torstai 26. marraskuuta 2009

Koirat ajaa autoa

Höh. Isännän mukaan eilen koirakoulussa oli opeteltu ajamaan autoa. Juuri silloin, kun en [emäntä] pääse paikalle, ohjelmassa on kivoja temppuja. No, mutta veikkaisin, että tänäkin vuonna koirakoulun joulujuhlissa on nakinsyönnin nopeuskisa. Taika voitti viime vuonna, kuinkahan mahtaa käydä tällä kertaa...


Tämän fiksun näköisen kaverin kanssa treenattiin viimeksi koirakoulussa ensiaputaitoja. Osaisitko laittaa tälle pitkänokalle kuonositeen?

EDIT: nakinsyöntikisan voitti Kusti-mäyräkoira! Taika hävisi 2 sekuntia, kun piti lipittää vesikuppi tyhjäksi...

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Maaperätutkijan työväline

Maaperätutkija Taika Saarinen likvidoi työnsä ohessa myyriä. Kuonon väristä saattaa päätellä, minkä pääkaupunkiseudun kaupungin maaperää on tutkittu tänään. Vinkki: kyseisen alueen joki on tunnettu näinä aikoina samasta värisävystä...

Työväline pyyhitään huolellisesti märällä pyyheellä. Toimenpide ei ole liiemmin arvossaan, mutta onneksi sen jälkeen sai sapuskaa :) Joskus suihkusta saattaa sännätä putipuhdas koira, jonka kuonon päälle on unohtunut kökkäre multaa. Kiusoitellaan sitten huoltajaa, että sammaltakos ajattelitte alkaa kasvattaa...

perjantai 20. marraskuuta 2009

Loskaa ja vettä - vilkas ja vesikauhuinen koira

Vesikauhuinen, räpylöin varustettu saaristokoiramme on kuunnellut sateen ropinaa tänään 8.00 - 18.35. Kun sataa, on paljon mukavempaa kölliä sohvalla. Mutta jossain aviheessa on suoriuduttava asioille, jotka tehdään ripeästi ja sitten nokka kohti kotia.

Ja sitten ei enää nukuta. Vilkas ja valpas koiruus pyytelee toimintaa. Yhtälö vaatii marraskuun loskakeleillä paneutumista, koiruuden virikkeistämistä. Meillä on selkeä suosikki, ja arvatkaapas mikä se on?

A. Puuhapussilakana, jonka poimuissa nameja. Vanha pussilakana on uhrattu Taikan metsästysleikeille. Sen sisälle ja taitteisiin sirotellaan kuivanappuloita ja kääritään rullalle tai solmuun.

B. Keitetyn kananmunan tappaminen, kuoriminen ja syöminen. [Tästä pitää laittaa joskus kuvasarjaa, marraskuun pimeydessä ei onnistu mustan koiran kuvailu.] Eli annan Taikalle keitetyn kananmunan, jonka kanssa ensin leikitään, sen päälle hyökkäillään, sitten rikotaan kuori ja lopuksi syödään.

C. Namipiilot kartonkikoteloista ja muista pakkauksista.

D. Kynsien leikkuu ja, korvien puhdistus. Palkkiona hampaiden pesu, tietenkin kalkkunanmakuisella hammastahnalla.

Niin, ja siis näinkin voi hampaat pestä (video). Samalla tulee selväksi, että vesi on ärsyttävää!


video

torstai 19. marraskuuta 2009

Kuri koer

Tein mielessäni pientä vertailua, kummassa koiralla on enemmän vaaroja, Helsingissä vai maalla. Tässä yhteenvetoa:

Helsinki/kaupunki
- liikenne
- irtokoirat
- virustaudit, kuten nenäpunkki, enteriitti (suolitulehdus)
- vinksahtaneet ihmiset
- varomattomat ihmiset

Maalla /metsässä
- kyykäärmeet (kyynpurema 10-viikkoisena jalkaa koettu)
- risut sun muut terävät (vatsanahka on menossa välillä naarmuilla)
- sudet (vaara olemassa, tassunjälkiä ja näköhavaintoja)
- karhu (jäljet 200 metriä talosta puolitosta vuotta sitten)
- kapi (supikoiria vilisee pihan laitamilla, matot ja irtotavarat kumisaappaista käsineisiin kannetaan öisin verannalta talvipesään)


Useimpien kaupungin vaarojen taustalla on kaksijalkainen, ihminen.

