Lahotarkastaja, puistotyöntekijä T. Saarinen

Meikäläisellä ei ole ahtaan paikan kammoa. Kun emäntä antoi vapaan hihnan eli tallusteli päättämääni reittiä, se oli seuraava: kanto - laho kanto - aukko kivimuurissa - kanto - laho puunjuuri - iso puistopuu (rungon kaarnan alla piileskeli joku) - kanto - laho puistopuu - laho kanto - laho puistopuu (kuvan koivu).

Puun rungon sisällä piileskeli selvästi joku otus, koska häntäni heilui ja rungon sisältä kuului hilpeitä haukahduksia kaapiessani lahoa puuainesta kolosta ulos.

Pitäiskö hakea kevään yhteishaussa lahokoirakouluun? Hyvänä kakkosvaihtoehtona on pieneläinhoitajan tutkinto...

Talvijahdissa

Aamulla oli -27 astetta pakkasta, eli terveiset Siberiasta blogin lukijoille. Pakkaskelit ei ole haitaksi, jos pääsen liikkumaan vapaana. Hihnassa hytisen, kun en saa juosta niin nopsaan, että pysyisin lämpimänä. Kun olen vapaana, hytisee vain emäntä - esimerkiksi kun otan näätähaukun ja lähden omille teilleni... mikä on siis mielestäni paljon reilumpaa.

Laihduin joulukuulla parin viikon off road -jaksolla kaksi kokonaista kiloa (painoni normaalisti 15-16 kg), vaikka nautin joka päivä 50-80 grammaa possun läskiä, normaalien kolmen ruoka-annokseni joukossa. Tämä video ehkä selvittää, mihin ylimääräiset kalorit sulavat.

Lika barn leka bäst

Eller hur? Ruotsinkielinen sananlasku väittää ainakin näin.

Nelitassu viihtyi hyvän tovin tämän mustan, kiiltäväkuorisen kaverin seurassa. Emäntä päätti kuitenkin viedä kaverin turvaan isokokoisemman mustaturkin kaverin kättely-yrityksiltä.

Tuo toinen tuntui olevan jo alkuun huomattavasti epämiellyttävämpi tuttavuus. Hauskan näköinen veijari joka tapauksessa, vaikka jalkapareja on enemmän kuin normaaleilla koiran leikkikavereilla.

Kesän ilot ovat siis täällä, nyt nautitaan auringon lämmöstä turkkiin!

Metsänvartijana

Oi ja voi, viimein on saapuneet leppeät kevättuulet ja me kävimme niitä haistelemassa.
Sekä joulun tienoon myrskyn tuhoja kauhistelemassa. Tässä tosiaan oli vielä viime syksynä meidän mustikkapaikka (josta siis vetäisin sangollisen mustikkaa +2,5 tunnissa).

Missä ei hongikko ole laonnut sikin sokin, on metsäkoneen jäljiltä varsinainen hävityksen kauhistus. Ei ihan ymmärrä 50 cm pituisia kantoja ja oksien sekaan jätettyjä täysmittaisia tukkeja... Tarpeeksi taloudellista vahinkoa ilman metsään lahoamaan jäävää kelpo tukkipuutakin.

Vaan Taika kävi kiipeilemässä kaadoilla, juurakoilla ja kivillä. Muuttunut, tuttu maisema selvästi mietitytti.

Täydellä kuulla - täydellä syyllä ulos, iltayöllä

Jos ei teillä satuttu huomaamaan, oli viime yönä täysikuu.

Korvieni skannauspyörintä näkyy hitaalla valotusajalla otetuissa kuvissa hyvin - muun koiran pysyessä paikoillaan vain kirsu ja korvat pyörii. Katselen, kuuntelen ja haistelen maisemaa. Kaikki syttyvät kirkkaat tähdet, vilkkuvat satelliitit ja lentokoneet saa kuitenkin haukut. Onko muilla koirilla samanlainen fiksaatio taivaankappaleiisin?

Lady in pink

Meillä on ollut ongelma. Ei, ei siis kaniongelma, se on toinen juttu (lyhyesti: syöty).

Mustan koiran näkyvyys lumettomilla kaduilla ja lumisilla metsäautoteillä. Tai pikemminkin näkymättömyys. Heijastinpannat uppoavat kaulakarvaan.  Halpisliivit neiti tuunaa muutamassa minuutissa light-versioiksi. Irtoheijastimet irtoavat, rikkuvat. Vilkkupannoista saa migreenin ohikulkijat, koira ja omistaja.

Avuksi tuli Hurtta Lifeguard Polar. Pinkkinä, tietysti.

[Klikkaamalla kuva isommaksi]

Kun liikenteessä on tämä leidi pinkissä takissaan, emme voi välttyä vastaantulijoiden hymyiltä (leveiltä, vienoilta, peitellyiltä, avoimilta), nauruilta sekä ihan suorilta huomioiltakin.
- Haukulla on takki! (Tuntematon, riemastunut pikkuneiti, + 4 vuotta)
- Onpas se sievä neiti! Hieno takki! Onpas se tarkkaavainen pentu, mikä ikäinen se on? (Tuntematon rouva, +70 vuotta)
- I suppose it's she? (Tuntematon herra +35 vuotta)

Kehittämisen paikkoja toki tästäkin tuotteesta löytyy: vetoketju voisi avautua hännästä kuonoon eikä kuonosta häntään päin. Etenkin koloihin ja pusikoihin kirmaavalle koiralle olisi parempi ratkaisu, kun ei tuppaa vetoketju menossa aukeamaan.

Etuina näkyvyyden lisäksi se, ettei tarvitse pysähtyä kaupungissa selittämään jokaiselle kyselijälle onko se tyttö- vai poikakoira... toki Taika käyttäytyy muuten edelleen kunnon poikamiestytön tavoin esimerkiksi nostamalla koipeaan jätkämäisen reiluun tyyliin, pirteän pinkistä leidilikestä huolimatta.


Lystiä ja raikasta talviviikonloppua!

Muista nämä talvella

Lumi- ja jääkausi on Taikan iloksi alkanut. Siihen liittyy monenlaista, joka ehtii jo kesän ja syksyn aikana unohtua. Tässä Taikan muistilista talvikauteen

1. Muista kasvattaa ajoissa kunnon tassuvillat polkuanturoiden väliin! Villatöppösten kanssa on huomattavasti lämpimämpää tassutella pakkasella.

2. Kylmällä energiankulutus lisääntyy. Hyvä syy näyttää aina nälkäiseltä.

3. Ihmiset ottavat esiin mukavan lämpimiä villashaaleja, villatäytteisiä täkkejä, villapaitoja ja villamattoja. Hyödynnä nämä oivina nukkumispaikkoina.

4. Älä rähjää jääpuikkojen ja lumenpudottajille, etenkään jos ne killuvat 6. kerroksen ikkunan takana. Murtomiehet tällä korkeudella tulevat ovesta, panosta ensisijaisesti sen vartiointiin.

 5.  Ota ilo irti kaikista kaivuuhommista. Nyt on sesonki siihen hommaan. Emännän mielestä lumenkaivuu on _huomattavasti_ kuvan tilannetta siistimpi juttu - jostain kumman syystä.

Mustikkaretkellä

Mustikkaretkelle
lähdettiin ja metsäpolkua kuljettiin.
Laavulla sitten
hauska hiekka huomattiin:



Toivottavasti kameran pyöriminen ei haittaa... piti pyörähdellä hiekkasuihkujen alta pois suuntaan jos toiseenkin. Ja emännän mustikkasanko sai oivan vahdin - makkarapalkalla.

Ja kun huomattiin, että myös emännän kännykkä on näkyvillä, muistettiin, että sen kantamisestakin saa nakkipalkkaa... Onneksi on veden- ja kolhunkestävä käpälä eli tassupuhelin.

Niin, ja se mustikkasaalis: 10 litraa kahteen ja puoleen tuntiin käsin poimien. Ihan kelpo lisä pakastimeen talven herkuiksi. Välillä pidimme tauonkin: kuuntelimme muuttolintujen rupattelua ja istuskelimme mättäällä.

Rantavahdin koiranvirka

Taika pääsi jo jokin aika sitten rantavahdin hommiin Puruvedelle. Masalan hiekkarantaa vartioi muutaman päivän ajan tumma koirasfinksi.

Muurahaiset kehtasivat häiriköidä pikkuasioilla rantavahtia, kuten videon loppupuolella käy ilmi.



Paluumatkalle lähdettäessä ja autoa pakatessa koiruus oli salamannopeasti etupenkillä, josta ei olisi siirtynyt suosiolla omaan boxiinsa auton takaosaan niin millään. Penteleinen sentään, sieltä ei näe kunnolla ja toisekseen ilmastointi ei puhalla yhtä ihanasti villahousuihin kuin etupenkin jalkatilassa. Tyynynä emännän käsilaukku, jota luvattiin vahtia tarkasti hyvityksenä menetetystä jalkatilasta.

Alkumatka taittuikin emännän varpaita lämmittäen, mutta loppujen lopuksi siirryttiin omaan yksiöön matkaa taittamaan. Perillä kaupungissa huokaistiin syvään ja painuttiin lenkin jälkeen pitkille nokosille sohvan alle: täällä ei todellakaan ole yhtä hyvät maisemat kuin kirkkaiden vesien äärellä.

Pimi hau mustikassa

Hups, meillä oli avustava nelitassu mukana mustikkametsässä. Ja kuinkas sitten kävikään:

Niin, siis korin kantamisesta saa mukavan virikkeen ja tempun vilkkaallekin koiralle. Kasvattaa kärsivällisyyttä - myös korin omistajan, ei vain koiran omistajan...

Nyt sitten kaikki mustikkaan keräämään omat superfoodit massuun ja talven varalle. Taikakin popsii silloin tällöin hiukkasen mustikkaa oman ruokansa mukana [ hys hys, emäntä ei ole sitä koirulle kertonut, kun hyvin on maittanut ].

Vesivahinko

Hui. Kävi pieni vesivahinko ja koirun harmiksi emännällä oli valvontakamera valmiina.



Kamerakielto tulisi ulottaa seiskarineidin mielestä erilaisiin suihku- ja muihin kosteihin tiloihin mukaanlukien erämaalampareet.

Juhannustoimintoja

Taika on nauttinut juhannuksesta: auringosta nurmella, ja reippaista  lenkeistä. Mikään ei ole lystimpää kuin juosta liinassa pyörän edessä metsäautotiellä.

Eilen meillä oli vähällä tulla juhannuspyhän kunniaksi pupujussikkapaisti. Kilometriä myöhemmin samaisella tiellä edestämme kirmaisi ensin kaksi teerenpoikasta ja naarasteeri lensi aivan matalalla, 20 cm koiran kirsusta hämätäkseen turvaan poikasensa sillä välin.

Koskapa yliaistinen ja riistaviettinen koiramme on nopsempi kuin emäntänsä ja isäntänsä, on nyt poikasaikaan ulkoiltava vain kiinni kytkettynä. Tai sitten Taika saa purkaa ojanpenkereen myyriin metsästysviettiään. Onneksi maalla on mahdollisuus tehdä pyörälenkkejäkin... ja sulatella juhannusgrillauksen kaloreita sujuvasti.

Pian kuvanottohetken jälkeen västäräkki saapui koiraneidin eteen keikuttelemaan pyrstöään. Yleensä pikkulinnut saavat tanssia ripaskaa nenän edessä kaupungissa, vaan maalla asia olikin sitten jo selvästi toinen ja västäräkki sai haukahduksen ja pari nopsaa askelta kohti.

Juhannusterveiset

toivottelee Taika laumoineen.

Meille käytiin heittämässä haaste Erä elämästä -blogista:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se.
3. Selitä kuva.


Kuvassa Taika chillaa Manamansalossa järven rannalla, katse kohoon liimattuna... kalastaminen ja veden äärellä tai veneessä istuskelu on ihan parasta hyljekoiran mielestä.



ja vielä saatiin ohje:
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Tämä haaste me jätetään kaikille, jotka haluavat sen tästä napata :) Jättäkää sitten viesti, jos olette haasteen ottaneet jonakin kesän sadepäivänä vastaan.

Vesipetoja ja arvonta

Sunnuntain kunniaksi pistimme tassua toisen eteen hiukan toisenlaisissa maisemissa kuin ydinkeskustan puistoissa. Poikkesimme polulta tutun lammen rantaan. Voi, mitä luonnon hiljaisuutta!

Lammen rauhaa halkoi vain yllä lentävät lentokoneet ja...

No, se olikin sitten vesikauhuisen saaristokoiran vesipeto isäntä, joka heitti talviturkin ja sukelsi lampeen. Vesi lammessa on melkoisen humuspitoista, joten turvetta piti puljata pois iholta vielä rannalta käsin.

Taikakin huljutteli varpaitaan (joiden välissä on muuten räpylät) vedessä.

