Koiranomistajan toiseksi paras varuste

Koiranomistajana vannon Goretexin nimeen. Hyvänä kakkosena on Sonim.

Ai mikä? Kalifornialainen puhelinvalmistaja, jonka puhelimesta löysin viimein tarvitsemani: se kestää kuolaa, hampaissa kanniskelua, pudottelua, uimista, rankkasteita ja kalastusta. Akku kestää normaalia käyttöä parikin viikkoa. Lisäksi siinä on loistava taskulamppu, joka riemastuttaa joka päivä näin syyspimeällä mustasta maasta koirankikkareita etsivää...

Sonimin puhelimet ovat käytössä muun muassa armeijassa ja kaivoksissa - siellä missä puhelimilta vaaditaan kestoa. Suomalaisittain esimerkiksi viime kesän ukkosmyrsky rankkasateineen olisi tappanut polkupyörän korissa ulkoilleen normikännykän, mutta Sonim sai vesipesun. Itse pesen oman kännyni hanan alla kerran viikossa.

Sonim-puhelimille on runsaasti erilaisia stressitestejä, ja varmasti tämänkin mallin saa rikki, mutta jos etsii kestoa ja käytettävyyttä, suosittelemme Taikan kanssa lämpimästi tätä merkkiä :)

YouTubessa löytyy runsaasti videomateriaalia erilaisista testeistä, joilla Sonimia on rasitettu: betonimyllyssä, nippusitein maastoauton renkaaseen kiinnitettynä, minikaivurilla päälle ajamalla, grillaamalla, keittämällä spagetin kanssa, pesukoneessa käyttäen, saunomalla...

Mr Land Rover testasi myös Sonimin puhelinta. Hypätäänpä kyytiin ja "let's give some punishment" matkapuhelimelle!

After all that punishment it still works!

Ulkonäkö sitten: ei mikään siro leidipuhelin, mutta käytettävyydeltään paras löytämistäni. Ominaisuudet hakkaavat erään suomalaisen viisikirjaimisen matkapuhelinvalmistajan vastaavat tuotteet mennen tullen. Kotimaisuus ei tänään liene enää se tekijä, joka vetoaa isänmaalliseen kuluttajaan, tuotanto kun on pitkälti muualla kuin kotimaassa.

Kurkkaa lisää valmistajan sivuilta.

Työn ja levon suhteesta

Emännän kiireistä johtuen on kuulumisten päivittely tapahtunut lähinnä ajatuksissa. Osittain on Taikakin joutunut sekaantumaan kiireisiin. Aamu-uniselle koiralle herätykset yhä hämärämmässä ovat olleet epämiellyttäviä. Päivän toisen asiointikierroksen päätteeksi on muutaman kerran suunnattu lähistöllä sijaitsevalle emännän työhuoneelle, jossa Taikallakin on kyllä ihan kohtuulliset oltavat lampaantaljoineen. Lampaantaja on muuten käytettynä hankittu - ketään ei ole listitty varta vasten neidin makuupaikan vuoksi.

Neuvottelua Taka-Töölöstä Etu-Töölöön siirtymiseksi käydään kuitenkin sanattomasti. Kadunkulmissa, josta useasti mutkattu emännän työhuoneelle, käydään suurin piirtein seuraava esitys.

Taika: Jähmettyy paikoilleen kirsu kohti kotia eli päinvastaiseen suuntaan.
Emäntä: Mennään nyt vaan.
Taika: Kääntyy katsomaan emäntää silmiin. Sinähän siellä töissä käyt, en minä!
Emäntä: No niin, nyt tassua toisen eteen. Kevyttä painonsiirtymää hihnassa emännän päähän.
Taika: Katsoo närkästyneen näköisenä. Minua ei kuule kiinnosta nyt työt yhtään.
Emäntä: Kiertää kirsun ja kotitalon väliin.  Ja sit mennään, reippaasti vaan!
Taika: Kyllästyneenä. Joopa joo. Kulkee lonnien, tassunkynnet asfalttia raapien.

Perillä odottaa lampaantalja, vesikuppi ja puruluuherkku uutteraa käytäväkolinoiden vartijaa.

Välillä lisäjännitystä tuo Töölönlahden maanalaisen pysäköintihallin räjäytystyöt. Vaan onneksi Taikaa ei mitkään pienet paukut, ilotulitteet, räjäytykset tai vastaavat haittaa suuremmin. Korkeintaan toinen silmä avautuu koiranunesta.

