Kuurakarva

Loskan litistessä Taikan karvaisissa tassunpohjissa murisemme pakkaskelien perään.
Eräänä aamuna maalla kaikki oli kuurassa - niin maisema:

 koivut:

  

kuin erään hyljekoiran hieno häntäkieppikin.

Ihan läheltä se näytti kuituiselta, kauempaa taas harmaalta kerältä:

Entäpä hienon silkkiturkkiset korvat sitten? Nekin olivat saaneet hienon kuorrutteen.

 Ja tietenkin hienon neidin kulmamascara talvella on valkoinen;
Seiskari 38°, peseytyy pois lämpimässä ilmassa :)
Näillä varusteilla kelpaa räpsytellä...

 

Piha Korsossa, siellä voisi olla Cane Corso?

Kuinkahan monta koirarotua keskimääräinen suomalainen tunnistaa? Taika-koiran emäntä ainakin myöntää vilpittömän tietämättömyytensä, ja on ottanut asiakseen opiskella silloin tällöin uuden rodun canis-heimosta. Vuorossa on cane corso -rotu, joka rotumääritelmän mukaan on
"...omaisuuden, perheen ja karjan vartija, äärimmäisen ketterä ja herkästi reagoiva.

Cane corso on säyseä ja hellä omistajalleen, rakastaa perhettään ja lapsia. Se on erittäin viisas, itsenäinen ja vakaa koira. Tarvittaessa siitä tulee rohkea ja peloton suojelija ihmisille, kodille ja omaisuudelle.

Corso on vahva, dominoiva koira, jolle ihmisen johtajuus on oltava selvillä. Se rakastaa huomiota ja huolenpitoa, mutta työkoirana se vaatii myös toimintaa. Corso tarkkailee reviiriään taukoamatta ja uhan ilmetessä ilmoittaa siitä. Se on utelias ja äärimmäisen kiinnostunut kaikesta ympärillään olevasta. Se mielellään valitsee pihamaalta paikan, mistä näkee kaikkialle.

Corson luonteelle on ominaista, että se suhtautuu varauksellisesti vieraisiin. Se tarkkailee ihmisiä, harkitsee, mitä ne ovat miehiään ja helposti päättelee, ketkä ovat luottamuksen arvoisia. Siltä on turha odottaa suurta kunniotusta ihmisiä kohtaan, joita se ei tunne. Se ei saa silti olla aggressiivinen."
Lähde: Cane Corso Club Finland ry

Niin tai näin, en haluaisi pudota tämän alla olevan videon lauman keskelle. Katsokaapa, miten musta machoilee muille. Ja huomio, äänet päälle:) jos läähätyksestä pitää;)



Tiedän, että Taika pitäisi tummimmasta - jos se on uros... Neiti tykkää isoista ja tummista (uros)koirista, olenpahan hihnan päässä huomannut, miten niiden ohi kulkiessa ollaan ihan tohkeissaan...

Laptop Dog

Laptop Dog hymyilee hieman 

vaivaantuneesti kameralle, as you see...

"Ai haluatsä herättää mut vaan läppärin takia?!"

Mustaa valkoisella

Ai miksikö hyljekoira on musta? Hmmm. 

Luetaanpa sivustoa Seiskarinkoira, tarina kertoo...

>> Väriltään nämä Seiskarin saaren koirat olivat mustia tai tuhkanharmaita, ruskeitakin koiria oli jonkin verran. Jos koirassa oli liikaa valkoista väriä, se katsottiin virheeksi, sillä sitä ei erottanut valkealla jäälakeudella. Sopiva määrä oli laikku rinnassa, neidon kämmenen kokoinen. Tassut olivat valkoiset ja myös hännän huippu sai olla valkoinen. Muutamilla oli vielä takajalkojen etupuolella vatsassa ohut valkoinen raita. Korvat olivat melko kookkaat ja pystyt, tyvileveyttään pidemmät. Sellaisiakin koiria oli, joiden korvat olivat kärjistä taittuneet, mutta nekin nousivat pystyyn, kun koira innostui.

