Päivän asu eli asuasiaa

Jokaisessa itseään kunnioittavassa blogilistojen kärjessä keikkuvassa blogissa tulee käsitellä myös päivän asu. Ei mekään poiketa linjauksesta ja tänään on luvassa reilumminkin asuasiaa. Tämän jälkeen koiramuotiin ei enää vähään aikaan palata, luvataan ylläpidosta. Taika puolestaan on sitä mieltä, että mieluummin ei enää koskaan luoden joka kerta halveksuvia katseita heijastinliiviin, kun sitä otetaan esille.

Pystysivukorvalla kuultua loskaisella kadulla: "Äiti, katso, koiralla on uimapuku!"
Vähemmän imarteleva kommentti: "kuin Aku Ankka; on paita, mut ei housuja..."


Kuulaana pakkaspäivänä laumamme marssi lenkillä kaupungin rannoilla. Vastaan käveli etelämaiden turisteja hölisevänä ja viuhtovana joukkona. Keskustelu pinkkiin asuun pukeutuneesta koirasta alkoi jo kymmeniä metrejä edelläämme riemusta ja huitomisen kohteesta päätellen.
- She has a coat! (naishenkilö)
- She is so sexy! (nainen myös)
- Here's so cold... (mieshenkilö)
 Viimeinen kommentti kuultiin seurueen jo ohitettua meidät.


Mutta annetaanpa Taikan kertoa itse meidän ihmisten pukeutumisesta: 

"Tulisipa taas pian kylmemmät kelit. Kunnon pakkasilla oli niin kiva kulkea kirsu kiinni hienojen rouvien turkkien helmoissa - aah, mitkä tuoksut! Niin teki mieli, ihan hiukan vaan, ottaa kiinni etuhampailla tuoksuvista karvoista. Hiukan kirputtaa etuhampaiden välissä. Mmm... Pitävät vaan niin lyhyessä hihnassa, ettei ole mahdollisuutta. Mutta on se kivaa, että rouvat ilahduttavat hyljekoiraa kantamalla oikeita taljoja päällään. Hyvä hajujälki jää ilmaan tuoreesta turkista, se täytyy kyllä todeta."

Lady in pink

Meillä on ollut ongelma. Ei, ei siis kaniongelma, se on toinen juttu (lyhyesti: syöty).

Mustan koiran näkyvyys lumettomilla kaduilla ja lumisilla metsäautoteillä. Tai pikemminkin näkymättömyys. Heijastinpannat uppoavat kaulakarvaan.  Halpisliivit neiti tuunaa muutamassa minuutissa light-versioiksi. Irtoheijastimet irtoavat, rikkuvat. Vilkkupannoista saa migreenin ohikulkijat, koira ja omistaja.

Avuksi tuli Hurtta Lifeguard Polar. Pinkkinä, tietysti.

[Klikkaamalla kuva isommaksi]

Kun liikenteessä on tämä leidi pinkissä takissaan, emme voi välttyä vastaantulijoiden hymyiltä (leveiltä, vienoilta, peitellyiltä, avoimilta), nauruilta sekä ihan suorilta huomioiltakin.
- Haukulla on takki! (Tuntematon, riemastunut pikkuneiti, + 4 vuotta)
- Onpas se sievä neiti! Hieno takki! Onpas se tarkkaavainen pentu, mikä ikäinen se on? (Tuntematon rouva, +70 vuotta)
- I suppose it's she? (Tuntematon herra +35 vuotta)

Kehittämisen paikkoja toki tästäkin tuotteesta löytyy: vetoketju voisi avautua hännästä kuonoon eikä kuonosta häntään päin. Etenkin koloihin ja pusikoihin kirmaavalle koiralle olisi parempi ratkaisu, kun ei tuppaa vetoketju menossa aukeamaan.