Sadesäällä kannattaa ehdottomasti painautua sohvatyynyjen väliin mahdollisimman pieneksi ja vältellä emännän tai isännän katsetta siinä vaiheessa, kun puhutaan ulos lähtemisestä. Ken murehtii, että koiran hankinta sopii vain aamuvirkuille, voi hakea teorialleen vahvistusta muualta. Kliiniset eläinkokeet osoittivat, että kun ilta-asiat oli hoideltu iltaysiltä, voi seuraavana aamuna vetää huoleti lonkkaa jopa yhteen, mieluiten sohvalla.

Pupu pöksyyn?

Nyt se taas tapahtui. Aamuretkellä Taikan suuhun päätyi kani. Isäntä raportoi, että Taika laittoi kuononsa Oopperatalon takana olevaan kaninkoloon. Veti päänsä pois ja suussa oli kani. Ei siis mikään viimevuotiseen villiminkinkellistykseen verrattavissa oleva operaatio.

Taika oli mustikka-Matin kaverina ja huomasi erämaassa villiminkin, jota jallitti useamman tunnin. Minkki ehti jo puraista kirsun pieleenkin, mistä Taika tulistui toden teolla ja minkki sai nk. lentävän lähdön minkkien taivaaseen.

Eilen taas saaliiksi osui puistossa kipittänyt hiiri.

Mutta siis - tämä kani päätyi roskiksiin isännän toimesta. Olisi varmaankin pitänyt ottaa riistaruoaksi talteen. Ken haluaa seuraavan, voi jättää varauksen emännälle! Kanitoimitukset ovat sitten jo hiukan epäsäännöllisellä rytmillä, ei ihan tilaustyötä.

Taikan ulkoiluttajalla tulee olla melkoinen arsenaali pussukoita taskuissaan: namipussi, kakkapussit, hiiripussit, kanikassit...

Ja todellakin, meillä on vakavia vaikeuksia keskittyä matkustamaan lemmikkieläinvaunussa kanihäkin vieressä, ymmärrättehän. Useimmiten oma-aloitteisella paikanvaihdolla ylimääräiseltä stressiltä vältytään puolin ja toisin.

Ruokaa kuppiin ja nuppiin!

Kaikki te, joita koiran hyvinvointi ja ruoka kiinnostaa, auttakaa suomalaista tutkimusta täyttämällä kyselylomake osoitteessa ruokintakysely.fi

Kyllähän se, mitä kuppiin laittaa, varmasti vaikuttaa myös koiran nuppiin. Oli ihan mielenkiintoista muistella Taikan pentuajan muonapuolta. Taika sattui saamaan aurinkoisen kesän pentuajakseen - siitäköhän se vesikauhu juontaa juurensa...

Hemmotellaan koiruuksia...

Kuva: Le Bone Appetit

Aikaisemman, vakavamman aiheen vastapainoksi kaivataan jotain kevyttä. Ainakin täällä.

Miten olisi Spa-lahjakori koirallesi? Sisältää
Cuddler Bed
Domaine de Chien Shampoo
Buddy Rinse
Pet Aromatics Spray
Loofa Dog
Aromatherapy Candle
Bon Bons
Dog E Biscotti
Pet Music
Cancer Collar

En ole ihan varma, miten Taika arvostaisi aromaterapeuttista suihketta, kun jo Gothivet saa kirsun nirpalleen. Suihkukaan meillä tuskin muuttuu nautinnolliseksi aromaterapeuttisella kynttilällä, vaikka olisi kinkun hajuinen.

Hauskoja ja persoonallisia lahjakoreja (myös kissoille!) löytyy Le Bone Appetit -verkkokaupasta.
Spa-korin lisäksi on valmiiksi valikoidut setit syntymäpäivään, parane pian ja jopa kosher-teemaan. Tuotteita voi ostaa myös yksitellen, yksi fiksuimmista on mustikkanaksut. Resepti-sivulta löytyy kokkailtavaa moneen makuun... ellei hakua kungfu-onnenkeksejä ostaa valmiina:

Kuva: Le Bone Appetit

 

Tehty kanan maksasta, jauhoista ja kananmunasta, tietenkin ennustukset keksin sisällä...

Irti!

Kävelimme viikko sitten Töölöstä Munkkiniemeen koirakouluun. Matkalla havaitsimme 3 koiraa irti. Irti -- Helsingin keskustassa.

Ensimmäinen koira-isäntäpari seikkaili päiväkodin lähellä. Dobermanni-herra jämähti tuijottamaan meitä tien toiselta puolelta. Ensin tunsin ikäänkuin silmät kyljessäni... käänsin pääni ja dobberi tuijottaa Taikaa, joka on jämähtänyt aloilleen karvojen noustessa hitaasti pystyyn. 

