Lady in pink

Meillä on ollut ongelma. Ei, ei siis kaniongelma, se on toinen juttu (lyhyesti: syöty).

Mustan koiran näkyvyys lumettomilla kaduilla ja lumisilla metsäautoteillä. Tai pikemminkin näkymättömyys. Heijastinpannat uppoavat kaulakarvaan.  Halpisliivit neiti tuunaa muutamassa minuutissa light-versioiksi. Irtoheijastimet irtoavat, rikkuvat. Vilkkupannoista saa migreenin ohikulkijat, koira ja omistaja.

Avuksi tuli Hurtta Lifeguard Polar. Pinkkinä, tietysti.

[Klikkaamalla kuva isommaksi]

Kun liikenteessä on tämä leidi pinkissä takissaan, emme voi välttyä vastaantulijoiden hymyiltä (leveiltä, vienoilta, peitellyiltä, avoimilta), nauruilta sekä ihan suorilta huomioiltakin.
- Haukulla on takki! (Tuntematon, riemastunut pikkuneiti, + 4 vuotta)
- Onpas se sievä neiti! Hieno takki! Onpas se tarkkaavainen pentu, mikä ikäinen se on? (Tuntematon rouva, +70 vuotta)
- I suppose it's she? (Tuntematon herra +35 vuotta)

Kehittämisen paikkoja toki tästäkin tuotteesta löytyy: vetoketju voisi avautua hännästä kuonoon eikä kuonosta häntään päin. Etenkin koloihin ja pusikoihin kirmaavalle koiralle olisi parempi ratkaisu, kun ei tuppaa vetoketju menossa aukeamaan.

Etuina näkyvyyden lisäksi se, ettei tarvitse pysähtyä kaupungissa selittämään jokaiselle kyselijälle onko se tyttö- vai poikakoira... toki Taika käyttäytyy muuten edelleen kunnon poikamiestytön tavoin esimerkiksi nostamalla koipeaan jätkämäisen reiluun tyyliin, pirteän pinkistä leidilikestä huolimatta.


Lystiä ja raikasta talviviikonloppua!

Fast Food, lähiruokaa nopeasti ja oma-aloitteisesti (K-15, K-kasvissyöjät)

Sillä välin kun muut katselivat vaalivalvojaisia, meillä tsekattiin Yle Areenasta aiemmin viikolla näkemättä jäänyt dokumentti nimeltään Jahti, citykanien metsästyksestä (katseluaikaa muuten vielä 6.2. klo 21.30 saakka).  Maisemissa vilahti paljon meillekin tuttuja kulmia.

Dokkarin ajan Taika nukkui isännän kyljessä sohvalla ja näki omaa jännittävää metsästysuntaan: tassut vipattivat ja uikutus kuului täydessä unessa. Pohdittiin ääneen, oliko syynä päivälenkillä nenän edestä vilahtanut citypupu.

Dokkarin päätyttyä isäntä ja koiruus suuntasivat talvi-iltaan iltalenkille. Samaan aikaan vahvistui, että Lennu muuttaa Linnaan.

Tovin kuluttua ovikello soi. Oven takana vinkui innokas koira. Isäntä ei vinkunut, eikä hänen kädessään roikkunut pupu, jolta kuulemma napsaistiin niska poikki erittäin ripeästi. Oli sitten sattunut iltalenkillä hiukan metsästysviettisemmän ja ripeäotteisemman koiran eteen ja matka loppui lyhyeen.

Kas, aiemmin emäntä on saaliiksi sattuneet pitkäkorvat pudottanut lähimpään roskikseen (haaskausta!) eikä siten kuvaakaan ole saatu. Vaan tällä kertaa metsästyskortin suorittanut isäntä päätti valmistaa aterian ja kani päätyi kameran hollille.

Tässä siis vaali-illan  äänisaalis kanisaalis.

Dokkarissa Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan puutarhuri tarjoili kanikeittoa. Meillä on nyt hieman auki, mitä ja kenelle pitkäkorvasta valmistetaan ja tarjoillaan. Tällä hetkellä vahvin suosikki on kanipata, jonka todennäköisimmin syö itse metsästäjä.