Etuina näkyvyyden lisäksi se, ettei tarvitse pysähtyä kaupungissa selittämään jokaiselle kyselijälle onko se tyttö- vai poikakoira... toki Taika käyttäytyy muuten edelleen kunnon poikamiestytön tavoin esimerkiksi nostamalla koipeaan jätkämäisen reiluun tyyliin, pirteän pinkistä leidilikestä huolimatta.


Lystiä ja raikasta talviviikonloppua!

Avaruuskoira Taika onnittelee

Emännän elämässä on ollut sesonki, joka on aiheuttanut luonnollisestikin blogipäivitysten harvenemista. Iloksemme bongasimme kivan arvonnan tai kisan Pipsa-mäyräkoiran blogista, johon vielä ehtii ja kannattaa osallistua! Tässä meidän onnittelukorttimme Pipsalle:

Kerrotaan toki huivin tarina, malttakaahan tovi...

Taika-neidin jouluretki

 ...ja arvatkaapas, onko toiveissa saada uusia Hurtan heijastinliivejä tämän Taika-neidin  kestävyyskokeeseen! Heijastinliivin loppuosa hävitettiin ilmeisen tarkasti (poltettiin mahdollisesti, sillä missään ei näy jälkeäkään...), jotta emäntä ei pääse edes korjaamaan liiviä.

Muistelen, että edellisellekin kevyelle halpisliiville justiinsa samalla tavalla noin vuosi sitten. Taika todellakin inhoaa syvästi kaikenlaisia kapineita yllään, ei ainoastaan valjaita.

 Riemukasta joulun jatkoa teille kaikille Taika-neidin seikkailujen lukijoille & kiitos toivotuksista!

Koiranomistajan toiseksi paras varuste

Koiranomistajana vannon Goretexin nimeen. Hyvänä kakkosena on Sonim.

Ai mikä? Kalifornialainen puhelinvalmistaja, jonka puhelimesta löysin viimein tarvitsemani: se kestää kuolaa, hampaissa kanniskelua, pudottelua, uimista, rankkasteita ja kalastusta. Akku kestää normaalia käyttöä parikin viikkoa. Lisäksi siinä on loistava taskulamppu, joka riemastuttaa joka päivä näin syyspimeällä mustasta maasta koirankikkareita etsivää...

Sonimin puhelimet ovat käytössä muun muassa armeijassa ja kaivoksissa - siellä missä puhelimilta vaaditaan kestoa. Suomalaisittain esimerkiksi viime kesän ukkosmyrsky rankkasateineen olisi tappanut polkupyörän korissa ulkoilleen normikännykän, mutta Sonim sai vesipesun. Itse pesen oman kännyni hanan alla kerran viikossa.

Sonim-puhelimille on runsaasti erilaisia stressitestejä, ja varmasti tämänkin mallin saa rikki, mutta jos etsii kestoa ja käytettävyyttä, suosittelemme Taikan kanssa lämpimästi tätä merkkiä :)

YouTubessa löytyy runsaasti videomateriaalia erilaisista testeistä, joilla Sonimia on rasitettu: betonimyllyssä, nippusitein maastoauton renkaaseen kiinnitettynä, minikaivurilla päälle ajamalla, grillaamalla, keittämällä spagetin kanssa, pesukoneessa käyttäen, saunomalla...

Mr Land Rover testasi myös Sonimin puhelinta. Hypätäänpä kyytiin ja "let's give some punishment" matkapuhelimelle!

After all that punishment it still works!

Ulkonäkö sitten: ei mikään siro leidipuhelin, mutta käytettävyydeltään paras löytämistäni. Ominaisuudet hakkaavat erään suomalaisen viisikirjaimisen matkapuhelinvalmistajan vastaavat tuotteet mennen tullen. Kotimaisuus ei tänään liene enää se tekijä, joka vetoaa isänmaalliseen kuluttajaan, tuotanto kun on pitkälti muualla kuin kotimaassa.

Kurkkaa lisää valmistajan sivuilta.