Irtokoiria seikkailee sekä Helsingin ydinkeskustassa että hiukan kauempana. Minusta ei ole mukava huudella "ottaisitko koirasi kiinni, tällä on ehkä tarttuva suolistotulehdus/silmätulehdus/juoksuaika" tai "pitäisitkö koirasi hiukan kauempana, tämä pelkää hihnassa ja voi purra".
Hämmästelen koiranomistajien huolettomuutta.

Kaupungissa on paljon ihmisiä ja joukossakos se tyhmyys tiivistyi...? Osa ihmisistä suhtautuu koiriin suunnattomalla (liiallisellakin) mielenkiinnolla, osa välinpitämättömästi, osa ärtyy, osa odottaa, että koira tekisi jotain, jolloin voi haukkua sekä omistajan että koiran, osa avoimen vihamielisesti tai kummallisesti.

Meillä on omakohtaisia kokemuksia kaikista näistä ryhmistä:

Yli-innostuneet:
Nakuttelin ovikoodia, kun yksi ystävällinen täti kumartui silittämään selkäni takana olevaa villiä koiranpentua (12 viikkoa), sillä seurauksella, että pentu oli hypännyt vasten tädin suuta! Onneksi säikähdyksellä selviydyttiin. Mutta eihän sitä voi näppejään pitää erossa suloisasta koiranpennusta mitenkään, ei ei...

Innokkaat pojat, jotka olivat ladanneet hiilihydraattitasot huippulukemiin, iskivät ryhmällä taputteluin kiinni koiraan mitään kysymättä raitiovaunussa, jossa emme päässeet edes väistämään.

Koirasta kiinnostunut naishenkilö tuli läpsyttelemään selkäkipuista ja kipulääkekuurilla olevaa koiraa mitään kysymättä. Hämmästys oli suuri, kun koira murisi. Enpä ehtinyt tehdä mitään...

Ärtyneet:
Tilanne raitiovaunussa, koiruus penkin alla jaloissani. Taakseni istuu rouva, joka kysyy ärtyneellä äänellä "Ostetaanko muuten koirallekin matkalippu?" Johon vastasin, "ei, entä ostoskasseille?" [Rouvan ostoskassit veivät viereisen penkin istumapaikan...]

Avoimen vihamieliset:
Talvi, lunta maassa, 1,5 metriä leveä jalkakäytävä. Vastaan tulee iso koira juosten omistajansa kanssa. Oma koirani pelkää (ja rähjää) vauhdilla lähestyviä isoja koiria , joten päätin vaihtaa tien toiselle puolelle. Katsoin vasemmalle, oikealle ja... aaaaiiiijaiijaiiii!!! Taika kiljuu kivusta - mies on kävellyt puhtaan valkoisessa pakkaslumessa makaavan mustan koiran selän/hännän päältä. Koira hyppää pystyyn ja hampaat napsahtaa ilmaan. Josta huuto: "ja jos se __ttu olisi purrut, niin henki olisi lähtenyt!"

Muuta liikennettä ei ollut, joten käveli suoraan koiran päälle tahallaan... Tämän kokemuksen jälkeen koira jäykistyy heti, kun näkee jonkun marssivan suoraan kohti jyrän tavoin. Kivaa. Ollaan yritetty opetella tästä pois, mutta aina ei ole silmiä selän puolella.

Koiranomistajat, tiesittekö, millaisin valmiuksin osa pyöräilijöistä liikkuu: pippurisuihkeella, taittoveitsellä, ja sitten nyrkillä päälakeen? Vilkaiskaapa Fillarin keskustelupalstaa.

Yksi hyvä syy lisää pitäytyä noin metrin nahkaremmissä.Onneksi emme jätä Taikaa julkisille paikoille yksin, voi käydä vaikka näin. Kennelliitto voisi kehitellä peruskouluille muutakin opetuspakettia kuin rotujen tunnistuspelejä?

