Kuuminta hottia

Taika löytyy nyt myös Facebookista. Kuulumisia ohi blogin ja vain kavereille - joten etsi tassuihisi Taika Saarinen...

On kuuma! Näin viilenee räpyläjalkainen hyljekoira nurtsilla. Musta tiivis turkki kerää vinhasti aurinkoenergiaa.

Mistä tietää, että ulkona on yli 24 astetta pakkasta?

 

 

Siitä, että säänkestävä, made in Finland -saaristokoira ei suostu enää nukkumaan lattialla lampaantaljalla. Byroopiski vaatii parempaa! Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta, hii-o-hoi... ennen lämmitti hyljekoirat hylkeenmetsästäjiä, hii-o-hoi... nyt on laivat rautaa ja koirat...

Villahousut lämmittävät

Joko teidän haukuilla on ollut karvanlähtö? Onhan teillä kerätty kaikki talvikarvat talteen? Meilläpä on hitaasti ja varmasti saatu vajaa 0,5 litran paperipussi saatu jokseenkin täyteen karstalla, muovisukalla ja kammalla ahkerasti harjaillen. Lähetin noin vuosi sitten mielenkiinnosta pienen erän Taikan villahousuja Sanskille testattavaksi.

Ja postissa saatiin...

Pikkuiset sukat! Seiskarinkoiran(kin) alusvilla soveltuu hyvin kehräykseen ja neulontaan. Hyviä ominaisuuksia ovat mm. vedenhylkivyys sekä lämpöarvo, joka on jopa angoran luokkaa. Koirankarva on itsepuhdistuvaa ja lasipintaista.

Vaikkei meiltä taida tallentua kuin vuosien kuluessa pohjavillaa isomman asusteen verran, niin ainakin mielelläni lahjoitan nämä talvivillat Sanskille hyötykäyttöön. Haastanpa teidätkin samaan. Tiiviisti Minigrip-pussiin pakattuna villat menevät keveästi kirjeenä jatkojalostamolle ja jonkun toisen iloksi. Muun muassa reumaatikot ja nivelrikko-asiakkaat ilahtuvat lahjoituksista.

Jotkut luovuttaa verta, me luovutetaan karvoja ja pohjavillaa...

Ui-jui-jui-iii!

Viikonloppuna seikkailimme suppilovahvero- ja puolukkaseuduilla. Kävellessämme metsätietä manasin Taikan isännälle, miten ulkoilutakin huppu haittaa kuuluvuutta, kun on tottunut liikkumaan metsässä aistit auki. Tuntui kuin olisi "pussi päässä" ja pussiin ropsahtelisi hirvikärpäsiä...

Siinä samassa alkaa kuulua vaimeana sydäntäsärkevää ulinaa... Taika! Mielessäni välähti nopeasti
a. kyykäärmeen purema
b. jalka poikki tai jumissa jossain
c. iso haava terävään risuun

Hihkaisin koiran isäntäpuolelle "Kuuletko?!" ja samassa hän lähtikin viilettämään ääntä kohti.
Hmmm. Jyrkän metsäojan reunalla taisteli vesikammoinen hyljekoira veteen putoamista vastaan varsin kuuluvalla äänellä. Nopea kahmaisu kaulapannasta ja daami nostettiin ojanreunalta metsätielle.

Alkoi armoton kuivailu, joka kulkee suurinpiirtein seuraavaan tapaan:

 ...vaikka emäntää kyllä hirvittää, kuinka mahtaa käydä vesikauhuiselle saaristokoiralle vaikkapa suolla huolettomasti kulkiessa. Vaan eikös se niin ole, että turvekylvyt vain kaunistavat daameja ;)
Iloista syysviikon alkua!

Kaikki viilennyskeinot käyttöön

Aurinkoinen se jaksaa porottaa, kun taas me ei jakseta olla kuumuudessa. Taika ei suoranaisesti läähätä, ellei lähdetä kävelylle, mutta yrittää levottomasti etsiä viileitä paikkoja talosta, verannalta tai pihasta.

Olemme ottaneet käyttöön Taikan retrocoolerin eli retrokuosisen froteepyyheen, jonka kostutan jääkylmällä vedellä. Kiepautan pyyheen Taikan massun ympäri ja ah, sekös tehostaa varjoisan sementtiverannan vaikutusta vatsapuolta viilentävästi.

 Toinen mainio kikka autossa omassa verkkohäkissään matkustavan koiran olon helpottamiseen on märkänä pakastettu paksu froteinen käsipyyhe. Aseta jäinen levy verkkoboksin päälle; veden haihtuessa se viilentää ilmaa.

Kikka kolmonen on kylmäkallet. Boksissa on aluspeti, jonka päällä sijauspatja (näistä lisää myöhemmin). Näiden väliin sijoitetaan kaksi kylmäkallea. Sijauspatja on siis tosiaan patja, ei mikään irtopyyhe.

Mitäs helteentorjuntakeinoja teillä on käytössä? Osallistukaahan arvontaan täällä!