Ota yhteyttä tämän blogin konttoriin... tai tagin numeroon

Olen törmännyt tilanteeseen, jolloin sielua rauhoittaa, kun koiran pannassa on omistajan puhelinnumero, mieluummin useampi. Ei, ehei, Taikan pannassa emännän puhelinnumero ei ole koirapuistossa törmättyjen kivojen poikakoirakavereiden jatkotreffejä varten. Eikä myöskään sitä varten, että Taikan rakastamat mieshenkilöt voivat poimia omistajien yhteystiedot pannasta, koiran pusutellessa partanaamoja tai lipoessa kesäjalkoja - emännän punastellessa taustalla.

Kun suunnataan vaikkapa mustikkaan metsätien varteen, ja neidin suunnaton autoiluvietti (kyllä, kyllä, luit oikein) yllättää bongaten liftikyydin toisen marjastajan/sienestäjän/linnustajan/metsästäjän/vaeltajan auton takapenkiltä tai -kontista.

Lähimmäisenikin on osunut autoiluvietin uhriksi. Pari syksyä sitten veljeni etsiskeli tatteja metsäautotien varresta, hitaasti autolla ajellen. Peruutuspeilistä näkyy kiivaasti lähestyvä musta piste. Lähemmäksi tultuaan se osoittautuu emännän kanssa pyörälenkille lähteneeksi tutuksi hyljekoiraksi.

Mutta kas, siinä onkin tatti! Sienikori käteen, auton ovi auki --- ja sekunnin kymmenyksessä auto takapenkillä on musta, läähättävä, leveästi hymyävä koiruus! Eikä aikomustakaan poistua autosta.

Toinen, tuoreempi osoitus autoiluvietin voimasta sattui, kun velimies viime viikolla oli tutuissa maisemissa. Hän oli pakkaamassa autoa kotimatkalleen. Avasi auton takaluukun ja nosti virvelin pois --- hetkessä sen paikan otti hymyävä hyljekoira. Isännän aikoessa nostaa epäsopivaan kalastuskohteeseen kyytiä kaihoavaa daamia pois autosta, tämä neiti vilautti kulmahampaitaan ja murahteli hyvinkin epäsievästi.

Uskoi kuitenkin nopeasti isännän käskyä (ei pyyntöä) poistua autosta vä-lit-tö-mäs-ti. Emäntä arvelee armeijan tuoneen tiettyä uskottavuutta isännän äänenkäyttöön ja näin liftausyritys laukesi alkuunsa.

No, mutta Taikalla onkin useampia pantoja: kaupunkikäyttöön päheä mokkanahkainen niittipanta, hirvennahkavuorattu mayakuvioinen laatupanta, katu-uskottava megaleveä nahkapanta, metsä- ja meriräppäykseen tarkoitettu vanhempi ja rähjäisempi panta... Kaikissa näissä killuu tietysti yhteystietoja autoiluviettisen daamin saattamiseksi kotiosoitteeseen. Tagit ovat pääosin täältä, Pet Tagsilta Britanniasta.

Meillä on toki myös yksi punainen, sydämenmallinen tagi...

Tämä malli onkin uudempi ja näyttää kätevämmältä kuin luumalli.

 Harmi, ettei meillä olla patrioottisia skotteja,
sillä silloin pannassa voisi killua
yhteystietojen ohella skottitunnukset.

Menotassu

Näin keväälä valon lisääntyessä alkaa menotassua vipattaa... Aiemmin spurtattiin juoksulenkille 3-5 kertaa viikossa, kunnes koirun vedättämän omistajattaren polvet tekivät stopin. Kaupungissa varusteina nahkahihna ja panta sekä heijastin, maalla sitten koirajuoksuvyö.

Vähemmän [niveliä] rasittava urheilumuoto on koirahiihto, vaan ainakin Helsingin seudulla tekosyitä riittää:
a. käpyisesti koirahiihtovuoroja ja -reittejä - kuka tahkoaa tunnin, puolitoista kilometrin, kahden lenkkiä ympäriinsä???
b. minä laitan koirun vyöhön, hyppään suksille, koiru näkee kanin, jolloin minä, koiru ja kani olemme noin puolentoista tunnin kuluttua vastarannalla 'sii juu' Tallinnassa. Juhuu, juuh-ei!
 c. jäällä, kun se kantaa, voisikin hiihtää, mutta se on jättikoirapuisto, jossa laukkaa kaikenkarvaista hurttaa vapaana. No, olisipa ainakin sukset ja sauvat apuvälineeksi tappelupukarien erotteluun...

