Joogadogit uuteen vuoteen 2011

Ratkiriemukasta, notkeaa ja liikunnallista uutta vuotta 2011 

Yoga Dogs -kalenterimallien myötä!

Kuvat: www.yogadogz.com

Tilaa oma kalenterisi  täältä.

Huomio! Myös pentu- ja kissaversiot saatavilla.

Taika-neidin jouluretki

 ...ja arvatkaapas, onko toiveissa saada uusia Hurtan heijastinliivejä tämän Taika-neidin  kestävyyskokeeseen! Heijastinliivin loppuosa hävitettiin ilmeisen tarkasti (poltettiin mahdollisesti, sillä missään ei näy jälkeäkään...), jotta emäntä ei pääse edes korjaamaan liiviä.

Muistelen, että edellisellekin kevyelle halpisliiville justiinsa samalla tavalla noin vuosi sitten. Taika todellakin inhoaa syvästi kaikenlaisia kapineita yllään, ei ainoastaan valjaita.

 Riemukasta joulun jatkoa teille kaikille Taika-neidin seikkailujen lukijoille & kiitos toivotuksista!

Joulupaistikos se tässä

Nautimme huikaisevan puhtaasta lumimaisemasta lauantain iltakävelyllä, kunnes... Taika loikkasi pensasaidan sivuun, kaivoi vimmatusti. Kas, tuttu paikka, pensasaidassa roikkuu einettä jos jonkinlaista: talipalaa, siemenkippoa, talipalloja...

Riemukas kiljaisu ja siimahäntä lähti viipottamaan pensaan juurelta, Taika kiljuen perään ja luonnollisestikin ankkurina ollut emäntä myös perään hihnan (pituus noin metri) päässä. Nips naps ja hyväkuntoinen rotta oli eliminoitu jälleen kerran leikkipuiston nurkasta. Onneksi oli ylimääräinen kakkipussi matkassa. Tosin ei kyllä kuulu suosikkitoimintoihin näiden siimahäntien keräily Taika-neidin jäljiltä. Niin, no, olivat päivällä isännän kera metsästyksen teoriakurssilla, iltakävely muuttui sitten käytännön osuudeksi.

Viime talvena oli pariin otteeseen sama kuvio, samassa paikassa, pyynnöistä huolimatta (rakennusvirasto) ei paikalle ilmaantunut ruokinnan kieltokylttejä eikä myöskään penkkien alle loukkuja (joita muuten ollaan muualla puistoissa kyllä nähty).

Evidenssiä löytyy tapahtumista toki, kun kännyn kamera pistettiin töihin sekin.

Aikaisemminkin olemme lähettäneet kuvia virastolle, mutta ehkäpä nämä pitääkin lähettää ensin lehteen tai julkaista muuten? Uskon kyllä, että lumitilanteen vuoksi ei ole resursseja rottapartiointiin, joten olisikin ihan mukavaa, jos rottien, kanien ja lintujen (en ole nähnyt kuin parit tiltaltit pusikossa) happy hour voitaisiin lopettaa alta aikayksikön. Ruokkijoina ovat kuitenkin ihan aikuiset ihmiset, ei lapset.

Taidan aamusella mennä saksien kanssa keräämään muonapisteet roskiin. Kyseessä kun on leikkipuiston kulma, jossa näyttää jäljistä päätelleen olleen monenlaista riemukasta lumitunnelin kaivuuta, lumenkuormausleikkiä ja muuta mukavaa rotanjätösten seassa...


Niin, no emme ole ainoat, jotka ovat huomioineet saman rotta&kanibaarin. Tässäpä ihan filmikin aiheesta.

Tähystyspaikalta

Ah, ihanaa! Emäntä siirsi sohvan mukavasti ikkunan lähelle. Luntakin ollaan maisemiin saatu, siitä kauniit lumikoristeet laseihin. Naapuritalon parvekkeilla kiipeilevä parvekelasien asentaja on vähintään yhä kiinnostava kuin palotikkailla kyyhöttävät varikset. Niille pitää muristella ja tuhistella.

