Sydänsuruja ja jäätaidetta

 

  

Mitä ihmeen yhteistä näillä kuvilla on?

No, kotipesämme katolta on pudoteltu lumia (majaillaan ylimmässä kerroksessa).  Palattiin kaupunkiin sopivasti tähän talvitouhuun. Lumenpudottelukolinat ovat kestäneet jo kaksi päivää, eikä Taika ole silmäänsä räpäyttänyt, kun ikkunan edessä vilahtaa harja, lunta putoilee möykkyinä ja puuterina, neuvoja huudellaan ja lunta irroitellaan peltien saumoista täristelemällä.

Taika oli tosin voipunut. Sydänsuruistako sairastui, mutta vatsakipuileva koiruus oli tänään oma itsensä. Taika likisteli vetistelevän emännän viereen kipeänä, mutta nyt alkaa elämänilo pilkottaa. Niin se vaan on, että vaikka on "vain" eläin, vie se perheestä muutakin kuin makuupaikan. Sydämiä esimerkiksi.

Ja yhä vaan ihailemme pian yli kolmemetrisiä jääpuikkoja keittiömme ikkunasta. Itse olisin ehkä aloittanut pudottamalla sisäpihalle johtavan oven päältä olevat jääpuikot, mutta eihän meiltä naisilta kysytä... Ihmeen hyvin nuo puikot kestävät kolistelua ja kilistelyä katolla. Silti me viedään roskapussit etuoven kautta, kunnes nämä ovat poissa.

Niin, ja Taikan töppöset sai taas lisää villaa maalla, kuten kuvasta huomaa.

Ystävää me kaivataan

Synkistellään täällä kirkkaana päivänä. Meidät tavoitti tieto, että bokseriystävämme on nyt kivuista vapaa ja lähtenyt seurastamme. Kova ikävä on hulvatonta, huumorintajuista ja komeaa veikkoa, joka vei seiskarineidin sydämen. Toivotamme hurjasti voimia emännälle.

Tässä tassuttelevien koiraystävysten kuva
vuoden takaa ystävänpäivän tienoilta. Me ollaan nyt vaan hiljaa.
Pitäkää huolta ystävistänne.

Lehtipoiminta: Mies pelasti koiran henkensä uhalla

Nappaanpa tänne tuoreen Vartti-lehden uutisen:

Helsingin Myllypurossa sattui tiistaina episodi, jonka pääesittäjän roolin otti omavaltaisesti omistajaltaan karannut koira. Juoneen kytkeytyi myös sivullinen mies; konna tai sankari, näkökulmasta riippuen.

Noin kello 9 havaittiin kovaa vauhtia ilman omistajaa vipeltävä koira Kontulan metroasemalla. Vartijat juoksivat perään, mutta hauva ehti loikata alas kiskoille.
Karkulainen suuntasi kohti Myllypuroa, yhä raiteita pitkin. Verkkaisesti tepsutelleen jackrussellinterrierin kannassa oli pian kiinni metrojuna, joka hiljensi vauhtinsa nelijalkaisen tahtiin. Liikenne alkoi jäädä aikataulustaan.
Kontulan asemalta noin 1,4 kilometrin päässä, Myllypuron asemalla, odotteli joukko ihmisiä myöhässä olevaa metroa.
- Katsoin, että miksi metro tulee niin hiljaa. Sitten näin pienen koiran jolkottelevan aivan hitaasti siinä edellä, asemalla odotellut Meri Selenius kertoo.
Koiralle alettiin vihellellä, ja laiturin kohdalle se pysähtyikin. Ihmiset olivat hiukan neuvottomia, siltä näytti myös eläin. Lopulta yksi miehistä päätti toimia, hyppäsi raiteille, nosti koiran syliinsä ja kapusi muiden avustamana ylös.
....

 [ EDIT: Lue kuva ja koko uutinen 

Vartti-lehden sivulta

Kuvan käyttö tekijänoikeussyistä kielletty] 

Sivullinen kävi nostamassa
parson jackrussellinterrieri -rotuisen karkulaiskoiran ylös raiteilta.

..... HKL:stä saatujen tietojen mukaan ajojännite oli vielä päällä, kun matkustaja hyppäsi omin luvin alas raiteille koiraa noutamaan.Jos raiteilla nähdään ihmisiä tai eläimiä, tai raiteille putoaa tavaraa, on aina otettava yhteys vartijaan tai käytettävä laiturialueen hätäpuhelinta.
Silloin tiedetään sulkea pois raiteiden jännite, ja tilanne saadaan hoidettua varmasti turvallisesti.
Koiria ei kovin usein radoilla juoksentele, mutta liikenne hidastelee silloin tällöin villieläinten, kuten rusakoiden ja lintujen vuoksi.
- Eläimillä on ihan yhtälaiset oikeudet kuin ihmiselläkin, ei niitä sinne tuhota, vaan yritetään saada pois, valvomoesimies Jaana Johnsson HKL:stä sanoo.

 -----------------------------------------

Tarinan opetus?

1.
Kaupungissa kannattaa tosiaan pitää koira kiinni.

Sivulliselta ihmiseltäkin voi lähteä henki koiraa pelastaessa.

Tai koira voi aiheuttaa onnettomuuden.

2. 
EDIT: Poistin kuvan ja lisäsin linkin uutiseeen,
sillä tekijänoikeuslaki ei tunne kuvan "lainaamista".
Jos käytät toisen kuvia blogissasi, se on kuvan  julkaisemista,
ellei blogi ole esim. perheen sisäisessä käytössä
ja suljettu salasanalla.