Onneksi pian pääsee maalle juoksemaan, sanoo Taika! Jos joku on ihanaa, niin viilettäminen. Joko emännän kanssa (hitaampaa) tai ilman.

Taika-madamen hymy kuvassa kertoo, miten paljon vapaana juokseminen kiinnostaa... Ja ei, toinen korva ei ole lurppa, painovoiman sijaan lienee sen kuvakulmaan vaikuttanut joku muu - tuuli?

Koiran kanssa juostessa eli canicrossaillessa canicrossvyö, kuten tällainen on iso ilo myös hiihtäessä ja ihan kotimaan trekkailussa, jopa haravoidessa! Itselläni on vyö tuunattu kiipeilyhaasta tai Hööksin paniikkilukolla, tarpeen mukaan. Nahkaremmi (kevyt, kestävä) tai sitten retkeillessä Joken liina. Tekokuituliinoihin ja -hihnoihin en koske enää, sen jälkeen kun koski liikaa - Taika näki elämänsä ensimmäisen perhosen, liihotteli kepeästi perään ja 10 metriä keinokuituliinaa poltti mukavat rakkulat jarruna toimineen kämmenpohjaan...

P.S. Kiitos Leenalle, kun kävit hoitamassa Taikaa taas tänään emännän paiskoessa töitä...

Kulmahampaat puhtaiksi - Taikan niksit

Taikan päätti jakaa parhaat hammaspesuniksinsä muiden iloksi ja terveydeksi.

1. Hankitaan hyvänmakuista hammastahnaa. Vaniljan, pimarmintun tai mentholin maku ei yleensä ole koiruuksien käsitys raikkaanhajuisesta hengityksestä ja hyvästä mausta. Ostoslistalle siis hammastahnaa, jonka makuna on kinkkua, siipikarjaa tai vastaavaa. Virbacin hammastahnat on seiskarinkoirakokeella todettu parhaaksi.


2. Samalla voidaan hankkia myös hammasharja. Hyvä hammasharja on suhteutettu koiruuden suun kokoon, on harjaksiltaan pehmeä ja suhteellisen pieni. Virbacilla on myös erityishammasharjoja joissa toinen pää on pienempi (alla kuva).

Koska Taikan suu ei ole erityisen sirokokoinen, hammaspesu sujuu hyvin ihan tavallisella hammasharjalla. Ainakin Taika koki nämä ratkaisut epämukaviksi:

 

Vaihtoehtoja löytyy ulkomailta tilatessa enemmänkin, ja kotimaassa kaupoista löytyy myös sormeen kiinnitettävää miniharjaa. Sen sijaan kertakäyttöiset hammaspesukäsineet tuntuvat minusta liioittelulta, kuten sähköhammasharjakin, mutta otetaan tasapuolisuuden vuoksi nekin tässä esiin.

Koirien hammastahnat toimivat pääosin entsymaattisesti, joten se hankauskaan ei ole tärkein, vaan toistot.

3. Kun koiruus on iloinen ja virkeä (kuten itsekin), ota hammastahnatuubi esille ja laita siitä sormen päähän pienenpieni nokare tahnaa. Anna koiran nuuskutella ja maistaakin. Jos koira on tottunut siihen, että ylähuulia nostellaan ja hampaita katsotaan, tee tämä kevyesti ja pyyhkäise samalla tahnaa hampaisiin. Muutu suolapatsaaksi. Älä liiku, älä katso koiraa, anna sen keskittyä siihen, mitä juuri tapahtui. Älä myöskään kehu (tämä toimi meillä). Jos koira on edelleen iloinen - kukapa ei olisi jos saa herkkua suoraan suuhun - tee sama uudelleen. Anna koiran keskittyä tapahtuneeseen, älä häiritse. Jos koira pelkää, anna sen nuuskutella hammastahnatuubia ja sormeasi.