Jätetään ne maaseudun vaarat toiseen postaukseen....

perjantai 13. marraskuuta 2009

Musikaaliselle koiralle



Pitäisiköhän potilaaseen kokeilla musiikin parantamaa vaikutusta? Laurel Canyon on tehnyt musiikkia koirille. Ääninäytteen voi kuunnella täältä. Emäntä kyllä haluaisi mielellään kuulosuojaimet, jos Taika ostaisi liput päiväfestareille.

Kerran, vain kerran Taika on alkanut ulvoa musiikin mukana. Kyseesä oli auton radiossa soinut Simon & Garfunkelin kappale. Kuuntelimme ulinaa melkoisen hämmästyksen vallassa, eikä ilmiö sittemmin toistunut.

Ja hei, onhan siellä myös kissoille musiikkia! Joululahjavinkki...

Taika on nopea ja temperementtinen koira, ja tämä ominaisuus kävi aika selväksi jo puolivuotiaana. Paikallaan odottelu on alkanut nyt, 5½-vuotiaana, sujua paremmin. Temppua ja tekemistä pitää seurata suht rivakkaan, tai Taika alkaa kertoa omaa mielipidettään siitä "mikä siinä nyt maksaa - toimintaa, toimintaa!". Tokoilu ryhmässä jäi juuri hidastempoisuuden takia meiltä kesken. Turhautunut koira ei opi uutta... ja vinkuessan sekä haukkuessaan ei lämmittänyt muiden eikä emännän mieltä. Ylivilkas lapsi saattaa joutua erityisopetukseen, jospa vilkkaalle koiralle löytyisi nopeatempoisempi tokoryhmä?

Koirakoulutuksissa ohjaajat totesivat koiran olevan nopeamman kuin emännän tai tehtävien tiheyden. Kertoivat normaalilla koiralla olevan positiivisen palautteen ajoittamisen olevan 1-2 sekuntia siitä kun suorite on tehty oikein siihen, kun palkkio on koiralla. Taika-koiralla kuulemma tämä aikaväli on lyhyimmillään 0,5 sekuntia. Ei mikään nakkisormen koira koulutettavana ja palkittavana...

Juuri tämän vuoksi meille suositeltiin ehdollista vahvistamista eli naksutinta ja harrastukseksi koiratanssia. Omaksi iloksi olemme irtotemppuja treenaillen, mutta emme ole vieläkään aloittaneet julkisia esiintymisiä - pitäisiköhän, nyt kun on pikkujoulukausi ja kaikki. Me tanssitaan kotona - eikä mitään hitaita!

Lisäinfoa koiratantsuista löytyy täältä. Musiikkia eläimille voi ostaa täältä.

torstai 12. marraskuuta 2009

Ei sushikoira

Masu alkaa normalisoitua. Vatsakipuilua on hiukan antibioottien nauttimisen jälkeen, ja jos yltyy, voidaan antaa kipulääkettä.

Ruiskulla juottamisen kierrän maustamalla juomavettä kevyesti tonnikalaliemellä ja annostelen sitä 2 dl kerrallaan. Antipojootit purivat heti, maanantaina iltakävelyllä oli jo puistohiiri päästä nirristään...

Eilen pyysin tuomaan apteekista maitohappobakteereita, jauheena. Saisi sekoittaa ruokaan auttamaan vatsan toimintaa. Tuliaisina Tehobakt-pulveria, jossa on yhdessä grammassa jauhetta kylmäkuivattuja maitohappobakteereita (Enterococcus faecium)
14 x 107 kpl, merilevää 50 %, laktoosia 30 %, rasvatonta maitojauhetta 19 %, pektiiniä 0,6 %.

Annoin puoli mitallista (annostus koiralle 1-3 mittalusikallista/päivä). Pieni iltapala, raakaa jauhelihaa, keitettyä riisi-ohraa, nautittiin mielellään. Lisänä sitten muutama naminappula ja koirankeksi leikissä ja temppuilussa.

Kolmen jälkeen yöllä herätys: Taika tassuttelee levottomana eestaas. Valot päälle ja Taikan pää oli turvonnut kolmanneksen. YES:ltä vahvistettiin arvio allergisesta reaktiosta. Kyytablettia ja tarkkailua, ettei etene hengenahdistukseen. Turvotus aamulla laskenut paljon, mutta vielä on suupielissä ja otsalla turvotusta.

Allerginen reaktio, mutta mihin: antibiootteja oli jo otettu kolmasti. Ruoka ja namit samaa turvallista rataa. Syyttävä sormi osoittaa Tehobaktin merilevään. Emännän omat soija-allergiakokemukset ovat antaneet pontta sille, että eksoottisemmat, muodikkaat "superruoka"-ainekset, kuten goji-marjat kierretään kauempaa.

Seiskarinkoiran geeniperimässä ei taida olla aukkoa merilevälle. Pyysin Orionia lisäämään allergisen reaktion mahdollisuuden tuoteselosteeseen. Olkaahan varovaisia, kun kokeilette koiralle uusia syötäviä. Taidanpa hakea apteekista ihan vaan tuttuja Gefilus-kapseleita ja laitan niiden jauhetta potilaan ruokaan.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Petipotilaana


Huhhuh. Nyt on koiruus sitten täysin petipotilas. Suolistotulehdus lienee, ripulia, jopa punaisena... Odotellaan, että antibiootit alkaa tepsiä, juotetaan ruiskulla ja annetaan ruokaa vain hiukan kerrallaan.

Eläinlääkärin mukaan suolistotulehdusta on nyt paljon liikkeellä. Toivotaan, että kohenee olo pian. Kurja katsoa, kun paras ystävä sairastaa.

Merikoira on eri koira


Taika piipahti Savonlinnassa viikonloppuna. Ihana kaupunki, on ulappaa, jota tarkkailla...
Liekö geeneissä vaiko missä, mutta avointa vesimaisemaa pitää pysähtyä katsomaan ja haaveilemaan... vuodenajasta ja paikasta riippumatta. Kuvakollaasissa Taika haaveilee paitsi Savonlinnan harmaassa marraskun päivässä, myös Seurasaaren rantakivillä ja Kulosaaressa onkijoiden taustajoukkona.

torstai 5. marraskuuta 2009

Lumilepsiaa

Mennään ulos, ja jo ulko-ovella Taikan häntä alkaa heilua. Ihanaa! Maisemaan on ripoteltu valkoista mössöä. Mutta ei kai, lunta on vielä niin vähän, ettei siinä voi kieriä. Voi pettymystä.

Korvat painetaan taakse ja kirsun päältä nenä hiukan nirpallaan, nokka kohti lähipuistoa. Tassujakin pitää nostella, ettei ihan joka loskakätäkköön joudu tassujaan laittamaan. Iih. Päämäärätietoisesti hoidetaan nämä asioinnit alta pois, että pääsee sisälle lämpimään: syömään, leikkimään ja sohvalle nukkumaan.

Eipä uskoisi, että meidän koiralla on räpylät, ihopoimut tassuvarpaiden välissä. Ja että kyseessä on suomalainen, säänkestävä saariston olosuhteisiin sopeutunut rotu. Ehei.

Mutta tänään päivällä sitten: lunta, lunta, lunta! Pääsimme peräti 10 metriä ulko-ovelta, kun heitettiin ensimmäinen kuperkeikka. Kas näin:

Heijastinliivi on havaittu hyväksi, mustaa koiraa ei helposti erota marraskuisen mustasta asfaltista. Etenimme taas kymmenisen metriä, kun lumilepsiakohtaus sai taas vallan:

Ensimmäisen vartin ajan piti kieriä lumessa, mielellään noin 10-20 metrin välein.

Muistan Taikan ensilumet. Koira eteni vatsallaan, etujaloilla hilasi itseään eteenpäin ja takajaloilla potki vauhtia. Hiukan erikoinen etenemismuoto koiralle, mutta niinkin vaan päästiin puiston puoleenväliin. Hymyjä kerättiin kyllä osaksemme.

Jos ulkona sataa aamulla, ei ole mitään kiirettä ulos. Sinne puolille päivin pystyy pidättelemään, siinä toivossa ettei tassut kastu.