Raikasta talviviikonloppua!

Taikan talviretki

Taika pääsi viikonloppuna isäntänsä matkassa suolle, luonnonsuojelualueella katsastamaan tuttuja maisemia lumikuorrutteisena, pakkasen paukkuessa (noin -16 astetta). Kun lähistöllä oli urheat hirvenmestästyspartio, liftaileva daami reippaili pitkässä liinassa.

Hypätkääpä mukaan pakkaslumen peittämälle suoretkelle hyljekoiran kanssa.

 

  Ja otoksethan suurenee kuvaa klikkaamalla.

Salaperäinen irtoturre...

 

Tämä ei ole ainutlaatuinen tapaus, Töölöstä kuulemma eräs säännöllisesti irtokarkkina pyörinyt koirayksilö matkusti ratikan kyydissä Salmisaareen. Toivottavasti kuitenkin tämänpäiväinen "salaperäinen turre" on vahingossa päässyt vapaaksi eikä säännöllisesti irti ulkoilutettava yksilö. Onneksi ei käynyt pahemmin...

Syyspuuhista talvitouhuun

On siirrytty kurakaudesta lumikauteen. Nautimme pitkistä kävelysitä puhtaalla lumella. Lumi tuo kaivattua kirkkautta ja etenkin puhtautta. Vastikään vietimme tarttuvan suolistotulehduksen vuosipäivää vanhoja muistellen. Huhhuh! Jospa kaikki koiranomistajat muistaisivat ottaa sen kakkipussin taskuun ja edelleen taskusta käyttöön, olisi paljon mukavampi olo sekä lapsilla, koiruilla että itsellä. 

Koirankakka kulkeutuu kengänpohjissa sisään ja matoille, joilla konttaavat pienimmätkin lapset, elleivät nauti osan bakteerikannasta jo ulkona. Lumeen koiransa kikkareet piiloon potkiskelevat koiranomistajat herättävät kiinnostuksen psykologiseen analysointiin: kikkareita hangessa, luurankoja kaapissa?

Tummat marraskuun päivät ja mustemmat illat eivät ole houkuttaneet kuvaamaan pikustan koirulin seikkailuita, joten oli vilkaistava muistikortin aarteita. Syyspuuhiinhan kuuluu perinteisesti maan kääntäminen, eikö vain?

Ja hieno neiti pitää tietenkin aina myös ehostuksesta huolen. Meillä suositaan maanläheistä mineraalikosmetiikkaa  :)

Ja tervetuloa myös uudet lukijat! Mukavaa, että heitätte kommenttia. Google Analytics on paljastanut kävijöitä piipahtelevan mukavasti päivittäin, mutta aniharva jättää jälkeensä haukahdustakaan saati kikkarettakaan – sisäsiistiä porukkaa?

Nyt sitä saa...

..kiekollakin, Havukka-ahon ajattelijaa nimittäin. Leffa on sijalla 1 Top-listalla DVD:t. Pitäisiköhän pitää oma leffailta Taikan ystäville? Aikataulujen yhteensovittaminen voi olla hieman hankalaa, mutta ehkäpä useammalle iltaselle jaettuna onnistuisi...

Mepä tiedetään...

...missä Helsingissä asustaa kettu, missä loikkii valkoharmaapaitainen jänis ja missä huhuaa halloweenhuuhkaja.

Mutta me ei kerrota muille. [ huomaa kuvassa päheät niskaharjakset! ]

Koiranomistajan toiseksi paras varuste

Koiranomistajana vannon Goretexin nimeen. Hyvänä kakkosena on Sonim.

