Koskapa varsin harvakseltaan tulee vastaan Taika-tytön kriteerit täyttäviä reippaita, fiksuja, komeita, raamikkaita herrakoiria, päätti emäntä tehdä asialle jotain. Erityisen hyvin neidillä tuntuu synkkaavan dobermannin, bokserin ja tanskandogin kanssa, joten tästä saatiin hieman osviittaa sinkkutytön urosmausta. Ja niin pääsi topakka Taikakin treffeille, vieläpä sokkosellaisille. Vastassa meitä odotti varsinainen velikulta Velmu.
Sekä outojen koirien kohtaaminen että uusien koirakaverien tapaaminen on Taikasta kovin jännittävää. Jos ollaan heti tulossa iholle, saattaa saada varsin terävän huomautuksen soveliaisuuden rajan ylittämisestä.
Lähdettiin Velmun fiksun emännän oivalluksesta ensin vain seurailemaan Velmun jälkiä. Näin Taika ehti jo hiukan tuumaillakin hajuista, millainen kaveri siinä on edellä tassutellut ja nokikkain oleminen on jo hiukan helpompaa. Multta silti... kun Velmu hiukan ehätti tulla kuononmitan päähn, tuli Taikalta kohtuullisen nopea vastalause. –
Ärrrr, mutta samalla häntä heiluen muistutellen, missä ne rajat kulkeekaan meidän välillä.
Ohi kulkenut seniorirouva malttoi huomauttaa asiantuntevaan sävyyn "
tuo ei pelkkää leikkiä ole, kyllä on selvästi agressiivista!" Hmm, tuumasimme me ja jatkoimme matkaa koirapuistolle. Taika pysähtyi moneen otteeseen lumilepsiakohtauksen kourissa kieriskelemään paljastaen massunsa Velmulle – niinpä niin, tosi agressiivinen on.
Koirapuistossa viiletettiin hurjaa vauhtia tovi, ei sentään takki auki, mutta melkein... Koska Helsingin lumitilanne on paikoin varsin hyvä, ja koirapuistoaidat (kuten kanisuojauksetkin puille) mitoitettu sulan maan aikaan, jännitimme milloin aidan toisella puolella isompi uros päättää lähteä Taikan ja Velmun kolmanneksi pyöräksi.
Tovi juoksua ja sitten maltettiin istahtaa kaverikuvaan - tai melkein...
Pienellä harjoittelulla saatiin kaverikuva, kiitos Pia!
Ja lopuksi tietenkin tassuteltiin yhtä matkaa metrolle päin.
Malttoivat rauhoittua ihan rinnakkain maaten ja ennen eroamista moikattiin. Paluumatkalla prinsessa vaipui, jos ei ihan satavuotiseen uneen, mutta hyvin kuitenkin nukahti keskelle ruuhkaista metroa peräti vartiksi. Illallakin uni maittoi ja nähtiin jännittäviä unia tassut ja kuonokarvat vipattaen. Terkut kaverille ja kiitos Pialle kivoista kuvista.
Pianhan se karkauspäiväkin sieltä tulee, vinkkaa Taika...
jos vaikka leikitään Kaunotarta ja Kulkuria?
Jännäähän se, usein, kaverin treffaaminen. Mutta kaikkihan sujui vallan mallikkaasti. Kyllä koirat saavat ilmoittaa, mikä on oman henkilökohtaisen alueen raja. Kunhan vain kaikki puhuvat samaa kieltä. =D
VastaaPoistaIhanat kuvat ja tunnelmat!
Onneksi kaveri puhui selkeää kieltä ja suhtautui rauhallisesti topakkaan tyttöön. Kaikilla ei ole yhtä hyvät hermot Taikan nalkutukselle... ;-)
VastaaPoistaVoihan Velmu! Ehkä Taika vain tahtoi näytellä vaikeasti lähestyttävää, kuka nyt ei tuollaiselle herralle oikeasti lämpeisi?!
VastaaPoista;-) Sheriffit, semmottis ne topakat sinkkuseiskarit saattaa olla :) Taika aivan selvästi omalla tavallaan piti heti kaverista, mutta omilla säännöillään: villahousuihin ei saa koskea tai nuuhkia liian läheltä, katsoa ei saa liian pitkään silmiin eikä törmäistä yhtäkkiä suoraan kylkeen.
VastaaPoistaOmalla koirallani (myös tyttö) oli aina tapana tehdä herrakoirille nopeasti selväksi, mitä on soveliasta tehdä ja mitä ei. On varmasti kaikkien koiraneitosten tapana.
VastaaPoistaKivat kuvat!
Sussi, hyvä kuulla, että meillä ei asustakaan maan nirsoin koiraneiti:) Kiitos, välitän kuvaterveiset kuvien ottajalle. Hyvä tilannesilmä Pialla. (Eikä malleissakaan vikaa, huikkaa Taika...)
VastaaPoista