Hmm, mutisin ja siirryimme auton taakse pois koiran näkökentästä. Seuraavassa hetkessä tajusimme koiran olevan irti. Irti, ei edes 12 metriin siimaleikkuri-Flexissä. 

Isäntä ja koira marssivat pitkin pyörätietä. Mielenkiintoisemmaksi tilanteen teki edelleen se, että parivaljakko (koira 5-6 metriä jäljessä) kulki päiväkodin ohi. Kello oli 17, ja lapsia juoksi päiväkodista irti kulkevan dobberin vierestä...

Huiii... Mieleen tuli uutinen parin viikon takaa:

Lähteenä Iltasanomat, klikkaamalla isommaksi.

Pääsimme Munkkiniemen puistotielle, kun rappukäytävän ovi avautui ja eteemme jalkakäytävälle juoksee pensasaidan takaa kaksi silkki- tai yorkshiren terrieriä. Irti, vapaana, talutusremmit perässä asfalttia viistäen. Nuorilla neitokaisilla oli käsissään tupakkaa, käsilaukku ja joku muu tunnistamaton esine, mutta selvästi enemmän kantajansa huomiota vaativa esine kuin koirat. Hienoa. Onneksi emme sattuneet kuonokolariin. Jos Taikaan tupsahtaisi irtokoira kylkeen, voi säikähdyksellä olla ikävät seuraukset puolin ja toisin.

Ironisinta kävelyretkessämme oli, että olimme matkalla ohitusharjoituksiin. Taika pelkää todella paljon monia kohtaamistilanteita ja rähjää sitten varmuuden vuoksi jo kauempaakin. Tuntuu todella turhauttavalta yrittää voittaa koiran pelkoa huonoista kokemuksista kouluttamalla ja opettamalla, kun uusia ikäviä kohtaamistilanteita irto- ja fleksikoirien kanssa sattuu viikottain. 

Ei sentään näin ikäviä:

Lähde: Hämeen Sanomat, klikkaamalla isommaksi.

Pelkäättekö te irtokoiria? Minä pelkään.

Isolle koiralle en pysty tekemään mitään. Tiedän tämän, kun olimme mukana koirapuistossa ison koiran räjähtäessä nuoremmalle. Tuloksena koiranomistajan yrityksestä erottaa tappelupukareita oli puraisu rintaan ja iso verisuoni poikki. Tulehduskin taisi olla bonuksena. 

Kovin pienen irtokoiran ja Taikan väliin en välttämättä ehdi ajoissa, siitä huolimatta, että meillä on noin metrin pituinen nahkahihna, ei koskaan fleksiä. Ei ole nimittäin yksi, eikä useampikaan vaan moni kerta, kun kerrostalon (ja niitähän Helsingissä riittää) kulman takaa singahtaa ohuen narun päässä pienempi tai isompi koira. Miltei yhtä moni kerta takaamme tulee yht'äkkiä uppo-outo koira miltei karvanmitalle. Omistaja vasta 6-8 metrin eli flexinmitan päässä perässä...

Ui-jui-jui-iii!

Viikonloppuna seikkailimme suppilovahvero- ja puolukkaseuduilla. Kävellessämme metsätietä manasin Taikan isännälle, miten ulkoilutakin huppu haittaa kuuluvuutta, kun on tottunut liikkumaan metsässä aistit auki. Tuntui kuin olisi "pussi päässä" ja pussiin ropsahtelisi hirvikärpäsiä...

Siinä samassa alkaa kuulua vaimeana sydäntäsärkevää ulinaa... Taika! Mielessäni välähti nopeasti
a. kyykäärmeen purema
b. jalka poikki tai jumissa jossain
c. iso haava terävään risuun

Hihkaisin koiran isäntäpuolelle "Kuuletko?!" ja samassa hän lähtikin viilettämään ääntä kohti.
Hmmm. Jyrkän metsäojan reunalla taisteli vesikammoinen hyljekoira veteen putoamista vastaan varsin kuuluvalla äänellä. Nopea kahmaisu kaulapannasta ja daami nostettiin ojanreunalta metsätielle.

Alkoi armoton kuivailu, joka kulkee suurinpiirtein seuraavaan tapaan:

 ...vaikka emäntää kyllä hirvittää, kuinka mahtaa käydä vesikauhuiselle saaristokoiralle vaikkapa suolla huolettomasti kulkiessa. Vaan eikös se niin ole, että turvekylvyt vain kaunistavat daameja ;)
Iloista syysviikon alkua!