Ai mikä? Kalifornialainen puhelinvalmistaja, jonka puhelimesta löysin viimein tarvitsemani: se kestää kuolaa, hampaissa kanniskelua, pudottelua, uimista, rankkasteita ja kalastusta. Akku kestää normaalia käyttöä parikin viikkoa. Lisäksi siinä on loistava taskulamppu, joka riemastuttaa joka päivä näin syyspimeällä mustasta maasta koirankikkareita etsivää...

Sonimin puhelimet ovat käytössä muun muassa armeijassa ja kaivoksissa - siellä missä puhelimilta vaaditaan kestoa. Suomalaisittain esimerkiksi viime kesän ukkosmyrsky rankkasateineen olisi tappanut polkupyörän korissa ulkoilleen normikännykän, mutta Sonim sai vesipesun. Itse pesen oman kännyni hanan alla kerran viikossa.

Sonim-puhelimille on runsaasti erilaisia stressitestejä, ja varmasti tämänkin mallin saa rikki, mutta jos etsii kestoa ja käytettävyyttä, suosittelemme Taikan kanssa lämpimästi tätä merkkiä :)

YouTubessa löytyy runsaasti videomateriaalia erilaisista testeistä, joilla Sonimia on rasitettu: betonimyllyssä, nippusitein maastoauton renkaaseen kiinnitettynä, minikaivurilla päälle ajamalla, grillaamalla, keittämällä spagetin kanssa, pesukoneessa käyttäen, saunomalla...

Mr Land Rover testasi myös Sonimin puhelinta. Hypätäänpä kyytiin ja "let's give some punishment" matkapuhelimelle!

After all that punishment it still works!

Ulkonäkö sitten: ei mikään siro leidipuhelin, mutta käytettävyydeltään paras löytämistäni. Ominaisuudet hakkaavat erään suomalaisen viisikirjaimisen matkapuhelinvalmistajan vastaavat tuotteet mennen tullen. Kotimaisuus ei tänään liene enää se tekijä, joka vetoaa isänmaalliseen kuluttajaan, tuotanto kun on pitkälti muualla kuin kotimaassa.

Kurkkaa lisää valmistajan sivuilta.

Työn ja levon suhteesta

Emännän kiireistä johtuen on kuulumisten päivittely tapahtunut lähinnä ajatuksissa. Osittain on Taikakin joutunut sekaantumaan kiireisiin. Aamu-uniselle koiralle herätykset yhä hämärämmässä ovat olleet epämiellyttäviä. Päivän toisen asiointikierroksen päätteeksi on muutaman kerran suunnattu lähistöllä sijaitsevalle emännän työhuoneelle, jossa Taikallakin on kyllä ihan kohtuulliset oltavat lampaantaljoineen. Lampaantaja on muuten käytettynä hankittu - ketään ei ole listitty varta vasten neidin makuupaikan vuoksi.

Neuvottelua Taka-Töölöstä Etu-Töölöön siirtymiseksi käydään kuitenkin sanattomasti. Kadunkulmissa, josta useasti mutkattu emännän työhuoneelle, käydään suurin piirtein seuraava esitys.

Taika: Jähmettyy paikoilleen kirsu kohti kotia eli päinvastaiseen suuntaan.
Emäntä: Mennään nyt vaan.
Taika: Kääntyy katsomaan emäntää silmiin. Sinähän siellä töissä käyt, en minä!
Emäntä: No niin, nyt tassua toisen eteen. Kevyttä painonsiirtymää hihnassa emännän päähän.
Taika: Katsoo närkästyneen näköisenä. Minua ei kuule kiinnosta nyt työt yhtään.
Emäntä: Kiertää kirsun ja kotitalon väliin.  Ja sit mennään, reippaasti vaan!
Taika: Kyllästyneenä. Joopa joo. Kulkee lonnien, tassunkynnet asfalttia raapien.

Perillä odottaa lampaantalja, vesikuppi ja puruluuherkku uutteraa käytäväkolinoiden vartijaa.

