Erään seikkailun alku - ja huurteinen loppu

Taika pääsi iiiihanan maastoautomiehen kyydille. Töyssyinen metsäautotie vaati tiivistä nojautumista auton laitoihin. Maisemia pitää katsella tietenkin!

Neidin autoiluinnostus on muuten sillä tasolla, että etupenkillä istutaan horisonttiin tuijottaen, kun autoa imuroidaan. Tai sitten nukutaan auton etupenkillä ja unelmoidaan reissuista. Autoilusta pitävä koiruus ei ole huonompi juttu esimerkiksi viikon Ahvenanmaan reissulla, parin päivän pikavisiitillä Etelä-Suomesta Kainuuseen tai ihan vaan viikonlopun maaseuturetkiä ajatellen.

Olenpa huomannut neidin ovelana liftaavan metsäautoteillä seikkailevien autojen kyytiinkin. Kesän sieniretkellä velimies raportoi auton takapenkille suhahtaneesta koirusta. Viimeksi joulunpyhinä oli lyöttäytyä ajokoiraansa etsivien metsästäjien matkaan.

Pääsimme metsäautotien varressa autosta
jatkamaan retkeä jalan - ja tassuin.

Tunnin reippaan lumiseikkailun jälkeen

matkassani oli tällainen lumiparta.

Niin, tein löydön ja sain kuvia purettua kamerasta:)

Yhtä onnekasta uutta vuotta teille!

Vuokraa oma hauva

Ohjelmassa on ohjattua ulkoliikuntaa kolmasti päivässä, kaikilla keleillä, kuin Nokian Renkaiden mainoksessa konsanaan. Emäntä unhoitti kameran muistikortinlukijan kaupunkiin, joten saatte nauttia lumisista maisemista ja puuhista sitten myöhemmin.

Nostetaan tässä kuvallisempia postauksia odotellessa koira pöydälle. Lainakoira nimittäin.

Flexpetz-palvelun kautta voisi toteuttaa uhkaukseni*) koiralainasta.  No, mutta siis teille lainakoirasta tai osa-omistajuudesta haaveileville olisi oiva vastaus: Flexpetz!

Palvelu on saanut alkunsa Jenkkilästä  (mikäpä ei...) ja nyt laajenee Jurooppaan: valloitusvuorossa on Pariisi. Palvelun näyttäisi olevan jonkinasteisessa holdissa, ainakin Jenkkilässä: "In July 2008, the company put operations on temporary hold. Since launching in early 2007, the concept, while often misunderstood (or deliberately maligned as part of the agenda of others), has been a great success.

FLEXPETZ is seen by many sensible and intelligent animal lovers as a revolution in dog adoption, and has been well supported. It has helped dogs and families, and has been a financial success. However, early in 2008, politicians from Boston decided to mount a campaign specifically targeting FLEXPETZ. Their agenda was to bring in a law "banning pet rental". The proposition was introduced by these elected politicians who NEVER spoke to the company, or visited our facilities, or met our dogs or spoke with our members. If they had, they would have quickly realized that FLEXPETZ is not a "Blockbuster for dogs", but a new way of approaching responsible dog adoption and ownership."

Palvelun idea on loistava toimiessaan oikein - koira saa vaihtelua, ehkä useampia harrastuksiakin. Mutta kaikille koirille tämäkään ei sovellu. Mietityttää myös kasvatuksen yhdenmukaisuus. Koiruudet kun lukevat paljon sanatonta viestintäämme.Mieleen hiipii myös rapakontakaisen arvomaailman ajatus koirasta asusteena, jota voi vaihtaa tarvittaessa. Ajatukseni saa vahvistusta sivuston kuvista...

Taikan kanssa liikkuessa tulee noin kerran viikossa kysymys "minkä rotuinen se on" ja "minkälainen seiskarinkoira on". Sanon aina, että voin kertoa mielipiteeni ja kokemukseni Taikasta, seiskareissa on ihan erilaisia yksilöitä. Siinä missä toinen on rauhallisempi eikä minkäänlaiset turkikset herätä intohimoja, meillä jo tuoreen kelsiturkin heilahdus kirsun edessä saa Taikalla pilkettä silmäkulmaan ja vipinää tassuun. En oikein voisi kuvitella Taikan soveltuvan Flexpetz-koiraksi, sen verran omituisuuksia koiruudellamme on.

*) Krhm, emäntä uhkasi lainata Taikaa Lappiin koiravaljakkoon muutamaksi kuukaudeksi, niin ehkä loputon hinku juoksemiseen hiukan helpottaisi... (selityksenä: emäntä sai polveen rasitusvamman joka-aamuisista juoksulenkeistä ja nyt ollaan jäähdytelty sitä lajia Taikan ja emännän harmiksi).

Hauskaa joulua!

Kaikille Taikurin ystäville ja lukijoille
toivotellaan
puhtaan valkoista joulua
ja temppuisaa uutta vuotta 2010!

Joulupuuhaa

Tässäpä hiukan joulupuuhaa
koiruuksien iloksi joulun pitkiksi pyhiksi.

Tällä voi briljeerata mummolassa,
tätilässä sekä kummilassa.

Asetetaan nami kuonon päälle,

 

sitten tovi ihan hengittämättä, nauramatta ja

koppi!