4. Seuraavana päivänä uudelleen. Ja näin viikon verran. Jos tuli hankittua sormiharja, nyt voi kokeilla sitä. Anna taas koiran ensin katsoa ja haistaa, mikä harja on. Mielellään myös maistaa tahnaa suoraan, hyvin vähän, sipaisu riittää. Älä häslää, vaan keskity olemaan hiljaa, kun koira tutustuu rauhassa makuun ja hajuun. Jos koira on iloinen ja kiinnostunut, voit pyyhkäistä tahnaisella harjalla hampaita. Ja jälleen annat koiran sulatella asiaa.

5. Näillä niksein Taika oppi oman hammasharjansa ja -tahnansa esille ottamisesta seuraavan jotain aivan ihanaa... Tuleekin ihan liki tai kellistyy syliin. Ei tarvitse jahdata eikä rauhoittaa/nukuttaa (ainakaan vielä) hammaskiven poistoon. Hammaskiveä ei ole yhtään, ja toki siihen liittyy myös jokapäiväiset puruluut ja raakaruokakin. Ja kuvissa sitten näkyy iloinen pepsodenthymy:

Hauskoja hammashoitohetkiä toivottelee Taika.

Kahleissa

Yök, valjaat, yök. Kutittaa!

Valjaat ei ole Taikan mieleinen juttu.  Jos otan sellaiset näkyville, kun ollaan menossa ulos, on viuh viuh, koiru sohvan alla. Jos onnistun ne saamaan päälle huijaten ensin pannan hihnoineen kiinni, ja pääsemme ulos, pitää kulkea vikisten ja inisten. Mielellään myös ohi kulkeissa nojautua kivitalon seiniin ja rapsutella itseään niitä vasten. Tai istahtaa rapsuttamaan takajalalla rinnan kohdalta (onnistuu muuten hienosti). Ja taas vikistä. Ja inistä. Ja hilata itseään maassa mahallaan, takajaloilla vauhtia potkien eli rapsuttaa kutiavaa vatsaa...

Jo pentuna alettiin treenata valjaiden pitämistä. Ensimmäinen valjasmalli oli päällä peräti tunnin, kunnes neiti likisti kyynärpäät kehoaan vasten, veti päänsä suppuun ja pujotti itsensä valjaista läpi. Toiset valjaat pysyvät päällä, mutta ilmiselvästi kutittavat kyljistä ja vatsasta.

Liikennevaloissa, tai jos muuten joutuu hetken odottamaan, alkaa vikinä ja rapsuttelu, oli päällä sitten valjaat tai panta. Hetken vieressä seisovat katsovat hymyillen ja pian kuuluu kysymys: "Minkä ikäinen se on?"

Johon vastaan: "Pian kuuden vuoden ajan ollaan pidetty pantaa ja valjaita...".

"Ai, se näyttää ihan pennulta!"

Niinpä. Taika, pian 6 vuotta. Olisi mieluummin villi ja vapaa.

Sähköhampiharja ja muita välttämättömyyksiä...

Emäntä listasi koiraperheen tämänhetken tarpeet - poronluupalat, tassuvahaa - ja poikkesi Stockalla. Hyllyt ammottivat typötyhjinä ja etenkin tuon tassuvahan puuttuminen ketutti.

Meillä on jääneet kinkkiset (lue: alkuperältään People Republic of China) puruluut hyllylle. Jos maidosta löytyy melamiinia, ja hiuspantojen materiaalina on kondomeita, en edes uskalla kuvitella, mitä koirien puruluutikkuihin on jauhettu sekaan...

Mössötäytteiset puruluutkin jäivät yhteen kappaleeseen, kun Taika sai parivuotiaana elämänsä ensimmäisen masutaudin. Fiksuna tyttönä herätteli tietenkin yöllä hätäänsä vain isäntää, emäntä sai nukkua rauhassa.