Välillä lisäjännitystä tuo Töölönlahden maanalaisen pysäköintihallin räjäytystyöt. Vaan onneksi Taikaa ei mitkään pienet paukut, ilotulitteet, räjäytykset tai vastaavat haittaa suuremmin. Korkeintaan toinen silmä avautuu koiranunesta.

Sadesäällä kannattaa ehdottomasti painautua sohvatyynyjen väliin mahdollisimman pieneksi ja vältellä emännän tai isännän katsetta siinä vaiheessa, kun puhutaan ulos lähtemisestä. Ken murehtii, että koiran hankinta sopii vain aamuvirkuille, voi hakea teorialleen vahvistusta muualta. Kliiniset eläinkokeet osoittivat, että kun ilta-asiat oli hoideltu iltaysiltä, voi seuraavana aamuna vetää huoleti lonkkaa jopa yhteen, mieluiten sohvalla.

Pupu pöksyyn?

Nyt se taas tapahtui. Aamuretkellä Taikan suuhun päätyi kani. Isäntä raportoi, että Taika laittoi kuononsa Oopperatalon takana olevaan kaninkoloon. Veti päänsä pois ja suussa oli kani. Ei siis mikään viimevuotiseen villiminkinkellistykseen verrattavissa oleva operaatio.

Taika oli mustikka-Matin kaverina ja huomasi erämaassa villiminkin, jota jallitti useamman tunnin. Minkki ehti jo puraista kirsun pieleenkin, mistä Taika tulistui toden teolla ja minkki sai nk. lentävän lähdön minkkien taivaaseen.

Eilen taas saaliiksi osui puistossa kipittänyt hiiri.

Mutta siis - tämä kani päätyi roskiksiin isännän toimesta. Olisi varmaankin pitänyt ottaa riistaruoaksi talteen. Ken haluaa seuraavan, voi jättää varauksen emännälle! Kanitoimitukset ovat sitten jo hiukan epäsäännöllisellä rytmillä, ei ihan tilaustyötä.

Taikan ulkoiluttajalla tulee olla melkoinen arsenaali pussukoita taskuissaan: namipussi, kakkapussit, hiiripussit, kanikassit...

Ja todellakin, meillä on vakavia vaikeuksia keskittyä matkustamaan lemmikkieläinvaunussa kanihäkin vieressä, ymmärrättehän. Useimmiten oma-aloitteisella paikanvaihdolla ylimääräiseltä stressiltä vältytään puolin ja toisin.

Ruokaa kuppiin ja nuppiin!

Kaikki te, joita koiran hyvinvointi ja ruoka kiinnostaa, auttakaa suomalaista tutkimusta täyttämällä kyselylomake osoitteessa ruokintakysely.fi

Kyllähän se, mitä kuppiin laittaa, varmasti vaikuttaa myös koiran nuppiin. Oli ihan mielenkiintoista muistella Taikan pentuajan muonapuolta. Taika sattui saamaan aurinkoisen kesän pentuajakseen - siitäköhän se vesikauhu juontaa juurensa...

Hemmotellaan koiruuksia...

Kuva: Le Bone Appetit

Aikaisemman, vakavamman aiheen vastapainoksi kaivataan jotain kevyttä. Ainakin täällä.

Miten olisi Spa-lahjakori koirallesi? Sisältää
Cuddler Bed
Domaine de Chien Shampoo
Buddy Rinse
Pet Aromatics Spray
Loofa Dog
Aromatherapy Candle
Bon Bons
Dog E Biscotti
Pet Music
Cancer Collar

En ole ihan varma, miten Taika arvostaisi aromaterapeuttista suihketta, kun jo Gothivet saa kirsun nirpalleen. Suihkukaan meillä tuskin muuttuu nautinnolliseksi aromaterapeuttisella kynttilällä, vaikka olisi kinkun hajuinen.