Lämmittävä alusvilla ja pistelevä päällikarva

Lauantain-sunnuntain välisenä yönä oli todella kylmä. Aamuneljän aikaan sekä marjapensaat että omenapuut olivat kuurassa. Koiruutemme osoittautui viileänä iltana varsinaiseksi villakoiraksi. Mitä sitä väistelemään, jos joku kerran peittelee villahuovin...

Yömajassamme oli lämmityksenä Porin Matti, seiskarinkoira ja villahuovat.

Seiskarinkoiran määritelmästä:

"Karvapeitteessä päälikarva on lyhyehköä ja myötäilevää sekä hylkivää, sisäkarva on havaittavaa."

Joku seiskarineiti oli sukeltanut kuusikkoon viikonloppuna... ensi viikolla näihin aikoihin sukelletaan naapurimaan kuusikoihin. Pikinokka nuuhkii silloin Eestimaalla.

Onneksi Taikan päälliturkki ei ole yhtä lyhyt kuin suomenajokoiralla, jonka tikkuista (ja terävää) päällikarvaa lähti vuoden ympäri. Ja jos terävä karvapiikki jäi kiusallisesti vaatteen ja ihon väliin, se kutitti kiusallisesti tai raapi ihon rikki.

Taika-koiran sisäkarva (eli pohjavilla ainakin meidän lauman puheissa)on todellakin havaittavaa, onneksi vain kahdesti vuodessa. Väliaikoina karvanlähtöä ei suuremmin huomaa.

Kuurakarva

Loskan litistessä Taikan karvaisissa tassunpohjissa murisemme pakkaskelien perään.
Eräänä aamuna maalla kaikki oli kuurassa - niin maisema:

 koivut:

  

kuin erään hyljekoiran hieno häntäkieppikin.

Ihan läheltä se näytti kuituiselta, kauempaa taas harmaalta kerältä:

Entäpä hienon silkkiturkkiset korvat sitten? Nekin olivat saaneet hienon kuorrutteen.

 Ja tietenkin hienon neidin kulmamascara talvella on valkoinen;
Seiskari 38°, peseytyy pois lämpimässä ilmassa :)
Näillä varusteilla kelpaa räpsytellä...

 

Mustaa valkoisella

Ai miksikö hyljekoira on musta? Hmmm. 

Luetaanpa sivustoa Seiskarinkoira, tarina kertoo...

>> Väriltään nämä Seiskarin saaren koirat olivat mustia tai tuhkanharmaita, ruskeitakin koiria oli jonkin verran. Jos koirassa oli liikaa valkoista väriä, se katsottiin virheeksi, sillä sitä ei erottanut valkealla jäälakeudella. Sopiva määrä oli laikku rinnassa, neidon kämmenen kokoinen. Tassut olivat valkoiset ja myös hännän huippu sai olla valkoinen. Muutamilla oli vielä takajalkojen etupuolella vatsassa ohut valkoinen raita. Korvat olivat melko kookkaat ja pystyt, tyvileveyttään pidemmät. Sellaisiakin koiria oli, joiden korvat olivat kärjistä taittuneet, mutta nekin nousivat pystyyn, kun koira innostui.

Häntä oli puolituuhea ja mieluiten vasemmalle kaartuva, ja takatassuista löytyivät kannukset. Kitalaen tuli olla tumma ja pykälikäs. Kooltaan nämä koirat olivat miehen polven korkuisia.

Luonne oli tottelevainen, eikä ihmisille ärhentelevä, koska koira pyyntimatkoilla usein joutui oleilemaan samoissa ahtaissa tiloissa ihmisten kanssa. Lammaskoiramaista paimennusviettiä koiralla sai, ja pitikin olla. 

Saarella koirat saivat olla vapaina ja ne järjestivät välillä aikamoisia tappeluja keskenään. Kesävieraiden saapuessa niiden huvia oli makupalojen kärkkyminen.<<

- - - - - - - - -

Hmmm... miksiköhän kitalaen ominaisuudetkin oli yksilöity? Liittynee hajuaistiin ja pitkään kuonoon. Luonne on tottelevaisen sijaan selektiivisesti motivoitunut. Ja vaikkei ole tarpeen lämmittää öisin hylkeenmetsästäjiä lavereillaan, neiti toimii hyvin varpaidenlämmittäjänä. Taikalla ei ainakaan ole kummempaa paimennusviettiä, kuten on aiemmin itsenäiseen luonteeseen viitaten todettu. Nartut ja leikatut uroot saavat kyllä kyytiä, joten tappelugeenit taitavat olla tallella. Makupalojen kärkkyminen on ilmeisestikin periytynyt hyvin:)

  - - - - - - - - -

Ja edelleen:

>> lavansaarelainen hylkeenpyytäjä, merivartiomestari Toimi Klaus Loviisasta kertoo:

"Nuoremmat koirat vietiin jäiden tullessa vanhojen koirien kanssa jäälle haistelemaan hylkeiden hengitysreikiä, että saavat oikean hajun nenään. Samalla niitä opetettiin olemaan ääneti henkireiällä ollessa. Vanhat hyljemiehet syöttivät koirat aina ulkona, ettei vainu mene pilalle, samoin ei koirille annettu liian lämmintä ruokaa. 