Illan torkku, aamun virkku

Tervetuloa mukana aamulenkillemme. Niinhän se on, että illan torkku on aamun virkku. Emäntää pitää siis ulkoiluttaa aamulla raikkaassa pakkassäässä! Mielellään aloittaa sohvalla lintuja ja maisemaa ikkunasta tuijotellen, vienosti murahdellen jo hyvissä ajoin. Kun ulkoilutettava emäntä on saatu toppatamineisiin, ollaan menossa melkoisen malttamattomana. Kontaktin otto kiinnostaa lähinnä ympäröivään luontoon.

Nyt kaikki koiruudettomatkin pääsevät nauttimaan aamun metsähetkestä blogin kautta, tervetuloa mukaan retkelle! Tietenkin tykkäämme myös lukaista kommenttejanne, eli kontaktin otto on suorastaan sallittua ;)

 

 

Ohjelmaan kuuluu hankijuoksua häntä heiluen ja aina välillä makupalatilannetta tarkkaillen. Jokainen puun- ja kannonkolo on myös syytä tarkistaa, sillä pienikin vipellys saattaa viitata saaliiseen...

 

 

Maisemat joulukuun retkeltämme on hiukan muuttuneet metsätöiden myötä. Alla kuva joulukuun aamulta tutulta reitiltämme.

 

Ja nyt, pari kuukautta myöhemmin paikalle on ilmestynyt metsätöiden satoa. Renkaanjälkiä on kevyt viilettää, hanki kun upottaa lyhytkoipistä koiraa muuten.

 

Metsäretken vaihtuessa peltomaisemaan nautimme upeasta aamuruskosta.

Tämä oli hyvä alku päivälle - ja oli mukavaa, että olitte mukana.

Pimi hau *)

 

...hangessa loikkimisesta väsyneenä,

valkoisessa puuterissa kahlaamisesta kuittina.

*) raumlaissittain musta koira.

Saaliin koolla ei ole väliä

Elämä metsästysviettisen koiran kanssa ei aina ole ihan yksinkertaista. Ken luulee, että nautin rotanroippeiden tai kaninkropan talteenotosta, on väärässä. Toisaalta eivät nämä saaliit ole olleet aina luonnollisimmassa paikassaan kaupungin puistoissa.

Kinkkisiä tilanteita aiheutuu muun muassa junalla lemmikkieläinvaunussa matkustaessa. Useamman kuin kerran on vaihdettu paikkaa, kun viereen on myyty paikka saaliille eli kanille ja sen omistajalle. Turhia sydämentykytyksiä puolin ja toisin.

Taika on saanut nauttia vapaudesta maalla ja tietenkin silloin tällöin saanut myös palkkion eli saaliin hiiren, myyrän tai vastaavan muodossa. Koska näitä retkiä palkintoineen on tiedossa säännöllisen epäsäännöllisesti, emme koskaan onnistu lannistamaan metsästysviettiä niin, että voisimme pitää Taikaa kanien ympäröimällä toko- tai agilitykentällä vapaana. Tai voidaan toki, mutta kanit vetävät kyllä pidemmän korren.

Eräänä kesäpäivänä olin olohuoneessa keskittyneenä johonkin. Yhtäkkiä alkoi keittiöstä kuulua vikinää. Menin katsomaan ja silmieni edessä oli alla olevan kuvan kaltainen näky.

Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi.

Saalishan siellä. Kärpänen oli parkkeerannut tiskirättiin ja neiti seiskari tuijotti sitä silmää räpäyttämättä, häntä heiluen ja vikisten. Kännykameralla ehdin napata kuvan, ennen kuin tilanne oli ohi.

Näin meillä.

Kuin kaksi siimahäntää

 

  

Toinen kuva otettu tänään, toinen runsaat 5 vuotta sitten.

Ja kenellä on heikko vatsa tai siimahäntäkauhu,

kannattanee jättää seuraava lukematta.

Vaan ketä kiinnostaa lasten leikkipuiston
laitamien luonnonihmeet,

voi toki lukea lisää...

Lasten leikkipuiston pensasaitaan on katettu pöytä linnuille rotille ja kaneille. Talipalloja, leipää, jyviä, auringonkukansiemeniä, kaalia, salaattia, porkkanan ja perunankuoria... kiloittain pensaiden juurilla, pensaissa, tötteröissä, vesikanistereissa... Rauhalliseen päiväkävelyyn pääkaupungin puistossa tuli säpinää. Yksi rotta rouskutti talipalloa pensaassa, kun reipas seiskarineiti osui kohdille. Kaksi mutusteli pensaan juurella - ja ihmisiä käveli parin metrin päästä ohi keskellä päivää! 

Taika valpastui jo kaukaa. Hyppy orapihlaja-aitaan ja rotan päivät päättyivät. Nuhainen emäntä hitaine reflekseineen ja metrin nahkahihna olivat vain hidasteita, samoin kuin pensasaita, jonka piikki repäisi Taikan huuleen haavan.

Niin, olin tehnyt ruokintapisteestä ja sen asukeista ilmoituksen runsas viikko sitten. Taika ei jäänyt miettimään, mitä tehdä... Onneksi emännällä oli isompi muovipussi vielä taskussa, saatiin yksi otus pois lasten leikkipuistosta. Pitäisikö kaupungin maksaa koirakansalaiselle palkkio?

Ja muuten, ylemmässä kuvassa Taika on simahtanut sohvalle pentuna. Häntä ja masu olivat vielä aika karvattomat ja valkoista sai etsimällä etsiä... toisen takajalan pohjassa oli hiukan.