Hauskoja ja persoonallisia lahjakoreja (myös kissoille!) löytyy Le Bone Appetit -verkkokaupasta.
Spa-korin lisäksi on valmiiksi valikoidut setit syntymäpäivään, parane pian ja jopa kosher-teemaan. Tuotteita voi ostaa myös yksitellen, yksi fiksuimmista on mustikkanaksut. Resepti-sivulta löytyy kokkailtavaa moneen makuun... ellei hakua kungfu-onnenkeksejä ostaa valmiina:

Kuva: Le Bone Appetit

 

Tehty kanan maksasta, jauhoista ja kananmunasta, tietenkin ennustukset keksin sisällä...

Irti!

Kävelimme viikko sitten Töölöstä Munkkiniemeen koirakouluun. Matkalla havaitsimme 3 koiraa irti. Irti -- Helsingin keskustassa.

Ensimmäinen koira-isäntäpari seikkaili päiväkodin lähellä. Dobermanni-herra jämähti tuijottamaan meitä tien toiselta puolelta. Ensin tunsin ikäänkuin silmät kyljessäni... käänsin pääni ja dobberi tuijottaa Taikaa, joka on jämähtänyt aloilleen karvojen noustessa hitaasti pystyyn. 

Hmm, mutisin ja siirryimme auton taakse pois koiran näkökentästä. Seuraavassa hetkessä tajusimme koiran olevan irti. Irti, ei edes 12 metriin siimaleikkuri-Flexissä. 

Isäntä ja koira marssivat pitkin pyörätietä. Mielenkiintoisemmaksi tilanteen teki edelleen se, että parivaljakko (koira 5-6 metriä jäljessä) kulki päiväkodin ohi. Kello oli 17, ja lapsia juoksi päiväkodista irti kulkevan dobberin vierestä...

Huiii... Mieleen tuli uutinen parin viikon takaa:

Lähteenä Iltasanomat, klikkaamalla isommaksi.

Pääsimme Munkkiniemen puistotielle, kun rappukäytävän ovi avautui ja eteemme jalkakäytävälle juoksee pensasaidan takaa kaksi silkki- tai yorkshiren terrieriä. Irti, vapaana, talutusremmit perässä asfalttia viistäen. Nuorilla neitokaisilla oli käsissään tupakkaa, käsilaukku ja joku muu tunnistamaton esine, mutta selvästi enemmän kantajansa huomiota vaativa esine kuin koirat. Hienoa. Onneksi emme sattuneet kuonokolariin. Jos Taikaan tupsahtaisi irtokoira kylkeen, voi säikähdyksellä olla ikävät seuraukset puolin ja toisin.

Ironisinta kävelyretkessämme oli, että olimme matkalla ohitusharjoituksiin. Taika pelkää todella paljon monia kohtaamistilanteita ja rähjää sitten varmuuden vuoksi jo kauempaakin. Tuntuu todella turhauttavalta yrittää voittaa koiran pelkoa huonoista kokemuksista kouluttamalla ja opettamalla, kun uusia ikäviä kohtaamistilanteita irto- ja fleksikoirien kanssa sattuu viikottain. 

Ei sentään näin ikäviä:

Lähde: Hämeen Sanomat, klikkaamalla isommaksi.

Pelkäättekö te irtokoiria? Minä pelkään.

Isolle koiralle en pysty tekemään mitään. Tiedän tämän, kun olimme mukana koirapuistossa ison koiran räjähtäessä nuoremmalle. Tuloksena koiranomistajan yrityksestä erottaa tappelupukareita oli puraisu rintaan ja iso verisuoni poikki. Tulehduskin taisi olla bonuksena. 

Kovin pienen irtokoiran ja Taikan väliin en välttämättä ehdi ajoissa, siitä huolimatta, että meillä on noin metrin pituinen nahkahihna, ei koskaan fleksiä. Ei ole nimittäin yksi, eikä useampikaan vaan moni kerta, kun kerrostalon (ja niitähän Helsingissä riittää) kulman takaa singahtaa ohuen narun päässä pienempi tai isompi koira. Miltei yhtä moni kerta takaamme tulee yht'äkkiä uppo-outo koira miltei karvanmitalle. Omistaja vasta 6-8 metrin eli flexinmitan päässä perässä...