Stockan tassuvahahyllyn kohdalla oli aukko niin niin ikään. Vaan olipa taas tullut uuttakin koiranomistajien laajenevan lauman iloksi. Koirien sähköhammasharjaa oli reiluin määrin... Ööh... Hmmm. Ei kyllä onnistuisi meillä mitkään vempeleet suussa pörisemässä. Tällainen kapistus se on, jos kiinnostaa. Petosan on valmistaja - siinäpä hyvä nimi, sanoo Taika, jonka isäpappa on Peto nimeltään...

Niin, se tassuvaha sitten... näillä säillä ja katukemikaaleilla aivan välttämätön. Kaduille kylvetään suolan lisäksi vaikkapa sellaista ainetta kuin CMA:ta (kalsiummagnesiumasetaattia), katupölyä sitomaan. Samaisesta syystä meillä pyyhitään nihkeäpyyheellä tassut joka kerta sisään tullessa.

Viikoittain isäntä on antanut Taikalle manikyyrin yhteydessä polkuanturahieronnan tassuvahauksella. Luksusta sähköhampiharjan sijaan;) Parhaaksi käytössä on todettu mehiläisvahapohjainen tassuvaha, esimerkiksi tällainen. Pitänee siirtyä verkkokauppaostoksille...

Koirankauppa

Joulukuun ostoksiin suosittelen lämpimästi Koirankauppaa Lönrotinkatu 42:ssa. Sattumalta huomasin uuden kaupan ja heti sisään tullessa ihastelin hyvää hihna- ja pantavalikoimaa. Osa erittäin tukevista ja laadukkaista nahkavarusteista on tehty Virossa, eikä niitä ole Suomesta juuri saanutkaan.

Kuva: Koirankauppa.fi

Herkkujakin löytyy monenlaista ja ilahduttavan paljon kotimaista! Palvelu ystävällistä, opastavaa ja asiantuntevaa, mikä on ollut osassa Helsingin eläintarvikeliikkeitä se heikoin lenkki...

Mukaan saatiin myös hirvenluumaistiainen, josta raportoin myöhemmin.

Tänne suuntaan toistekin! Löysin laadukkaan Joken Maya-kaulapannan. Monissa Joken pannoissa on sisäpuoli hirvennahkaa, joka ei kuluta koiran karvoja. Luksusta, ja mainio suomalainen keksintö. Erityisen ihanaa on, että reiät on vahvistettu metallisirkoin. Kanien perässä rimpuilevan koiran emännän sielua rauhoittaa kummasti.

Maya-kuosinen kaulapanta on kevyt ja pehmeä, mutta silti tukeva.
Koirankaupassa parisenkymppiä. Hiukan visualistin silmää häiritsee
nuo hopeanväriset metalliosat ruskea-mustayhdistelmässä...

Aiemmin meillä oli Cobra-panta, jonka bongasin heti Stockan eläinosastolta. Ensimmäisistä malleista metallisirkan kuitenkin putosivat heti, mutta korjasivat vian kyllä auliisti. Panta osoittautui niin mukavaksi, että ostin toisenkin samanlaisen - ongelma oli pysyvästi korjattu. Laatu on lujaa; pannat eivät ole rikkuneet, vaan ruostuneet - koiran merellisillä kalaretkillä suolavesi on syönyt metalliosat ruosteeseen.

Cobra-pannassa oli värit kohdillaan, nyt mallistossa on myös punainen! Miinusta annan Joken kotisivuilla tuotetietojen osalta pantojen leveyden puuttumisesta. Mutta mallistossa on paljon erilaisia laadukkaita tuotteita, joita soisi näkevän enemmänkin kaupoissa. Ehkäpä laatu kestää liian kauan, niin että siihen ehtii tylsistyä?

Ai niin, myös kissoille löytyy herkullisen värisiä valjaista Joken mallistosta: