Kesä ja kärpäset, rappuset ja kauppa-auton houkutukset

Kesä ja kärpäset, kesä ja ulkovaksin hommat... kyllä kelpaa, kun pääsee istuskelemaan ulos, puistoon tai pihaan ja vahtimaan vaikka heinäsirkkoja. Rappusillakin voi istuskella tällä tavalla joustavasti, muka huolettoman näköisenä, mutta valmiina jokaisen epäilyttävän tai kiinnostavan asian perään.

Niin, emäntä yllätti minut pyrkimästä kauppa-autolle! Jäin sisälle emännän lähtiessä tälle oivalle syrjäseutujen palvelupisteelle vailla vertaa (jäätelöä:p), mutta avasin oven ja tassuttelin kysäisemään kauppa-auton alarappusilta, mahtaisiko päästä sisään...

Kesälaitumilta

Me ollaan maalla. Yritetään hoitaa koneella vain pakolliset ja hiiviskellä muu aika pelloilla, metsillä ja metsäteillä. Ei olla kadottu iltausvaan, vaikka siltä saattaa vaikuttaa...

...palaamme linjoille helteiden keskeltä lähiaikoina.  Nautitaan sillä välin kesästä tassujen takaa!

Lika barn leka bäst

Eller hur? Ruotsinkielinen sananlasku väittää ainakin näin.

Nelitassu viihtyi hyvän tovin tämän mustan, kiiltäväkuorisen kaverin seurassa. Emäntä päätti kuitenkin viedä kaverin turvaan isokokoisemman mustaturkin kaverin kättely-yrityksiltä.

Tuo toinen tuntui olevan jo alkuun huomattavasti epämiellyttävämpi tuttavuus. Hauskan näköinen veijari joka tapauksessa, vaikka jalkapareja on enemmän kuin normaaleilla koiran leikkikavereilla.

Kesän ilot ovat siis täällä, nyt nautitaan auringon lämmöstä turkkiin!

Lady in pink

Meillä on ollut ongelma. Ei, ei siis kaniongelma, se on toinen juttu (lyhyesti: syöty).

Mustan koiran näkyvyys lumettomilla kaduilla ja lumisilla metsäautoteillä. Tai pikemminkin näkymättömyys. Heijastinpannat uppoavat kaulakarvaan.  Halpisliivit neiti tuunaa muutamassa minuutissa light-versioiksi. Irtoheijastimet irtoavat, rikkuvat. Vilkkupannoista saa migreenin ohikulkijat, koira ja omistaja.

Avuksi tuli Hurtta Lifeguard Polar. Pinkkinä, tietysti.

[Klikkaamalla kuva isommaksi]

Kun liikenteessä on tämä leidi pinkissä takissaan, emme voi välttyä vastaantulijoiden hymyiltä (leveiltä, vienoilta, peitellyiltä, avoimilta), nauruilta sekä ihan suorilta huomioiltakin.
- Haukulla on takki! (Tuntematon, riemastunut pikkuneiti, + 4 vuotta)
- Onpas se sievä neiti! Hieno takki! Onpas se tarkkaavainen pentu, mikä ikäinen se on? (Tuntematon rouva, +70 vuotta)
- I suppose it's she? (Tuntematon herra +35 vuotta)

Kehittämisen paikkoja toki tästäkin tuotteesta löytyy: vetoketju voisi avautua hännästä kuonoon eikä kuonosta häntään päin. Etenkin koloihin ja pusikoihin kirmaavalle koiralle olisi parempi ratkaisu, kun ei tuppaa vetoketju menossa aukeamaan.

Etuina näkyvyyden lisäksi se, ettei tarvitse pysähtyä kaupungissa selittämään jokaiselle kyselijälle onko se tyttö- vai poikakoira... toki Taika käyttäytyy muuten edelleen kunnon poikamiestytön tavoin esimerkiksi nostamalla koipeaan jätkämäisen reiluun tyyliin, pirteän pinkistä leidilikestä huolimatta.


Lystiä ja raikasta talviviikonloppua!

Mustikkaretkellä

Mustikkaretkelle
lähdettiin ja metsäpolkua kuljettiin.
Laavulla sitten
hauska hiekka huomattiin:



Toivottavasti kameran pyöriminen ei haittaa... piti pyörähdellä hiekkasuihkujen alta pois suuntaan jos toiseenkin. Ja emännän mustikkasanko sai oivan vahdin - makkarapalkalla.

Ja kun huomattiin, että myös emännän kännykkä on näkyvillä, muistettiin, että sen kantamisestakin saa nakkipalkkaa... Onneksi on veden- ja kolhunkestävä käpälä eli tassupuhelin.

Niin, ja se mustikkasaalis: 10 litraa kahteen ja puoleen tuntiin käsin poimien. Ihan kelpo lisä pakastimeen talven herkuiksi. Välillä pidimme tauonkin: kuuntelimme muuttolintujen rupattelua ja istuskelimme mättäällä.

Rantavahdin koiranvirka

Taika pääsi jo jokin aika sitten rantavahdin hommiin Puruvedelle. Masalan hiekkarantaa vartioi muutaman päivän ajan tumma koirasfinksi.

Muurahaiset kehtasivat häiriköidä pikkuasioilla rantavahtia, kuten videon loppupuolella käy ilmi.



Paluumatkalle lähdettäessä ja autoa pakatessa koiruus oli salamannopeasti etupenkillä, josta ei olisi siirtynyt suosiolla omaan boxiinsa auton takaosaan niin millään. Penteleinen sentään, sieltä ei näe kunnolla ja toisekseen ilmastointi ei puhalla yhtä ihanasti villahousuihin kuin etupenkin jalkatilassa. Tyynynä emännän käsilaukku, jota luvattiin vahtia tarkasti hyvityksenä menetetystä jalkatilasta.

Alkumatka taittuikin emännän varpaita lämmittäen, mutta loppujen lopuksi siirryttiin omaan yksiöön matkaa taittamaan. Perillä kaupungissa huokaistiin syvään ja painuttiin lenkin jälkeen pitkille nokosille sohvan alle: täällä ei todellakaan ole yhtä hyvät maisemat kuin kirkkaiden vesien äärellä.

Pimi hau mustikassa

Hups, meillä oli avustava nelitassu mukana mustikkametsässä. Ja kuinkas sitten kävikään:

Niin, siis korin kantamisesta saa mukavan virikkeen ja tempun vilkkaallekin koiralle. Kasvattaa kärsivällisyyttä - myös korin omistajan, ei vain koiran omistajan...

Nyt sitten kaikki mustikkaan keräämään omat superfoodit massuun ja talven varalle. Taikakin popsii silloin tällöin hiukkasen mustikkaa oman ruokansa mukana [ hys hys, emäntä ei ole sitä koirulle kertonut, kun hyvin on maittanut ].

Monivalintatehtävä

Kyllä maalla on mukavaa. Kaupungissa pitää tassutella jäätelökioskille. Maalla asiat on hoidettu fiksusti. Viikottain jäätelöauto (eli kauppa-auto, emännän huom.) kurvaa suoraan pihaan yhteisestä sopimuksesta ja sieltä kannetaan jäätelö kirsun alle.

Kevyt sokeriton mansikka Valiojäätelö vai emännän Trio-tuutti? Kas siinä pulma...

Ps. Sanoivat, että tuosta meidän jäätelökauppa-autosta on tulossa syksyllä elokuvakin. Ovat sen kyllä ansainneet.

Liukasta laskiaista

Koskapa rakastan juoksemista, sopii minulle myös vetokoiran homma - ainakin alamäkeen ja pulkalla. Liukasta laskiaista ja samalla terveiset Lokalahden suunnalta!