Ui-jui-jui-iii!

Viikonloppuna seikkailimme suppilovahvero- ja puolukkaseuduilla. Kävellessämme metsätietä manasin Taikan isännälle, miten ulkoilutakin huppu haittaa kuuluvuutta, kun on tottunut liikkumaan metsässä aistit auki. Tuntui kuin olisi "pussi päässä" ja pussiin ropsahtelisi hirvikärpäsiä...

Siinä samassa alkaa kuulua vaimeana sydäntäsärkevää ulinaa... Taika! Mielessäni välähti nopeasti
a. kyykäärmeen purema
b. jalka poikki tai jumissa jossain
c. iso haava terävään risuun

Hihkaisin koiran isäntäpuolelle "Kuuletko?!" ja samassa hän lähtikin viilettämään ääntä kohti.
Hmmm. Jyrkän metsäojan reunalla taisteli vesikammoinen hyljekoira veteen putoamista vastaan varsin kuuluvalla äänellä. Nopea kahmaisu kaulapannasta ja daami nostettiin ojanreunalta metsätielle.

Alkoi armoton kuivailu, joka kulkee suurinpiirtein seuraavaan tapaan:

 ...vaikka emäntää kyllä hirvittää, kuinka mahtaa käydä vesikauhuiselle saaristokoiralle vaikkapa suolla huolettomasti kulkiessa. Vaan eikös se niin ole, että turvekylvyt vain kaunistavat daameja ;)
Iloista syysviikon alkua!

Kuppi on katettu

Kotiutuihan se Taika mökkiretkeltä. Ilman kummempia kommervenksuja oli reissu sujunut. Ilmiselvästi puuhaa oli riittänyt. Emännälle jaksettiin heilauttaa häntää, ottaa vastaan parit rapsutukset, jonka jälkeen kipaistiin juomakupille ja omalle pedille. Silmäluomien alta vilkaistiin "voisitteko olla hetken hiljaa, täällä joku yrittää nukkua" -katseella.

Mutta ruoka-asiaan. On taas se aika vuodesta. Hirvijahti alkaa ja herkkulähetystä odotellaan. Odotellessa popsitaan kuivapapanaa ja emännän keitoksia, jossa eläinkuntaa edustaa ihan lähikaupan nassikka. Mietitään kuivapapanavaraston täydennystä täältä:

Lihaa ja luita tulee pakastin olemaan pian pullollaan, mutta raksuakin tarvitaan. Se on etenkin keikkailevalle koiraneidille kätevää matkaevästä. Meillä on suosittu Orijen Adult -muonaa, jos mahdollista. Maistuu, turkki kiiltää ja massu pysyy kunnossa.

Vaikka periaatteessa olen lähiruuan kannattaja myös koiran sapuskan suhteen, niin koiran terveyden lisäksi vaakakupissa painaa helppous ja raaka-aineiden luonnollisuus. Kotimaisesta Jahti & Vahti -koiranruokanäytteestä Taika sai elämänsä toisen ruokaperäisen ripulin (ensimmäisen löysävatsan sai eläinkaupan mössötäytteisestä luusta).

Mieluiten hankkisin kotimaista Puhti-muonaa, mutta sen saatavuus Helsingissä tuntuu olevan taistelua. Vauhti-Raksu kuljettaa kotiin, mutta koska viikonloppuisin on usein muutakin puuhaa kuin odotella koiran kotijäätelöautoa, se ei ole käytännöllisin vaihtoehto kuitenkaan.

Puruluissa suositaan kotimaista. Niistä voisimmekin jakaa muutaman vinkit ja niksit aktiivisen koiran työllistämisessä - mutta toisessa postauksessa.