Kaikille haukuille hyvä vinkki:

Jos emäntä tai isäntä ei jaksa lähteä ulkoilemaan

puhtaaseen, valkoiseen lumeen,

niin pyydä ottamaan namipussi esiin, ottamaan

mukava asento sohvalta ja treenaamaan tätä.

Erittäin sopiva temppu häsläävälle koiruudelle ja isäntäväelle

- joutuu hiukan olemaan aloillaan ja keskittymään.

Toivotut temppuneuvot tulee tässä:

1. Ota esiin namit: ei pyöreitä, rullaavia vaan liuskasta, koiransuklaanappeja tai vaikka kuivattua mahalastua.

2. Olethan itse hyvällä tuulella ja koirasi pirteä? Silloin oppiminen on nopeinta. Minimoi häiriöt.

3. Pyydä koira istumaan eteesi.

4. Ota namipala etusormen ja peukalon väliin. Pyydä koiraa katsomaan silmiisi (jos se on tuttua). Liikuta ihan hiljaa kättäsi kohti kuonoa, yläviistosta. Hidas, hallittu liike, vain kätesi liikkuu. Jos aivastuttaa, nielaise aivastus. Nyt liikkuu vain kätesi!

5. Pysäytä liike, kun koira liikuttaa kuonoaan ja jähmety. Kun koira on taas aloillaan, palkitse.

6. Jatka näin, kunnes nami koskee kuonoa. Palkitse.

7. Kun saat namin koskemaan kuonoa, pidä siitä yhä sormillasi kiinni. Eli pidä namia kuonon päällä 1-3 sekuntia, palkitse.

8. Kun koira sietää namia kuon päällä muutaman sekunnin, heilauta kättäsi, jolloin koira seuraa kättäsi ja nami lentää ilmaan. Koira todennäköisesti tavoittelee namia, joten sano osumahetkellä iloisella temppuäänelläsi "koppi". Palkitse eli anna kehut ja toinen nami.

9. Vaihtoehtoisesti, jos koirallesi on Koppi-temppu tuttu, käytä sitä.

Erota temppu muusta häsläyksestä jähmettymällä pariksi sekuntia, kun olet palkinnut koiran. Temppuilija erottaa nopeammin, mistä palkkio tuli, ja keskittyy vain sinuun ja temppuun.

Älä yritä päästä ensimmäisellä kerralla niin pitkälle, että nami pysyisi koiran kuonon päällä. Kun vaihe menee 8-9 kertaa kymmenestä oikein, koira on oppinut sen ja on valmis seuraavaan vaiheeseen. Pilko tehtävää yhä pienemmiksi osiksi, jos nämäkin kuvailemani vaiheet tuntuvat hankalilta.

Muunnos: aseta kuonon päälle paperin- tai pahvinpala tai kuten meillä: Plussakortti! Kun kysytään "Onko teillä Plussa-korttia", viskaa Taika Plussa-sanalla kortin ilmaan ja ottaa siitä (useimmiten) ilmasta kopin.

Hauskoja temppuhetkiä! Lapset ovat innoissaan tästä tempusta:)

Valoa pimeyteen

Koiruuden isännällä on uusi harrastus: pimahtaneiden katuvalojen bongailu. Havainnot merkitään karttaan, joka puretaan kotona Helsingin Energialle täällä.

Lähietäisyydeltyä on löytynyt jo nelisenkymmentä pimeää lamppua, joten turvallisuuskin on varmasti parantunut. Elellään vuoden pimeintä aikaa - minkä tämä kuvakin kertoo:

Musta koira mustalla matolla ei ole
kuvauksellisin kohde vuoden pimeimpään aikaan...

Taika Talviparta

Taika Talviparta on nauttinut täysin siemauksin lumesta. Puhdasta, ihanaa valkoista puuteria - johon jää kivasti kaikki jäljet ja hajut. Huomioita ollaan tehty hiirulaisista, piisameista, pupuista, jänöistä ja ehkä minkistä. Silloin kun kyseessä on vaarallisempi otus, Taikan niskaharja nousee piikkisuoraksi pystyyn ja suusta pääsee tuhahduksia.

Toinen ilon aihe oli se, että törmättiin sattumalta bokseri-boyfrendiin. Taikalla on tapana alkaa haukkua ilosta, kun näkee tutun koiran. Samalla häntä heiluu vimmatusti.Mitä lähempänä ollaan, sitä enemmän haukku alkaa muistuttaa mielestäni nalkutusta... Mielessäni tekstitän haukkukuplia: "Missä sitä taas on oltu! Ei ole näkynyt pitkään aikaan! Pöh!" Ja sitten leikkiäänet; karmeaa örinää, murinan ja haukun välimuotoa. Ihan kaikki koirat ei ymmärrä sen olevan tuikitavallista tälle seiskarisinkkutytölle. Ja voi sentään, jos uros erehtyy nuuhkaisemaan kiinnostuneesti päinkään. Kimeä kiljaisu ja diiva syöksyy pakoon - niin pitkälle kuin 1,2 metrin hihna riittää.

Onneksi tämä bokseri-boyfrendi on karski kaveri, jota ei pienet hätkäytä.

 

Taika Talviparta toivottelee
lämmintä joulumieltä sekä omistajille, haukuille että ystäville.
Onkohan huomenna nakkikrapula?
Tänään on nimittäin koirakoulun joulujuhla.