Häntä oli puolituuhea ja mieluiten vasemmalle kaartuva, ja takatassuista löytyivät kannukset. Kitalaen tuli olla tumma ja pykälikäs. Kooltaan nämä koirat olivat miehen polven korkuisia.

Luonne oli tottelevainen, eikä ihmisille ärhentelevä, koska koira pyyntimatkoilla usein joutui oleilemaan samoissa ahtaissa tiloissa ihmisten kanssa. Lammaskoiramaista paimennusviettiä koiralla sai, ja pitikin olla. 

Saarella koirat saivat olla vapaina ja ne järjestivät välillä aikamoisia tappeluja keskenään. Kesävieraiden saapuessa niiden huvia oli makupalojen kärkkyminen.<<

- - - - - - - - -

Hmmm... miksiköhän kitalaen ominaisuudetkin oli yksilöity? Liittynee hajuaistiin ja pitkään kuonoon. Luonne on tottelevaisen sijaan selektiivisesti motivoitunut. Ja vaikkei ole tarpeen lämmittää öisin hylkeenmetsästäjiä lavereillaan, neiti toimii hyvin varpaidenlämmittäjänä. Taikalla ei ainakaan ole kummempaa paimennusviettiä, kuten on aiemmin itsenäiseen luonteeseen viitaten todettu. Nartut ja leikatut uroot saavat kyllä kyytiä, joten tappelugeenit taitavat olla tallella. Makupalojen kärkkyminen on ilmeisestikin periytynyt hyvin:)

  - - - - - - - - -

Ja edelleen:

>> lavansaarelainen hylkeenpyytäjä, merivartiomestari Toimi Klaus Loviisasta kertoo:

"Nuoremmat koirat vietiin jäiden tullessa vanhojen koirien kanssa jäälle haistelemaan hylkeiden hengitysreikiä, että saavat oikean hajun nenään. Samalla niitä opetettiin olemaan ääneti henkireiällä ollessa. Vanhat hyljemiehet syöttivät koirat aina ulkona, ettei vainu mene pilalle, samoin ei koirille annettu liian lämmintä ruokaa. 

Aina kun koirat liikkuivat jäällä, ne risteilivät isäntien kulkusuunnan poikki edestakaisin. Hylkeenreiän vainuttuaan se otti suoran suunnan reiälle ja jäi siihen paikoilleen. Ainoa ääni, minkä se päästi, oli hylkeen ääntä muistuttava korkea naukuna. Sillä se luultavasti houkutteli hylkeen hengitysreiälle. Hyljemiehetkään eivät osanneet selittää naukuvaa ääntelyä, mutta sanoivat sen muistuttavan norpan ääntä. Hyvä koira opetti jopa isäntäänsä ja tietysti nuorempia koiria. 

Sipin päivänä 15. helmikuuta oli kuutti jään alla olevassa pesässä. Silloin hyvä hyljekoira valikoi parista kymmenestä reiästä sen, jossa pesä kuutteineen oli, ja jäi siihen odottelemaan liikkumatta. Pään asennolla se ilmaisi, missä päin kuutti oli. 

Ruskeat koirat olivat harvinaisia, mutta niitä oli toisinaan poikueissa. Ne olivat usein aika hyviä hyljekoiria, joten ne olivat haluttuja, vaikka eivät näkyneet niin hyvin jäällä, kuin mustat näkyivät. Pennuista tuli hyviä tai vähemmän hyviä hyljekoiria, harvoin niitä jouduttiin hylkäämään.<<

  - - - - - - - - -

Hylkeitä emme ole nähneet, mutta Taika-neidin metsästystapa on kaikkea muuta kuin äänetön, kuten moni tietää... Naukumisääni on ehkä sitten sama, millä loikataan petaamattomaan sänkyyn iloitsemaan siitä, että pääsee reissuun tai lenkille.