Eikä tässä kohtaa päälle puetut valjaatkaan ehdi kutittaa... Kun emäntä oli pulkassa, ääntä lähti huomattavasti enemmän - alamäkeen myös mentiin kovempaa vauhtia.

Herne nenässä - ei kun kirsussa

Suomalaisen seiskarinkoiran loppukesän ruokavalioon kuuluuvat tietysti myös luomuherneet. Tässä Taikan taidonnäyte herneenpalkojen kuorimisesta. Äänet päälle!



Harrastaako muiden koirulit ruuan kanssa näpertelyä?

P.s. Samalla muistutellaan arvonnasta, jossa voit voittaa Taika-paidan! Osallistu arvontaan kommentoimalla täällä.

Piknik apilakedolla

Taika on ehtinyt metsästää kärpäsiä (menestyksellä) sisätiloissa, köllötellä aurinkoa vatsakarvoihin ottaen ja nauttia piknikistä apilakedolla. Emännän siskon tyttö Armi, pian 2 vuotta, on sydänjuuriaan myöten ihastunut mustaan "voffiin" ja hoitaisi tätä mielellään ja paljon. Emäntä lainasi kännynsä Armi-neidin viihdykkeeksi ja sen palauduttua hämmästeli puuroisia pusunkuvia kännyn näytöllä. Kas, siellä taustakuvanahan on Taika, jolle piti antaa usein ja märkiä suukkoja...

...me jatketaan maalaiseloa ja luvassa on kyllä Viron matkaraporttiakin, kun maltetaan istuskella kuvasatoa läpi!

Menotassu

Näin keväälä valon lisääntyessä alkaa menotassua vipattaa... Aiemmin spurtattiin juoksulenkille 3-5 kertaa viikossa, kunnes koirun vedättämän omistajattaren polvet tekivät stopin. Kaupungissa varusteina nahkahihna ja panta sekä heijastin, maalla sitten koirajuoksuvyö.

Vähemmän [niveliä] rasittava urheilumuoto on koirahiihto, vaan ainakin Helsingin seudulla tekosyitä riittää:
a. käpyisesti koirahiihtovuoroja ja -reittejä - kuka tahkoaa tunnin, puolitoista kilometrin, kahden lenkkiä ympäriinsä???
b. minä laitan koirun vyöhön, hyppään suksille, koiru näkee kanin, jolloin minä, koiru ja kani olemme noin puolentoista tunnin kuluttua vastarannalla 'sii juu' Tallinnassa. Juhuu, juuh-ei!
 c. jäällä, kun se kantaa, voisikin hiihtää, mutta se on jättikoirapuisto, jossa laukkaa kaikenkarvaista hurttaa vapaana. No, olisipa ainakin sukset ja sauvat apuvälineeksi tappelupukarien erotteluun...

Onneksi pian pääsee maalle juoksemaan, sanoo Taika! Jos joku on ihanaa, niin viilettäminen. Joko emännän kanssa (hitaampaa) tai ilman.

Taika-madamen hymy kuvassa kertoo, miten paljon vapaana juokseminen kiinnostaa... Ja ei, toinen korva ei ole lurppa, painovoiman sijaan lienee sen kuvakulmaan vaikuttanut joku muu - tuuli?

Koiran kanssa juostessa eli canicrossaillessa canicrossvyö, kuten tällainen on iso ilo myös hiihtäessä ja ihan kotimaan trekkailussa, jopa haravoidessa! Itselläni on vyö tuunattu kiipeilyhaasta tai Hööksin paniikkilukolla, tarpeen mukaan. Nahkaremmi (kevyt, kestävä) tai sitten retkeillessä Joken liina. Tekokuituliinoihin ja -hihnoihin en koske enää, sen jälkeen kun koski liikaa - Taika näki elämänsä ensimmäisen perhosen, liihotteli kepeästi perään ja 10 metriä keinokuituliinaa poltti mukavat rakkulat jarruna toimineen kämmenpohjaan...