Se pieni musta piste horisontissa

Se on Taika. On olemassa itsenäisiä ja vähemmän itsenäisiä koiria. Meillä on itsenäinen. Tai seikkailunhaluinen, kuten koiruuden isäntä sanoo. Isännällä on kokemusta mäyräkoirasta, joka seuraa kintereillä.

Muistan ensimmäisen retkemme metsään. Siis metsään, ei mihinkään puistoalueeseen kahden maantien välissä. Lähdimme porukalla sienestämään. Vanhempani, siskoni, siskon mies ja minä. Ja Taika. Päästin Taikan oikeaoppisesti autosta vasta luvan pyydettyään.

Sen jälkeen en nähnyt nuoresta seiskarineidistä vilaustakaan kahteen ja puoleen tuntiin.

Tarkistussoitto isälleni - "joo, on käynyt täällä". Samaa kertoi siskon mies. Hienoa, mutta miksi emäntää ei voi käydä moikkaamassa?

Toki olimme treenanneet luoksetuloa sisällä, ulkona puutarhassa, koirapuistossa, pitkällä liinalla metsässä. Palkintoina kaikkea nameista (kuivatusta hirvenmaksasta) erilaisiin metsästysaiheisiin (linnunhöyheniin, kissanleluihin ja leikkiin). Kun nämä luoksetulot sujuivat 8 kertaa kymmenestä, oli aika olla aivan vapaana. Ja siitähän otettiin ilo irti heti, kuten huomasitte.


Jälkeenpäin omistajia on käyty tervehtimässä metsäretkillä hieman useammin, mutta itsenäisyys ja rohkeus viilettää kilometrien päässä omistajasta meren jäällä tuntuu periytyneen tälle Saarisen Taikalle. Kuka onkaan Kaunotar ja kuka Kulkuri?

Niin, olen kokeillut myös piiloutumista, useammankin kerran. Se on Taikasta oikein hauska leikki, eikä emännän katoaminen suuremmin huoleta. Kerran lojuin ojan pohjilla, märillä sammalilla puolsien tuntia. Kuului suhahdus, kun joku kiisi ohitseni. Tovin kuluttua koiruus jolkottelee takaisin päin tarkistamaan, missä kohtaa ne jäljet loppuivatkaan...

Kuvat viikonlopun retkeltä metsätien päähän.

Koirankauppa

Joulukuun ostoksiin suosittelen lämpimästi Koirankauppaa Lönrotinkatu 42:ssa. Sattumalta huomasin uuden kaupan ja heti sisään tullessa ihastelin hyvää hihna- ja pantavalikoimaa. Osa erittäin tukevista ja laadukkaista nahkavarusteista on tehty Virossa, eikä niitä ole Suomesta juuri saanutkaan.

Kuva: Koirankauppa.fi

Herkkujakin löytyy monenlaista ja ilahduttavan paljon kotimaista! Palvelu ystävällistä, opastavaa ja asiantuntevaa, mikä on ollut osassa Helsingin eläintarvikeliikkeitä se heikoin lenkki...

Mukaan saatiin myös hirvenluumaistiainen, josta raportoin myöhemmin.

Tänne suuntaan toistekin! Löysin laadukkaan Joken Maya-kaulapannan. Monissa Joken pannoissa on sisäpuoli hirvennahkaa, joka ei kuluta koiran karvoja. Luksusta, ja mainio suomalainen keksintö. Erityisen ihanaa on, että reiät on vahvistettu metallisirkoin. Kanien perässä rimpuilevan koiran emännän sielua rauhoittaa kummasti.

Maya-kuosinen kaulapanta on kevyt ja pehmeä, mutta silti tukeva.
Koirankaupassa parisenkymppiä. Hiukan visualistin silmää häiritsee
nuo hopeanväriset metalliosat ruskea-mustayhdistelmässä...

Aiemmin meillä oli Cobra-panta, jonka bongasin heti Stockan eläinosastolta. Ensimmäisistä malleista metallisirkan kuitenkin putosivat heti, mutta korjasivat vian kyllä auliisti. Panta osoittautui niin mukavaksi, että ostin toisenkin samanlaisen - ongelma oli pysyvästi korjattu. Laatu on lujaa; pannat eivät ole rikkuneet, vaan ruostuneet - koiran merellisillä kalaretkillä suolavesi on syönyt metalliosat ruosteeseen.

Cobra-pannassa oli värit kohdillaan, nyt mallistossa on myös punainen! Miinusta annan Joken kotisivuilla tuotetietojen osalta pantojen leveyden puuttumisesta. Mutta mallistossa on paljon erilaisia laadukkaita tuotteita, joita soisi näkevän enemmänkin kaupoissa. Ehkäpä laatu kestää liian kauan, niin että siihen ehtii tylsistyä?

Ai niin, myös kissoille löytyy herkullisen värisiä valjaista Joken mallistosta:

Koirat ajaa autoa

Höh. Isännän mukaan eilen koirakoulussa oli opeteltu ajamaan autoa. Juuri silloin, kun en [emäntä] pääse paikalle, ohjelmassa on kivoja temppuja. No, mutta veikkaisin, että tänäkin vuonna koirakoulun joulujuhlissa on nakinsyönnin nopeuskisa. Taika voitti viime vuonna, kuinkahan mahtaa käydä tällä kertaa...


Tämän fiksun näköisen kaverin kanssa treenattiin viimeksi koirakoulussa ensiaputaitoja. Osaisitko laittaa tälle pitkänokalle kuonositeen?