Joka tapauksessa, minusta on mukavaa, kun koiralla on kotimainen historia.

Haastettu!

Saimme Zeldalta haasteen, jonka

säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Avaa kuvatiedostoistasi neljäs kansio

2. Avaa neljännen kansion neljäs kuva

3. Julkaise kuva blogissasi ja selitä se

4. Haasta neljä muuta bloggaajaa mukaan!

Jaahas, mitä löytyy _KUVAT-kansion neljännestä alakansiosta neljänneltä sijalta:

 

Kuurainen lyhty! Kuvattu maalla.
Eipä ollut oikein kummempaa tarinaa tälle kuvalle...

Haastelijana olen huono, joten täältä saa napata mukaansa halutessaan vaikkapa Arttu-koiruus emäntineen, Winttikamarin väen Siiri ja Karvaisen Elämän Marika.

Miesten mieleen

Kaupunkiretkillämme on ihan omat haasteet.

Tänään pysähdyttiin pankkiautomaatille, ja jäätiin odottamaan vuoroamme. Tuiskussa odottaminen ei miellytä Taikaa, joka painautui pankin ovisyvennykseen. Automaatilla ollut herra X vilkaisi Taikaa, minua ja taas Taikaa. Arvasin jo seuraavan lauseen:
- Onko se kiltti?
- On se, enimmäkseen, kuten emäntänsäkin.
- Tsetsetse... [maiskuttelua]

Taika melkein kiipeää syliin (pelastaisiko se mut täältä viimasta?) ja antaa pusun herra X:lle (kun sillä on kiva parta, jota kirputtaa), joka puolestaan voihkaisee onnesta. Pankkiautomaatista kuuluu piip piip piip. Muistuttelen herra X:ää:

- Kannattaisi ehkä ottaa nuo rahat tuosta pankkiautomaatista...

Kädet irtoaa koiran turkista ja silmät ihanasta koirasta vain vaivoin.


Onhan se, kaunis koira, ja joku kumma Taikassa vetoaa nimenomaan miehiin ja Taika käyttää vetovoimaansa häikäilemättömästi hyväkseen, jos tilanne sallii ja tyyppi on mieluisa. Muitakin, hiukan vastaavia, joskin ehkä hiukan emännälle nolompia tilanteita on takana.

Sydänsuruja ja jäätaidetta

 

  

Mitä ihmeen yhteistä näillä kuvilla on?

No, kotipesämme katolta on pudoteltu lumia (majaillaan ylimmässä kerroksessa).  Palattiin kaupunkiin sopivasti tähän talvitouhuun. Lumenpudottelukolinat ovat kestäneet jo kaksi päivää, eikä Taika ole silmäänsä räpäyttänyt, kun ikkunan edessä vilahtaa harja, lunta putoilee möykkyinä ja puuterina, neuvoja huudellaan ja lunta irroitellaan peltien saumoista täristelemällä.

Taika oli tosin voipunut. Sydänsuruistako sairastui, mutta vatsakipuileva koiruus oli tänään oma itsensä. Taika likisteli vetistelevän emännän viereen kipeänä, mutta nyt alkaa elämänilo pilkottaa. Niin se vaan on, että vaikka on "vain" eläin, vie se perheestä muutakin kuin makuupaikan. Sydämiä esimerkiksi.

Ja yhä vaan ihailemme pian yli kolmemetrisiä jääpuikkoja keittiömme ikkunasta. Itse olisin ehkä aloittanut pudottamalla sisäpihalle johtavan oven päältä olevat jääpuikot, mutta eihän meiltä naisilta kysytä... Ihmeen hyvin nuo puikot kestävät kolistelua ja kilistelyä katolla. Silti me viedään roskapussit etuoven kautta, kunnes nämä ovat poissa.

Niin, ja Taikan töppöset sai taas lisää villaa maalla, kuten kuvasta huomaa.