P.S. Kiitos Leenalle, kun kävit hoitamassa Taikaa taas tänään emännän paiskoessa töitä...

Illan torkku, aamun virkku

Tervetuloa mukana aamulenkillemme. Niinhän se on, että illan torkku on aamun virkku. Emäntää pitää siis ulkoiluttaa aamulla raikkaassa pakkassäässä! Mielellään aloittaa sohvalla lintuja ja maisemaa ikkunasta tuijotellen, vienosti murahdellen jo hyvissä ajoin. Kun ulkoilutettava emäntä on saatu toppatamineisiin, ollaan menossa melkoisen malttamattomana. Kontaktin otto kiinnostaa lähinnä ympäröivään luontoon.

Nyt kaikki koiruudettomatkin pääsevät nauttimaan aamun metsähetkestä blogin kautta, tervetuloa mukaan retkelle! Tietenkin tykkäämme myös lukaista kommenttejanne, eli kontaktin otto on suorastaan sallittua ;)

 

 

Ohjelmaan kuuluu hankijuoksua häntä heiluen ja aina välillä makupalatilannetta tarkkaillen. Jokainen puun- ja kannonkolo on myös syytä tarkistaa, sillä pienikin vipellys saattaa viitata saaliiseen...

 

 

Maisemat joulukuun retkeltämme on hiukan muuttuneet metsätöiden myötä. Alla kuva joulukuun aamulta tutulta reitiltämme.

 

Ja nyt, pari kuukautta myöhemmin paikalle on ilmestynyt metsätöiden satoa. Renkaanjälkiä on kevyt viilettää, hanki kun upottaa lyhytkoipistä koiraa muuten.

 

Metsäretken vaihtuessa peltomaisemaan nautimme upeasta aamuruskosta.

Tämä oli hyvä alku päivälle - ja oli mukavaa, että olitte mukana.

Pimi hau *)

 

...hangessa loikkimisesta väsyneenä,

valkoisessa puuterissa kahlaamisesta kuittina.

*) raumlaissittain musta koira.

Erään seikkailun alku - ja huurteinen loppu

Taika pääsi iiiihanan maastoautomiehen kyydille. Töyssyinen metsäautotie vaati tiivistä nojautumista auton laitoihin. Maisemia pitää katsella tietenkin!

Neidin autoiluinnostus on muuten sillä tasolla, että etupenkillä istutaan horisonttiin tuijottaen, kun autoa imuroidaan. Tai sitten nukutaan auton etupenkillä ja unelmoidaan reissuista. Autoilusta pitävä koiruus ei ole huonompi juttu esimerkiksi viikon Ahvenanmaan reissulla, parin päivän pikavisiitillä Etelä-Suomesta Kainuuseen tai ihan vaan viikonlopun maaseuturetkiä ajatellen.

Olenpa huomannut neidin ovelana liftaavan metsäautoteillä seikkailevien autojen kyytiinkin. Kesän sieniretkellä velimies raportoi auton takapenkille suhahtaneesta koirusta. Viimeksi joulunpyhinä oli lyöttäytyä ajokoiraansa etsivien metsästäjien matkaan.

Pääsimme metsäautotien varressa autosta
jatkamaan retkeä jalan - ja tassuin.

Tunnin reippaan lumiseikkailun jälkeen

matkassani oli tällainen lumiparta.

Niin, tein löydön ja sain kuvia purettua kamerasta:)

Yhtä onnekasta uutta vuotta teille!

Se pieni musta piste horisontissa

Se on Taika. On olemassa itsenäisiä ja vähemmän itsenäisiä koiria. Meillä on itsenäinen. Tai seikkailunhaluinen, kuten koiruuden isäntä sanoo. Isännällä on kokemusta mäyräkoirasta, joka seuraa kintereillä.