Aina kun koirat liikkuivat jäällä, ne risteilivät isäntien kulkusuunnan poikki edestakaisin. Hylkeenreiän vainuttuaan se otti suoran suunnan reiälle ja jäi siihen paikoilleen. Ainoa ääni, minkä se päästi, oli hylkeen ääntä muistuttava korkea naukuna. Sillä se luultavasti houkutteli hylkeen hengitysreiälle. Hyljemiehetkään eivät osanneet selittää naukuvaa ääntelyä, mutta sanoivat sen muistuttavan norpan ääntä. Hyvä koira opetti jopa isäntäänsä ja tietysti nuorempia koiria. 

Sipin päivänä 15. helmikuuta oli kuutti jään alla olevassa pesässä. Silloin hyvä hyljekoira valikoi parista kymmenestä reiästä sen, jossa pesä kuutteineen oli, ja jäi siihen odottelemaan liikkumatta. Pään asennolla se ilmaisi, missä päin kuutti oli. 

Ruskeat koirat olivat harvinaisia, mutta niitä oli toisinaan poikueissa. Ne olivat usein aika hyviä hyljekoiria, joten ne olivat haluttuja, vaikka eivät näkyneet niin hyvin jäällä, kuin mustat näkyivät. Pennuista tuli hyviä tai vähemmän hyviä hyljekoiria, harvoin niitä jouduttiin hylkäämään.<<

  - - - - - - - - -

Hylkeitä emme ole nähneet, mutta Taika-neidin metsästystapa on kaikkea muuta kuin äänetön, kuten moni tietää... Naukumisääni on ehkä sitten sama, millä loikataan petaamattomaan sänkyyn iloitsemaan siitä, että pääsee reissuun tai lenkille.

Joka tapauksessa, minusta on mukavaa, kun koiralla on kotimainen historia.

Lepoa (karva)tassuille

Ihmettelimme joulu-tammikuun pakkaspäivien jälkeen, miten pehmeät ja pörröiset Taikan tassuista on tullut.  Polkuanturoiden väliin on kasvanut valkoista karvaa. Ennen vain toisen takajalan pohja oli valkoinen, pikkuhiljaa lisää charmia on tullut kuononkin seutuville. Mutta nämä Taikatassut ovat hauskat, eipä ole aiemmin moisia huopatossuja Taikurilla nähty.

Ihan verrokiksi alakuvassa normaalit koirantassut, emännän saaman joululahjakirjan kannessa:

Kirja on hyödyllinen. Taika nauttii suunnattomasti rauhallisesta lihashuoltohieronnasta, jota olen antanut aiemminkin, ilman kummempia oppeja. Palaute on välitön - pari lipaisua kämmenselkään tai kieli lipoo kirsua. Ja lopuksi ihan pehmeä hauva jaloissa. Tarkemmat tiedot kirjasta löydät vaikkapa täältä.

Sanakirjakoira

Taika on näemmä myös Wikipedian esimerkkikoira seiskareista. Ken lienee kuvan ottanut, mutta isännän popot, tuttu liina ja Taikan vasemman takavarpaan valkoinen kauneuspilkku paljastavat daamin omaksi koiruudeksi. Kiva tietysti, että on mallikelpo yksilö ulkoasultaan!
Miinusta rakennearvioinnissa tulikin lisävarpaiden puutteesta (en pahoittele, olisi metsässä kaivuutöissä repeytyneet ajat sitten) ja pohjavillan ohuudesta. Sekään ei normaalia kotikoiraa haittaa, eri asia jos olisi alkuperäisessä työssään Suomenlahden jäillä.

Enkä aio siirtää koiraa nukkumaan mattoparvekkeella, jotta saisi paremman karvan ja paremmat arvostelut:) Neiti on oikein hyvä näin.

Kiiltävänä läikehtivää turkkia aina välillä ihastellaan, naiset lienee kateellisia turkin kunnosta ja kyselee, mitä hauva syö. No, raakaa lihaa ja keitettyä kananmunaa ainakin. Pesulle päästään sen mukaan, miten turkki likaantuu. Maalla pintapesulle parhaimmillaan jopa 2 x päivässä, jos tehdään oikeita koiran töitä, eli puhdistetaan mansikkamaata vesimyyristä. Tai möyritään hiekkakasassa - jemmaan aiemmin julkaistun kuvan hiekkapossusta tähän:


Muuten karstaa, harjaa ja kumisukaa tarpeen mukaan. Mutta on kyllä helppohoitoinen turkki. Saa nauttia koiranelämästä ilman turhia esteitä. Ja tiedoksi, silmätulehdusta ei olla saatu kuin kerran ja sekin iski kaupungissa, vaikka ollaan maankaivuu-urakointia tehty maalla jo monta vuotta.