Kas, meillä olisi yksi kysymys: mistä Helsingin kaupungin omistamasta ulkoilualueesta on kyse? Tiedä, tunnista tai arvaa! Voit voittaa Taika-korttinipun, 10 korttia! Katso lisätiedot täältä (Arvonta-sivu) ja jätä vastauksesi tähän postaukseen.

Merinäköala

Upeista auringonlaskuista nauttii meillä myös koira.
Vai jakaantuuko huomio ehkä kuitenkin veneen ja vesilintusen kesken...?

Tähtiainesta

Tähtihuivin tarina on jäänyt meiltä kertomatta. Kyseessä on puolittain sisälauman vitsi: meillä nimittäin asustaa avaruuskoira Taika, joka havainnoi valppaasti myös avaruutta. Olimme maalla talvella. Sohva on siellä sijoitettu strategisesti sopivasti ikkunan eteen, joten valpas koiraneiti voi tarkkailla ympäristöä helposti. Hämmästelimme, miksi Taika istuu sohvalla karvat pörröllään ja murisee taivaalle katselleen.

Avaruuskoiran tähtiäkin opiskellut isäntä ilmaantui paikalle ja huomautti, että nyt juuri alkoi Venus näkyä hyvin etelätaivaalla. Sehän se! Ei ollut ennemmin tuossa ollut tähteä, ei! Murrr....

Sama on sattunut myös satelliittien kanssa. Tuikitavallista on lentokoneille haukkuminen ja murina talvitaivaan pimeydessä. Kun koittaa yötön yö, nämäkin pienet koiraneidin ongelmat jäävät seuraavaan syksyyn ja talveen. Kuumailmapallot eivät saa haukkuja, eikä yleensä myöskään valoisaan aikaan liitelevät lentokoneet - jolleivat nyt vallan matalalla lentele.

Ihan kuutamolla

Meidän ulkoiluajat ovat enimmäkseen säännölliset, mutta silloin tällöin on kiva poiketa kaavoista. Laumassamme on muitakin kuutamohulluja kuin emäntä, joten yökävelyllä käydään silloin ihan mielellään. Myöhäiset tai hyvin varhaiset kävelyt ovat tunnelmaltaan ihan erilaisia kaupungissa.

Miltei Fazerin sininen maisema on parin viikon takaa. Juna puksuttaa vielä jäässä olleen Töölönlahden ja Hakaniemen välillä.

Kuu on päässyt kuusen syliin ja liikenne on hiljentynyt. Koira auttaa huomaamaan kaupungissakin kaikenlaisen yöeläjät hiljaisista siivekkäistä äänekkäisiin kaksijalkaisiin. Toisaalta Taika on niin pelottavan näköinen musta murre pimeällä, että sen kanssa saa tallustella varsin vapaasti pimeämmissäkin puistoissa. Valoistuvaa toukokuuta!

Kevätpurojen raikkautta

 Taika on päässyt kuuntelemaan kurkien torvia, haistelemaan kevätpurojen laitamia, tekemään kaivauksia ojapenkereisiin ja vesikauhuisen koiran megaluokan loikkia purojen yli...

Klikkaamalla saat otoksen suuremmaksi.

 Sekä hoitamaan turkkiaan siten, kuin metsäelämää rakastava koira parhaiten taitaa...

...ja sisään palattuamme, huolellisen huuhtelun ja kuivauksen jälkeen Taika sai kuulla kommentin

— Sinähän tuoksut ihan... hmm.. sammakolta!

Blogin lukijoille iloista pääsiäisen aikaa; seikkailkaahan ulkona, toivottelee turvepuron raikkaalta tuoksahtava Taika.


P.s. Arvatkaapas, päästiinkö kuivin tassuin puron yli!

Vuodenaikojen välillä

Aikaisemminhan oli olemassa kevät-niminen vuodenaika, nyt se on kaupan ammattilaisten nimittämänä välikausi. Kaukana ovat lumiset päivät, talviset hetket. Voi, nyt tuntuu siltä, että kaipaakokaan niitä kesän koittaessa, mutta molemmissa on puolensa. Annanpa Taikan kertoa:

 

Kesän haittapuolia ei äkkiseltään koiraneidin mieleen tullut. Paitsi paarmat. Ja kyykäärmeet.  Taannoisella Kuusamon reissulla jäivät myös mieleen parveilleet hyttyset, jotka rökittivät uutteraa Kitkajärven tarkkailijaa niin, että silmäluometkin turposivat.

Niin, ja Taikan silmistä voi lukea niitä sinisiä ajatuksia...