Muistan ensimmäisen retkemme metsään. Siis metsään, ei mihinkään puistoalueeseen kahden maantien välissä. Lähdimme porukalla sienestämään. Vanhempani, siskoni, siskon mies ja minä. Ja Taika. Päästin Taikan oikeaoppisesti autosta vasta luvan pyydettyään.

Sen jälkeen en nähnyt nuoresta seiskarineidistä vilaustakaan kahteen ja puoleen tuntiin.

Tarkistussoitto isälleni - "joo, on käynyt täällä". Samaa kertoi siskon mies. Hienoa, mutta miksi emäntää ei voi käydä moikkaamassa?

Toki olimme treenanneet luoksetuloa sisällä, ulkona puutarhassa, koirapuistossa, pitkällä liinalla metsässä. Palkintoina kaikkea nameista (kuivatusta hirvenmaksasta) erilaisiin metsästysaiheisiin (linnunhöyheniin, kissanleluihin ja leikkiin). Kun nämä luoksetulot sujuivat 8 kertaa kymmenestä, oli aika olla aivan vapaana. Ja siitähän otettiin ilo irti heti, kuten huomasitte.


Jälkeenpäin omistajia on käyty tervehtimässä metsäretkillä hieman useammin, mutta itsenäisyys ja rohkeus viilettää kilometrien päässä omistajasta meren jäällä tuntuu periytyneen tälle Saarisen Taikalle. Kuka onkaan Kaunotar ja kuka Kulkuri?

Niin, olen kokeillut myös piiloutumista, useammankin kerran. Se on Taikasta oikein hauska leikki, eikä emännän katoaminen suuremmin huoleta. Kerran lojuin ojan pohjilla, märillä sammalilla puolsien tuntia. Kuului suhahdus, kun joku kiisi ohitseni. Tovin kuluttua koiruus jolkottelee takaisin päin tarkistamaan, missä kohtaa ne jäljet loppuivatkaan...

Kuvat viikonlopun retkeltä metsätien päähän.

Sanakirjakoira

Taika on näemmä myös Wikipedian esimerkkikoira seiskareista. Ken lienee kuvan ottanut, mutta isännän popot, tuttu liina ja Taikan vasemman takavarpaan valkoinen kauneuspilkku paljastavat daamin omaksi koiruudeksi. Kiva tietysti, että on mallikelpo yksilö ulkoasultaan!
Miinusta rakennearvioinnissa tulikin lisävarpaiden puutteesta (en pahoittele, olisi metsässä kaivuutöissä repeytyneet ajat sitten) ja pohjavillan ohuudesta. Sekään ei normaalia kotikoiraa haittaa, eri asia jos olisi alkuperäisessä työssään Suomenlahden jäillä.

Enkä aio siirtää koiraa nukkumaan mattoparvekkeella, jotta saisi paremman karvan ja paremmat arvostelut:) Neiti on oikein hyvä näin.

Kiiltävänä läikehtivää turkkia aina välillä ihastellaan, naiset lienee kateellisia turkin kunnosta ja kyselee, mitä hauva syö. No, raakaa lihaa ja keitettyä kananmunaa ainakin. Pesulle päästään sen mukaan, miten turkki likaantuu. Maalla pintapesulle parhaimmillaan jopa 2 x päivässä, jos tehdään oikeita koiran töitä, eli puhdistetaan mansikkamaata vesimyyristä. Tai möyritään hiekkakasassa - jemmaan aiemmin julkaistun kuvan hiekkapossusta tähän:


Muuten karstaa, harjaa ja kumisukaa tarpeen mukaan. Mutta on kyllä helppohoitoinen turkki. Saa nauttia koiranelämästä ilman turhia esteitä. Ja tiedoksi, silmätulehdusta ei olla saatu kuin kerran ja sekin iski kaupungissa, vaikka ollaan maankaivuu-urakointia tehty maalla jo monta vuotta.