaPoistaMinun koirani (saksanpaimenkoira) inhosi myös eläinlääkäriä. Muuten rohkea koira, mutta ei eläinlääkäriä.
Nykyisillä ei ole, mutta yksi edeltäjistä aloitti tärinän jo autossa, eläinlääkärin parkkipaikalla. Sinänsä kummaa, kun ei sille koskaan siellä tehty rokotuksia kummempaa.
VastaaPoistaTuttu ilmiö meilläkin nykyään tuo kammo. Aluksi Pipsa ei ollut millänsäkkään edes pistoksista, vähän vain levoton vieraassa paikassa.
VastaaPoistaSitten tuli meidän viime kesän katastrofi, eli Pipsan tiineys ja pentujen kuolema kohtuun ja keisarinleikkaus. Pipsalle jäi kyllä traumat. Lähinnä ne syntyivät jo alkuraskaudesta ultraäänitukimuksesta. Se oli aivan kauheaa joutua vatsalleen pötkölle ja tutkittavaksi. Asiaa ei tietenkään parantanut karmaiseva loppu eli joutuminen leikkaukseen ja siitä toipuminen. Reppana oli pari eka viikkoa sydäntä särkevässä kunnossa. Mutta toipui onneksi hyvin ja parani kaikin puolin - paitsi se lääkärikammo jäi.
Voihan surkeus eläinlääkärikammoisia otuksia... pitänee vaan jatkaa siedättelyä eli satunnaisia tervehdyskäyntejä. Joilal ei toistaiseksi ole ollut mitään vaikutusta.
VastaaPoistaMarja: Onneksi Pipsa toipui ja parani hyvin! Niin, sairaana outojen käpälöitäväksi ja outoihin asentoihin pakottaminen ei tietenkään edistä luottavaista suhtautumista eläinlääkärien ammattikuntaan. Meillä viime kesänä selkäkipuisena saatu selän kipupisteiden etsintä (painetaan kaksin käsin tiukasti moelmmin puolin selkärankaa) ensin kandin ja sitten lääkärin voimin oli kamalan näköistä katseltavaa. Lopuksi etsinttiin kuonokoppaa pyynnöstäni. Eihän tärisevästä ja uikuttavasta koirasta voi päätellä milloin siihen koskee ja milloin se pelkää...