Kastroitu hygenianajokoiranarttu

Taikatemput ei enää onnistu eikä pikkutaikojakaan saa edes tilaamalla. Laparoskooppinen sterilitsioonioperatsiooni on nyt koettu ja opiaattikrapulakin siinä samalla. Ensimmäinen vrk meni melkoisessa lääkepöllyssä rauhoittavien, nukutuksen, antibioottien ja opiaattien jälkeen. Illan ja yön seisoin tuijottaen seiniä ja ulisin.

Tänään tuli äkillinen himo heittää pari kuperkeikkaa! Operatsioonista on kulunut aikaa kuvanottoon 2 päivää: pienet sievät tikit piti vilauttaa kaikille ohikulkijoillekin! Meikätytölle tähystysoperaatio sopi enemmän kuin hyvin - lääkityksessä sen sijaan oli pientä säädön varaa... 

Ymmärsivät onneksi valita oikean kuosin kanyylikohdan peitoksi leikkauksen jälkeen. Papereihin korjattiin tällä visiitillä se kevään käynnillä tullut rotumääritelmä hygenianajokoira...

Eräskin elokuinen saalis

Sepelkyyhkynmetsästys alkoi. Toki pääsin tarkastamaan päivän saaliin.

Sillä välin kun saalista siistittiin patakelpoiseksi, minut pantiin hihnaan.. voihkin, nyyhkin ja uikutin melko kuuluvalla äänellä - nehän oli melkein kuin mun omia, kun pääsin haistamaankin! Eivät kuitenkaan antaneet saalista enää kontaktiin.

Tiedänkin nyt sitten taas ottaa Stadissa sen puumaneitoasennon pulut havaittuani eli laskeutua 10 cm alemmas ja hiipiä vaanien lähemmäs pulusia, jos ne kerran on saaliiksi luokiteltavia.

Mutta mutta, pari päivää sitten otettiin ihan oikean metsäpupun perässä 800 m spurtti. Olin metsätiellä, hölkäten pyörän edellä ja kiinni pitkässä liinassa, kun metsien vieterikinttu sinkosi puskasta eteen. Vietiin sitten tovi emäntää turbovaihteella, häntä ja tukka putkella, kunnes pupu katosi puskiin.

Mitkä on teidän elokuun huippuhetkiä?

Kesällisiin tunnelmiin

Vaikka saatamme päivitellä kuulumisia,

toivotamme jo tässä vaiheessa

Kesä ja kärpäset, rappuset ja kauppa-auton houkutukset

Kesä ja kärpäset, kesä ja ulkovaksin hommat... kyllä kelpaa, kun pääsee istuskelemaan ulos, puistoon tai pihaan ja vahtimaan vaikka heinäsirkkoja. Rappusillakin voi istuskella tällä tavalla joustavasti, muka huolettoman näköisenä, mutta valmiina jokaisen epäilyttävän tai kiinnostavan asian perään.

Niin, emäntä yllätti minut pyrkimästä kauppa-autolle! Jäin sisälle emännän lähtiessä tälle oivalle syrjäseutujen palvelupisteelle vailla vertaa (jäätelöä:p), mutta avasin oven ja tassuttelin kysäisemään kauppa-auton alarappusilta, mahtaisiko päästä sisään...

Lahotarkastaja, puistotyöntekijä T. Saarinen

Meikäläisellä ei ole ahtaan paikan kammoa. Kun emäntä antoi vapaan hihnan eli tallusteli päättämääni reittiä, se oli seuraava: kanto - laho kanto - aukko kivimuurissa - kanto - laho puunjuuri - iso puistopuu (rungon kaarnan alla piileskeli joku) - kanto - laho puistopuu - laho kanto - laho puistopuu (kuvan koivu).

Puun rungon sisällä piileskeli selvästi joku otus, koska häntäni heilui ja rungon sisältä kuului hilpeitä haukahduksia kaapiessani lahoa puuainesta kolosta ulos.

Pitäiskö hakea kevään yhteishaussa lahokoirakouluun? Hyvänä kakkosvaihtoehtona on pieneläinhoitajan tutkinto...