EDIT: nakinsyöntikisan voitti Kusti-mäyräkoira! Taika hävisi 2 sekuntia, kun piti lipittää vesikuppi tyhjäksi...

Maaperätutkijan työväline

Maaperätutkija Taika Saarinen likvidoi työnsä ohessa myyriä. Kuonon väristä saattaa päätellä, minkä pääkaupunkiseudun kaupungin maaperää on tutkittu tänään. Vinkki: kyseisen alueen joki on tunnettu näinä aikoina samasta värisävystä...

Työväline pyyhitään huolellisesti märällä pyyheellä. Toimenpide ei ole liiemmin arvossaan, mutta onneksi sen jälkeen sai sapuskaa :) Joskus suihkusta saattaa sännätä putipuhdas koira, jonka kuonon päälle on unohtunut kökkäre multaa. Kiusoitellaan sitten huoltajaa, että sammaltakos ajattelitte alkaa kasvattaa...

Loskaa ja vettä - vilkas ja vesikauhuinen koira

Vesikauhuinen, räpylöin varustettu saaristokoiramme on kuunnellut sateen ropinaa tänään 8.00 - 18.35. Kun sataa, on paljon mukavempaa kölliä sohvalla. Mutta jossain aviheessa on suoriuduttava asioille, jotka tehdään ripeästi ja sitten nokka kohti kotia.

Ja sitten ei enää nukuta. Vilkas ja valpas koiruus pyytelee toimintaa. Yhtälö vaatii marraskuun loskakeleillä paneutumista, koiruuden virikkeistämistä. Meillä on selkeä suosikki, ja arvatkaapas mikä se on?

A. Puuhapussilakana, jonka poimuissa nameja. Vanha pussilakana on uhrattu Taikan metsästysleikeille. Sen sisälle ja taitteisiin sirotellaan kuivanappuloita ja kääritään rullalle tai solmuun.

B. Keitetyn kananmunan tappaminen, kuoriminen ja syöminen. [Tästä pitää laittaa joskus kuvasarjaa, marraskuun pimeydessä ei onnistu mustan koiran kuvailu.] Eli annan Taikalle keitetyn kananmunan, jonka kanssa ensin leikitään, sen päälle hyökkäillään, sitten rikotaan kuori ja lopuksi syödään.

C. Namipiilot kartonkikoteloista ja muista pakkauksista.

D. Kynsien leikkuu ja, korvien puhdistus. Palkkiona hampaiden pesu, tietenkin kalkkunanmakuisella hammastahnalla.

Niin, ja siis näinkin voi hampaat pestä (video). Samalla tulee selväksi, että vesi on ärsyttävää!

Kuri koer

Tein mielessäni pientä vertailua, kummassa koiralla on enemmän vaaroja, Helsingissä vai maalla. Tässä yhteenvetoa:

Helsinki/kaupunki
- liikenne
- irtokoirat
- virustaudit, kuten nenäpunkki, enteriitti (suolitulehdus)
- vinksahtaneet ihmiset
- varomattomat ihmiset

Maalla /metsässä
- kyykäärmeet (kyynpurema 10-viikkoisena jalkaa koettu)
- risut sun muut terävät (vatsanahka on menossa välillä naarmuilla)
- sudet (vaara olemassa, tassunjälkiä ja näköhavaintoja)
- karhu (jäljet 200 metriä talosta puolitosta vuotta sitten)
- kapi (supikoiria vilisee pihan laitamilla, matot ja irtotavarat kumisaappaista käsineisiin kannetaan öisin verannalta talvipesään)


Useimpien kaupungin vaarojen taustalla on kaksijalkainen, ihminen.

Irtokoiria seikkailee sekä Helsingin ydinkeskustassa että hiukan kauempana. Minusta ei ole mukava huudella "ottaisitko koirasi kiinni, tällä on ehkä tarttuva suolistotulehdus/silmätulehdus/juoksuaika" tai "pitäisitkö koirasi hiukan kauempana, tämä pelkää hihnassa ja voi purra".
Hämmästelen koiranomistajien huolettomuutta.

Kaupungissa on paljon ihmisiä ja joukossakos se tyhmyys tiivistyi...? Osa ihmisistä suhtautuu koiriin suunnattomalla (liiallisellakin) mielenkiinnolla, osa välinpitämättömästi, osa ärtyy, osa odottaa, että koira tekisi jotain, jolloin voi haukkua sekä omistajan että koiran, osa avoimen vihamielisesti tai kummallisesti.

Meillä on omakohtaisia kokemuksia kaikista näistä ryhmistä:

Yli-innostuneet:
Nakuttelin ovikoodia, kun yksi ystävällinen täti kumartui silittämään selkäni takana olevaa villiä koiranpentua (12 viikkoa), sillä seurauksella, että pentu oli hypännyt vasten tädin suuta! Onneksi säikähdyksellä selviydyttiin. Mutta eihän sitä voi näppejään pitää erossa suloisasta koiranpennusta mitenkään, ei ei...

Innokkaat pojat, jotka olivat ladanneet hiilihydraattitasot huippulukemiin, iskivät ryhmällä taputteluin kiinni koiraan mitään kysymättä raitiovaunussa, jossa emme päässeet edes väistämään.

Koirasta kiinnostunut naishenkilö tuli läpsyttelemään selkäkipuista ja kipulääkekuurilla olevaa koiraa mitään kysymättä. Hämmästys oli suuri, kun koira murisi. Enpä ehtinyt tehdä mitään...

Ärtyneet:
Tilanne raitiovaunussa, koiruus penkin alla jaloissani. Taakseni istuu rouva, joka kysyy ärtyneellä äänellä "Ostetaanko muuten koirallekin matkalippu?" Johon vastasin, "ei, entä ostoskasseille?" [Rouvan ostoskassit veivät viereisen penkin istumapaikan...]

Avoimen vihamieliset:
Talvi, lunta maassa, 1,5 metriä leveä jalkakäytävä. Vastaan tulee iso koira juosten omistajansa kanssa. Oma koirani pelkää (ja rähjää) vauhdilla lähestyviä isoja koiria , joten päätin vaihtaa tien toiselle puolelle. Katsoin vasemmalle, oikealle ja... aaaaiiiijaiijaiiii!!! Taika kiljuu kivusta - mies on kävellyt puhtaan valkoisessa pakkaslumessa makaavan mustan koiran selän/hännän päältä. Koira hyppää pystyyn ja hampaat napsahtaa ilmaan. Josta huuto: "ja jos se __ttu olisi purrut, niin henki olisi lähtenyt!"

Muuta liikennettä ei ollut, joten käveli suoraan koiran päälle tahallaan... Tämän kokemuksen jälkeen koira jäykistyy heti, kun näkee jonkun marssivan suoraan kohti jyrän tavoin. Kivaa. Ollaan yritetty opetella tästä pois, mutta aina ei ole silmiä selän puolella.

Koiranomistajat, tiesittekö, millaisin valmiuksin osa pyöräilijöistä liikkuu: pippurisuihkeella, taittoveitsellä, ja sitten nyrkillä päälakeen? Vilkaiskaapa Fillarin keskustelupalstaa.

Yksi hyvä syy lisää pitäytyä noin metrin nahkaremmissä.Onneksi emme jätä Taikaa julkisille paikoille yksin, voi käydä vaikka näin. Kennelliitto voisi kehitellä peruskouluille muutakin opetuspakettia kuin rotujen tunnistuspelejä?

Jätetään ne maaseudun vaarat toiseen postaukseen....

Musikaaliselle koiralle

Pitäisiköhän potilaaseen kokeilla musiikin parantamaa vaikutusta? Laurel Canyon on tehnyt musiikkia koirille. Ääninäytteen voi kuunnella täältä. Emäntä kyllä haluaisi mielellään kuulosuojaimet, jos Taika ostaisi liput päiväfestareille.

Kerran, vain kerran Taika on alkanut ulvoa musiikin mukana. Kyseesä oli auton radiossa soinut Simon & Garfunkelin kappale. Kuuntelimme ulinaa melkoisen hämmästyksen vallassa, eikä ilmiö sittemmin toistunut.

Ja hei, onhan siellä myös kissoille musiikkia! Joululahjavinkki...

Taika on nopea ja temperementtinen koira, ja tämä ominaisuus kävi aika selväksi jo puolivuotiaana. Paikallaan odottelu on alkanut nyt, 5½-vuotiaana, sujua paremmin. Temppua ja tekemistä pitää seurata suht rivakkaan, tai Taika alkaa kertoa omaa mielipidettään siitä "mikä siinä nyt maksaa - toimintaa, toimintaa!". Tokoilu ryhmässä jäi juuri hidastempoisuuden takia meiltä kesken. Turhautunut koira ei opi uutta... ja vinkuessan sekä haukkuessaan ei lämmittänyt muiden eikä emännän mieltä. Ylivilkas lapsi saattaa joutua erityisopetukseen, jospa vilkkaalle koiralle löytyisi nopeatempoisempi tokoryhmä?

Koirakoulutuksissa ohjaajat totesivat koiran olevan nopeamman kuin emännän tai tehtävien tiheyden. Kertoivat normaalilla koiralla olevan positiivisen palautteen ajoittamisen olevan 1-2 sekuntia siitä kun suorite on tehty oikein siihen, kun palkkio on koiralla. Taika-koiralla kuulemma tämä aikaväli on lyhyimmillään 0,5 sekuntia. Ei mikään nakkisormen koira koulutettavana ja palkittavana...

Juuri tämän vuoksi meille suositeltiin ehdollista vahvistamista eli naksutinta ja harrastukseksi koiratanssia. Omaksi iloksi olemme irtotemppuja treenaillen, mutta emme ole vieläkään aloittaneet julkisia esiintymisiä - pitäisiköhän, nyt kun on pikkujoulukausi ja kaikki. Me tanssitaan kotona - eikä mitään hitaita!

Lisäinfoa koiratantsuista löytyy täältä. Musiikkia eläimille voi ostaa täältä.

Ei sushikoira

Masu alkaa normalisoitua. Vatsakipuilua on hiukan antibioottien nauttimisen jälkeen, ja jos yltyy, voidaan antaa kipulääkettä.

Ruiskulla juottamisen kierrän maustamalla juomavettä kevyesti tonnikalaliemellä ja annostelen sitä 2 dl kerrallaan. Antipojootit purivat heti, maanantaina iltakävelyllä oli jo puistohiiri päästä nirristään...

Eilen pyysin tuomaan apteekista maitohappobakteereita, jauheena. Saisi sekoittaa ruokaan auttamaan vatsan toimintaa. Tuliaisina Tehobakt-pulveria, jossa on yhdessä grammassa jauhetta kylmäkuivattuja maitohappobakteereita (Enterococcus faecium)
14 x 107 kpl, merilevää 50 %, laktoosia 30 %, rasvatonta maitojauhetta 19 %, pektiiniä 0,6 %.

Annoin puoli mitallista (annostus koiralle 1-3 mittalusikallista/päivä). Pieni iltapala, raakaa jauhelihaa, keitettyä riisi-ohraa, nautittiin mielellään. Lisänä sitten muutama naminappula ja koirankeksi leikissä ja temppuilussa.

Kolmen jälkeen yöllä herätys: Taika tassuttelee levottomana eestaas. Valot päälle ja Taikan pää oli turvonnut kolmanneksen. YES:ltä vahvistettiin arvio allergisesta reaktiosta. Kyytablettia ja tarkkailua, ettei etene hengenahdistukseen. Turvotus aamulla laskenut paljon, mutta vielä on suupielissä ja otsalla turvotusta.

Allerginen reaktio, mutta mihin: antibiootteja oli jo otettu kolmasti. Ruoka ja namit samaa turvallista rataa. Syyttävä sormi osoittaa Tehobaktin merilevään. Emännän omat soija-allergiakokemukset ovat antaneet pontta sille, että eksoottisemmat, muodikkaat "superruoka"-ainekset, kuten goji-marjat kierretään kauempaa.

Seiskarinkoiran geeniperimässä ei taida olla aukkoa merilevälle. Pyysin Orionia lisäämään allergisen reaktion mahdollisuuden tuoteselosteeseen. Olkaahan varovaisia, kun kokeilette koiralle uusia syötäviä. Taidanpa hakea apteekista ihan vaan tuttuja Gefilus-kapseleita ja laitan niiden jauhetta potilaan ruokaan.

Petipotilaana

Huhhuh. Nyt on koiruus sitten täysin petipotilas. Suolistotulehdus lienee, ripulia, jopa punaisena... Odotellaan, että antibiootit alkaa tepsiä, juotetaan ruiskulla ja annetaan ruokaa vain hiukan kerrallaan.

Eläinlääkärin mukaan suolistotulehdusta on nyt paljon liikkeellä. Toivotaan, että kohenee olo pian. Kurja katsoa, kun paras ystävä sairastaa.

Merikoira on eri koira

Taika piipahti Savonlinnassa viikonloppuna. Ihana kaupunki, on ulappaa, jota tarkkailla...
Liekö geeneissä vaiko missä, mutta avointa vesimaisemaa pitää pysähtyä katsomaan ja haaveilemaan... vuodenajasta ja paikasta riippumatta. Kuvakollaasissa Taika haaveilee paitsi Savonlinnan harmaassa marraskun päivässä, myös Seurasaaren rantakivillä ja Kulosaaressa onkijoiden taustajoukkona.

Lumilepsiaa

Mennään ulos, ja jo ulko-ovella Taikan häntä alkaa heilua. Ihanaa! Maisemaan on ripoteltu valkoista mössöä. Mutta ei kai, lunta on vielä niin vähän, ettei siinä voi kieriä. Voi pettymystä.

Korvat painetaan taakse ja kirsun päältä nenä hiukan nirpallaan, nokka kohti lähipuistoa. Tassujakin pitää nostella, ettei ihan joka loskakätäkköön joudu tassujaan laittamaan. Iih. Päämäärätietoisesti hoidetaan nämä asioinnit alta pois, että pääsee sisälle lämpimään: syömään, leikkimään ja sohvalle nukkumaan.

Eipä uskoisi, että meidän koiralla on räpylät, ihopoimut tassuvarpaiden välissä. Ja että kyseessä on suomalainen, säänkestävä saariston olosuhteisiin sopeutunut rotu. Ehei.

Mutta tänään päivällä sitten: lunta, lunta, lunta! Pääsimme peräti 10 metriä ulko-ovelta, kun heitettiin ensimmäinen kuperkeikka. Kas näin:

Heijastinliivi on havaittu hyväksi, mustaa koiraa ei helposti erota marraskuisen mustasta asfaltista. Etenimme taas kymmenisen metriä, kun lumilepsiakohtaus sai taas vallan:

Ensimmäisen vartin ajan piti kieriä lumessa, mielellään noin 10-20 metrin välein.

Muistan Taikan ensilumet. Koira eteni vatsallaan, etujaloilla hilasi itseään eteenpäin ja takajaloilla potki vauhtia. Hiukan erikoinen etenemismuoto koiralle, mutta niinkin vaan päästiin puiston puoleenväliin. Hymyjä kerättiin kyllä osaksemme.

Jos ulkona sataa aamulla, ei ole mitään kiirettä ulos. Sinne puolille päivin pystyy pidättelemään, siinä toivossa ettei tassut kastu.

Maalla käyttäytymismalli on toinen: räntä- tai vesisade ei haittaa elämää. Eikä pakkanenkaan. Jos on -18 astetta, sitten vaan liikutaan rivakammin. Taika talviparta on omimmillaan, kun on kirpeät pakkaskelit.



Ai niin. Ja me käydään edelleen laskemassa mäkeä. Mieluiten illalla, tai yöllä, kun lapset eivät ole pulkkamäessä. Taikan mielestä on ihanaa joko kieriä, heittää kuperkeikkaa tai ryömiä jäistä mäkeä alas. [Pian kuusivuotias koiramme ja huvittelee kuin pikku pentu... Ettehän kerro kenellekään?]

Mustakettu maisemissa

Päivystävä koiramme seisahtuu mielellään aukean laitaan. Huolestuneena katse kiertää horisonttia ja häntäkin laskeutuu usein alas. Autoja horisontissa - haukkua. Ne eivät vain kuulu maisemaan. Sillat ovat aivan käsittämättömiä, autoja taivaalla - haukkua.

Suolla oli etsittävä hiukan muuta ympäristöä korkeampi paikka tähystykseen.
Täällä vain kuunnellaan hiljaa.

Iltakävelyllä musta halloweenkoira (karkki vai kepponen > nami vai taikatemppu)
huomioi merkillisen itsevalaisevat kurpitsapään.
Jälleen kerran vain kamerakännyn heikko otos.

Roskia päivässä

Kuva: Roska päivässä -liike
"Kuvan bokserin jalasta katkesi 3 valtimoa, 1 laskimo, 1 jänne ja useita hermoja,
kun se astui maassa olevan lasin päälle.
Voi olla, että koiran jalka ei enää koskaan toimi kunnolla."

Ilman virallista haastamista olen ollut ihan itsekseen mukana Roska päivässä -liikkeessä runsaan viisi vuotta, sen ajan mitä Taikuri on meillä ollut.

Etenkin sen jälkeen, kun koiruus astui ensimmäisen kerran polkuanturansa täysin halki johonkin terävään, olen pyrkinyt eliminoimaan nimenomaan lasinpalat kulkiessamme.

Nykyiset lehtikelit ovat petollisia: iloistenväristen syyslehtien seasta et erota, onko joukossa kaulastaan katkannut pullo valmiina katkaisemaan koiran jalan jänteet. Meillä molemmat tassuhaverit ovat osuneet lumikeleille. Sinne kuraisen kaupunkilumen sekaan on vaikea nähdä, missä vaara piilee.

Mutta onneksi molemmilla kerroilla sitkeä hoito palkitsi: noin kahden viikon ajan tassu kolminkertaisella suojauksella (siteet, muovit, tossu) pakettiin teipillä kolmasti päivässä. Samoin suihkuttelut haavaan kahdesti päivässä. Lisäsuihkaus Gothivetia, josta haukkumme suuresti inhoaa.

Kummallakaan kerralla emme käyneet eläinlääkärillä, vaikka ensimmäisen haverin haava oli aika iso. Aiemmasta eläinten haavojen hoitokokemuksesta oli selvästi apua. Kolmen viikon hoidon jälkeen tassunpohjassa oli jäljellä himmeä arpi ja eläinlääkäri hämmästeli rokotuskäynnillä ripeää paranemista.

Potilaalla ei ollut kivaa. Eikä omistajilla. Koiruuden jalasta lähti karvat siitä kohdin, mihin suojateipit kiinnitettiin ja kiskottiin irti kolmasti päivässä. Koirat kun on sisäsiistejä otuksia ja vaativat asiointia ulkona.

Tarvikkeisiin upposi mukavasti parisen sataa euroa: streriilit siteet, Basibact-pulveri, siteet, haavateipit ja roudarinteipit, koiran neopreenitossuja kului monta paria asfaltilla, Gothivet-suihke.

Jos me saamme pyytää, niin rukoillaan tassut ristissä panimoteollisuutta pistämään ölkkyset ja limppaset muotiputeleihin. Kiitos. Voisikohan mahdollisesti joku eläinvakuutusyhtiö liittyä meidän kuoroon?

Luonto tulee lähelle

Tänään vietimme Luonto lähelläsi -teemapäivää pääkaupungin sydämessä.

Päivällä sisään lensi utelias (uhkarohkea?) talitiainen avonaisesta ikkunasta. Asustelemme siis kuudennessa kerroksessa, joten kyseessä lienee varsinainen huimapää... Taika liihotteli kepeästi lintusen perässä, kunnes teljettiin kylpyhuoneeseen odottamaan lintupolon evakuointia sisätiloista.

Melkoinen pelitintti!

Päiväkävelyllä Taika nipsaisi hiirulaisen päivät päätökseen. Koiruus kurkisti puunkoloon, tavoitteli tassullaan jotain ja seuraavassa hetkessä pitkähäntä oli hypännyt reidelleni!

Rohkea rokan syö?

Hiiren seuraava loikka alemmas päättyi nopeasti. Perheblogin kyseessä ollessa harkitsin, onko tapauksesta suotavaa raportoida kuvin, mutta kännykameran otos on onneksi PoliisiTV-tasoa eikä ehkä loukkaa uhrin omaisiakaan.

Helpompi saalis, kun ei ole siipiä.

Mitähän yllätyksiä huomenna? Säästetään paljastukset tuonnemmaksi, mutta tiettyjen ravintoloiden kulmillla metsästyskoiramme on havainnut epämääräistä liikehdintää myös.

Sanakirjakoira

Taika on näemmä myös Wikipedian esimerkkikoira seiskareista. Ken lienee kuvan ottanut, mutta isännän popot, tuttu liina ja Taikan vasemman takavarpaan valkoinen kauneuspilkku paljastavat daamin omaksi koiruudeksi. Kiva tietysti, että on mallikelpo yksilö ulkoasultaan!
Miinusta rakennearvioinnissa tulikin lisävarpaiden puutteesta (en pahoittele, olisi metsässä kaivuutöissä repeytyneet ajat sitten) ja pohjavillan ohuudesta. Sekään ei normaalia kotikoiraa haittaa, eri asia jos olisi alkuperäisessä työssään Suomenlahden jäillä.

Enkä aio siirtää koiraa nukkumaan mattoparvekkeella, jotta saisi paremman karvan ja paremmat arvostelut:) Neiti on oikein hyvä näin.

Kiiltävänä läikehtivää turkkia aina välillä ihastellaan, naiset lienee kateellisia turkin kunnosta ja kyselee, mitä hauva syö. No, raakaa lihaa ja keitettyä kananmunaa ainakin. Pesulle päästään sen mukaan, miten turkki likaantuu. Maalla pintapesulle parhaimmillaan jopa 2 x päivässä, jos tehdään oikeita koiran töitä, eli puhdistetaan mansikkamaata vesimyyristä. Tai möyritään hiekkakasassa - jemmaan aiemmin julkaistun kuvan hiekkapossusta tähän:


Muuten karstaa, harjaa ja kumisukaa tarpeen mukaan. Mutta on kyllä helppohoitoinen turkki. Saa nauttia koiranelämästä ilman turhia esteitä. Ja tiedoksi, silmätulehdusta ei olla saatu kuin kerran ja sekin iski kaupungissa, vaikka ollaan maankaivuu-urakointia tehty maalla jo monta vuotta.

Lokakuun päiväunia

Harmaana lokakuun päivänä uppoudutaan koiranuniin ja -unelmiin. Muistellaan viime kesää:

Rantavahtina Kesälahdella. Pikaveneet, sorsat ja kalastajat saivat haukut.
Meillä ei kulkulupia kysellä.

Laivakoirana Puruvedellä. Vaikka paatti oli pieni, perämies oli ylpeä hommastaan. Mikään vesipelastussankari tämä perämies ei ole, mutta tähystää tarkkaan mahdolliset lähestyjät.

Jäätelöt Etelä-Karjalan Osuuskaupan pihalla.
Vaniljajäätelö on parasta hiukan sulaneena.

Jäätelö on tämän koiraneidin herkkua! Kevään kohokohta on, kun jäätelökioskit ilmestyvät aamulenkin varteen. Tehdään 100 metrin ennätys ja juostaan pää viidentenä jalkana kioskille. Jos emäntä ei ehdi estää, lyödään tassut tiskiin ja ihmetellään, miksi kiska ei ole auki aamukuudelta, kun hiilihydraattitankkausta kaivattaisiin kipeästi.

Veneilijän vikaakin Taikassa on. Jos lenkin varrelle osuu paatteja ja ollaan hihna pidemmällä, koiruus löytyy venene kannelta hyvin äkkiä. Aina voi muutenkin pysähtyä tuijottamaan ulapalle ja unelmoimaan...

Ole kuin kotonasi

...vai miten se meni? Käytiin kylässä ystävällä ja hetken kuluttua olohuoneessa oli epäilyttävän hiljaista; kurkkasin kulman taakse ja siellähän se, sohvatestiryhmän päällikkö, oli täydessä työn touhussa...

Kaiken maailman koiria

Koirakuume emännällä taisi olla jo ennen Taikan astumista elämään. Kuvaboxissa on myös kuvakansio "Kaiken maailman koiria" (ja yksi kissa), joista pari otosta nostan tähän lokakuun piristykseksi. Joskus on tunne, että muiden koirat osaavat käyttäytyä, ovat fiksuja ja filmaattisia ja oman kanssa voisi vaipua maan rakoon... että oma osaa vain haukkua.
Mutta kun sohvalta kainalosta kuuluu iltapalan ja leikin jälkeen syvä huokaus [puffffffff] on oma murre maailman se maailman rakkain...

Heinäkuulla 2003 Kroatiassa oli riittävän lämmin
rentouttamaan koiratkin, Zagrebissa oli +37 astetta.

Tämä koiruus oli aitiopaikalla ihailemassa

Paris-Dakar-rallia Lissabonissa tammikuulla 2007.

Hiirulainen jääkaapilla

Taika on avannut kaupungissa-asuvan luontoelämykset potenssiin 10. Tuikitavallisella iltapäiväkävelyllä kannattaa aina kurkata betonikilpparin alle...

Ympäri, ympäri, ympäri... häntä viuhuen, riemusta vingahdellen... Harmi, että emännällä vain kännykamera mukana tällä cityretkellä.



Kilpikonnan alta lähti kipittämään pieni hiiri, joka juoksi suoraan aroniapensaan juureen, sieltä ylös, ylös, ylös... suoraan hämmästyksestä apposelleen avautuneen suuni korkeudelle! Ihan kuin tyyppi olisi näyttänyt kieltä lällällää-ilmeellä Taikalle, en ole ihan varma. Hyvän kuvan kaverista kuitenkin sain.

Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi ja näet hiirulaisen läheltä.

Hiirulainen otti aronianmarjan ja pisti sen tyytyväisenä poskeensa. Otuksella on marjat jääkaapissa ihan kotia lähellä! Tosi kaunis kaveri. Me läksimme paikalta vinkuvan metsästyskoiran kanssa ja jätimme otuksen nauttimaan välipalaa syysaurinkoon.