Nyt on tutkailtava uudistuneen Lempimuonan ajoaikataulut, sillä se taitaa vetää pidemmän korren Zooplussan kanssa. Paitsi, että juuri kaipaamamme Orijen Adult ei löydy valikoimista. Kysytäänpä...

Poissa ja läsnä

Iltaelokuvan aikaan ei toisella kyljellä ollutkaan lämmittäjää. Eikä matolla lojunut koira reporankana röhnöttäen, lämpöään huoneeseen levittämässä. Illalla ei kuulunut hiljentyneestä talosta kynsien rapinaa lattiaa vasten, kun joku hiippailee varpaiden viereen futonille.

Aamulla ei ollut kosteaa ja kylmää kuonoa tuhisemassa korvaan "Herää jo, kiva päivä tänään! Mennään ulos, haluan lukemaan aamun uutiset...". Hesarin sai levitellä lattialle ilman, että joku kipaisee sen päälle, oikaisee kyljelleen ja hymyilee leveästi (kuten kuvassa alla). Keitetyn kananmunan sai kuoria ilman, että ruskeat nappisilmät ilmestyvät sekunnin kymmenyksessä viereen, aivan mistä tahansa.

Siellä se on, iltaan saakka. Onpa outoa, kun kotona on koiran kokoinen aukko. Kurkkasin varmuuden vuoksi muutaman kesäkuvan läpi ensi-ikävään:)

Taika nimittäin pääsi sunnuntairetkelle Katja-dogsitterin mökille ihan ex-tempore. Loisteliasta, sillä kaverilla onkin ollut hitusen tylsää isäntäväen flunssaillessa. Sisäpuuhaa eli temppuja ja muuta mukavaa ollaan toki järjestelty ja oltiin eilen metsäisemmällä retkelläkin (lue: hiiriä, myyriä ja oravia tähyilemässä Mustikkamaalla).

Hmm. Hiukan jännittää kuulla, mitä kivaa oma-aloitteinen daami on tällä kertaa kekannut. Muistelen yhdellä pidemmällä hoitokeikalla varastaneen pullan pöydältä... samalla tai toisella kertaa karanneen mökiltä peltoon juoksemaan...

Finnish spitz dog - or not?

Puuttuuko koirakorttikokoelmastasi suomenpystykorvakortti vuodelta tuntematon? Siinä tapauksessa suuntaa ostoksille Eyedeal Postcards-verkkokauppaan!

Itse en olisi kortin koiraa tunnistanut suomenpystykorvaksi. Niin ne rodut muuttuvat aikojen kuluessa...

Syyskorvainen koira

Meillä on tällä välin sairasteltu syysflunssaa, nautittu kirkkaista syyspäivistä ja inhottu märkiä sadepäiviä koko pienen musta karvaisen otuksen voimalla. Kun kaatosateessa (emännällä sitä koiranystävän ykköstä eli goretexiä päästä varpaisiin) on taivallettu lähipuistoon, nostaa fiini koiraneiti takajalkaa, kääntyy 180 astetta, kiristää hihnan äärimmilleen ja Taika katsoo vettä valuvien silmäripsien alta paljon puhuvalla katseella: "kotiin"!

Ja ne korvat. Ne pystykorvainen koira pystyy ujuttamaan täydellisesti päätä vasten, kun vettä sataa ja tuulee. Tai vain tuulee. Näin ikään:

 

Hmmm. Muistojeni ja koneeni sopukoissa oli joskus tallentamani kuva:

huomaamme ehkä tiettyä yhdennäköisyyttä vintagekuvaan:

 

Ja kuvan lähde: se on jossain vintagekuvia jakaneessa blogissa. Ken löytää, kertokoon.

Ei ainakaan tämä, mutta samantyyppinen lähde.

Onnistuuko teidän tuntemillanne pystykorvaisilla koirilla sama temppu? Ystäväni mukaan Taikan liikehdinnässä on yhtäläisyyksiä hevoseen: korvien liikeradat, sivuittain kävely hihnassa (pohkeenväistö)...