Sen pituinen se eli siimahännän kevätpäivä

Tapahtuipa kauniina kevätpäivänä pääkaupungissa puiston käytäviä mittaillessamme, että törmäsimme tutulla reitillämme varsinaiseen rottayhdyskuntaan. Taikalla topakkana tyttönä ei mennyt tassu suuhun, vaan päräytti 40 cm syvyyteen paenneen rotan perään räpylöillä multaa ja savea kaivaen.

Pian rottapolo huomasi viimeisen erheensä olleen kurkata luolan väärästä päästä kirkkaaseen kevätvaloon.

 

Emäntä sulki silmänsä ja kiitti onneaan, että sattui mukaan yksi ylimääräinen kakka... ei vaan rottapussi. 

Vahvasti epäilemme, että tämä tarina ei ole vielä tässä vaiheessa sen pituinen se. Ainakaan päätellen siitä ruokamäärästä, mikä ruusupuskaan on vielä lumien sulettua kannettu. Puffetpöydästä hoippuvat pulut olivat häpeilemättä triplasti normilajitovereidensa kokoisia ja epäilemättä ensi talven ruokintasesongin jälkeen ruotsinlaivan kokoluokkaa, jos anniskelu jatkuu samaa tahtia.

Mikäli siis aiot istuskella kaupungin puistoissa, pidä silmät auki ohi vilistävien siimahäntien varalta. Siimahännän perässä saattaa viilettää musta karvainen neliveto, ja hihnan perässä on hinauksessa joko emäntä tai isäntä.

Metsästäjä-neliveto itse marssi leveä hymy huulillaan ja mutaa hampaiden välissä kotiin, pesuun.

Lystejä metsästysreissuja, 

toivoo  Taika

Talvijahdissa

Aamulla oli -27 astetta pakkasta, eli terveiset Siberiasta blogin lukijoille. Pakkaskelit ei ole haitaksi, jos pääsen liikkumaan vapaana. Hihnassa hytisen, kun en saa juosta niin nopsaan, että pysyisin lämpimänä. Kun olen vapaana, hytisee vain emäntä - esimerkiksi kun otan näätähaukun ja lähden omille teilleni... mikä on siis mielestäni paljon reilumpaa.

Laihduin joulukuulla parin viikon off road -jaksolla kaksi kokonaista kiloa (painoni normaalisti 15-16 kg), vaikka nautin joka päivä 50-80 grammaa possun läskiä, normaalien kolmen ruoka-annokseni joukossa. Tämä video ehkä selvittää, mihin ylimääräiset kalorit sulavat.

Paluu arkeen

Meitä on kuulemma kaivattu. No, kirjoitellaan jos jaksellaan, mutta viime aikoina on priorisoinnissa edellä olleet muut asiat kuin tämä harrastebloggaus. Tiedättehän: yleensä korkealle arvostetaan terveyttä, läheisiä, työtä ja niin edelleen. Itse arvostan aika korkealle myös hyvän ruoan.

Eikä nyt asiat ole niiltä osin hyvällä tolalla.

Minä: Höh. Kinkkuserviisit kuulemma finito.
Facebook-ystävä: järkyttävää. Kenelle voi valittaa?
Minä: Emännälle voi yrittää valittaa, mutta... Yleensä se ei auta, että katson tyrmistyneenä emäntää ja totean "tämä ei ole minun annokseni, palautan keittiöön ja haluan keskustella kokin kanssa. Annoksestani puuttuu kinkunkuoret, porkkanalaatikonjämät ja mustamakkaranpätkä."

Paluu arkeen on siis joulukauden jälkeen koittanut. Teen kuitenkin yhden uudenvuodenlupauksen, eikä se liity ruokaan. Yritän tuuppia pitkällä kuonollani isäntä- ja emäntäväkeä kirjoittamaan tänne, edes lyhyesti. Toivottavasti siis pian ollaan taas kuulolla. Hyvää uutta vuotta sinne ruutujen äärelle, minä siirryn keittiön äärelle...