Maalla käyttäytymismalli on toinen: räntä- tai vesisade ei haittaa elämää. Eikä pakkanenkaan. Jos on -18 astetta, sitten vaan liikutaan rivakammin. Taika talviparta on omimmillaan, kun on kirpeät pakkaskelit.



Ai niin. Ja me käydään edelleen laskemassa mäkeä. Mieluiten illalla, tai yöllä, kun lapset eivät ole pulkkamäessä. Taikan mielestä on ihanaa joko kieriä, heittää kuperkeikkaa tai ryömiä jäistä mäkeä alas. [Pian kuusivuotias koiramme ja huvittelee kuin pikku pentu... Ettehän kerro kenellekään?]

tiistai 3. marraskuuta 2009

Mustakettu maisemissa

Päivystävä koiramme seisahtuu mielellään aukean laitaan. Huolestuneena katse kiertää horisonttia ja häntäkin laskeutuu usein alas. Autoja horisontissa - haukkua. Ne eivät vain kuulu maisemaan. Sillat ovat aivan käsittämättömiä, autoja taivaalla - haukkua.


Suolla oli etsittävä hiukan muuta ympäristöä korkeampi paikka tähystykseen.
Täällä vain kuunnellaan hiljaa.

Iltakävelyllä musta halloweenkoira (karkki vai kepponen > nami vai taikatemppu)
huomioi merkillisen itsevalaisevat kurpitsapään.
Jälleen kerran vain kamerakännyn heikko otos.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Roskia päivässä

Kuva: Roska päivässä -liike
"
Kuvan bokserin jalasta katkesi 3 valtimoa, 1 laskimo, 1 jänne ja useita hermoja,
kun se astui maassa olevan lasin päälle.
Voi olla, että koiran jalka ei enää koskaan toimi kunnolla."


Ilman virallista haastamista olen ollut ihan itsekseen mukana Roska päivässä -liikkeessä runsaan viisi vuotta, sen ajan mitä Taikuri on meillä ollut.

Etenkin sen jälkeen, kun koiruus astui ensimmäisen kerran polkuanturansa täysin halki johonkin terävään, olen pyrkinyt eliminoimaan nimenomaan lasinpalat kulkiessamme.

Nykyiset lehtikelit ovat petollisia: iloistenväristen syyslehtien seasta et erota, onko joukossa kaulastaan katkannut pullo valmiina katkaisemaan koiran jalan jänteet. Meillä molemmat tassuhaverit ovat osuneet lumikeleille. Sinne kuraisen kaupunkilumen sekaan on vaikea nähdä, missä vaara piilee.

Mutta onneksi molemmilla kerroilla sitkeä hoito palkitsi: noin kahden viikon ajan tassu kolminkertaisella suojauksella (siteet, muovit, tossu) pakettiin teipillä kolmasti päivässä. Samoin suihkuttelut haavaan kahdesti päivässä. Lisäsuihkaus Gothivetia, josta haukkumme suuresti inhoaa.

Kummallakaan kerralla emme käyneet eläinlääkärillä, vaikka ensimmäisen haverin haava oli aika iso. Aiemmasta eläinten haavojen hoitokokemuksesta oli selvästi apua. Kolmen viikon hoidon jälkeen tassunpohjassa oli jäljellä himmeä arpi ja eläinlääkäri hämmästeli rokotuskäynnillä ripeää paranemista.

Potilaalla ei ollut kivaa. Eikä omistajilla. Koiruuden jalasta lähti karvat siitä kohdin, mihin suojateipit kiinnitettiin ja kiskottiin irti kolmasti päivässä. Koirat kun on sisäsiistejä otuksia ja vaativat asiointia ulkona.

Tarvikkeisiin upposi mukavasti parisen sataa euroa: streriilit siteet, Basibact-pulveri, siteet, haavateipit ja roudarinteipit, koiran neopreenitossuja kului monta paria asfaltilla, Gothivet-suihke.

Jos me saamme pyytää, niin rukoillaan tassut ristissä panimoteollisuutta pistämään ölkkyset ja limppaset muotiputeleihin. Kiitos. Voisikohan mahdollisesti joku eläinvakuutusyhtiö liittyä meidän kuoroon?