Metsästysvarustuksesta saattaa tulla tiedusteluita. Tällä kertaa siis kyseessä  pian 8-vuotias seiskarinkoira noin metrin nahkahihnassa. Koordinaatit pari metriä Mannerheimintiestä.

Muista nämä talvella

Lumi- ja jääkausi on Taikan iloksi alkanut. Siihen liittyy monenlaista, joka ehtii jo kesän ja syksyn aikana unohtua. Tässä Taikan muistilista talvikauteen

1. Muista kasvattaa ajoissa kunnon tassuvillat polkuanturoiden väliin! Villatöppösten kanssa on huomattavasti lämpimämpää tassutella pakkasella.

2. Kylmällä energiankulutus lisääntyy. Hyvä syy näyttää aina nälkäiseltä.

3. Ihmiset ottavat esiin mukavan lämpimiä villashaaleja, villatäytteisiä täkkejä, villapaitoja ja villamattoja. Hyödynnä nämä oivina nukkumispaikkoina.

4. Älä rähjää jääpuikkojen ja lumenpudottajille, etenkään jos ne killuvat 6. kerroksen ikkunan takana. Murtomiehet tällä korkeudella tulevat ovesta, panosta ensisijaisesti sen vartiointiin.

 5.  Ota ilo irti kaikista kaivuuhommista. Nyt on sesonki siihen hommaan. Emännän mielestä lumenkaivuu on _huomattavasti_ kuvan tilannetta siistimpi juttu - jostain kumman syystä.

Taikaa teidän jouluun!

...voi kuin oiskin hanget korkeat nietokset tänäkin jouluna. Lumi antaa odottaa itseään, ehkäpä vuonna 2012 sitten saadaan vettä siinä muodossa, jossa Taikakin siitä tykkää:)

Viikon suora

Kannattaa siis tähdätä keskiviikkoiltapäivään, jos mielii saada valohoitoa lenkin yhteydessä. Ellei jaksa odottaa sunnuntaihin. Taikan voi kaivautua entistä syvemmälle sohvan alle, jos mielii säilyttää optimaalisen turkin kosteustasapainon.

Inhoan maanantaiaamuja...

Hups! Ei olla kadottu alkutalven unille, vaikka blogi onkin nukkunut Ruususen unta. Koiramaiseen arkeen on mahtunut lukuisia metsä- ja myyräretkiä maalla ja kaupungissa - huomaa kirsun vierestä lähtenyt nahkasiivu!

Mutta inhottavinta on, jos emäntä herättelee maanantaiaamuna mukaan töihin. Kun silmä välttää, aamulenkin jälkeen koiruus kaivautuu paikasta riippumatta mahdollisimman paksujen tekstiilien alle päiväunilleen, oli lupaa eli ei.

Nolojen tilanteiden koiranomistaja, osa IV

Muistuipa mieleen, sattumus miltei päivälleen parin vuoden takaa. Ehdottomasti nolojen tilanteiden koiranomistaja -sarjaa kartuttava.

Oltiin reissun päällä ja hotellimajoituksessa. Aamulla koiruuden emäntä suuntasi töiden pariin, ja haukun isäntää vannotettiin keräämään hotellista kaikki, myös koiran tarpeet: juoma- ja ruoka-astia sun muut tarvikkeet.

Päivän päätteeksi auton nokka kohti maaseutua ja vaihdetana päivän aikana tapahtuneesta sananen. Koiruuden emäntä tietenkin utelee, tulikohan kaikki varmasti hotellista mukaan.

— Vesikuppi? Ruokakippo? Puruluu? Kongi?

Viimeisen sanan kohdalla ällistys koiran päivähuoltajan kohdalla kasvoilla on silmin havaittava.

— Ai sillä oli sellainenkin mukana?
— Joo, se on varmaan sitten jäänyt sängyn alle.
— No mä voin ottaa sen sitten paluumatkalla.
— Paitsi että se saattaa olla jo hävitetty siinä vaiheessa. Ehkä ois parempi soittaa ja pyytää ottamaan talteen jo tänään.

Niinpä kärsivällinen koiranomistaja (isäntä) ystävällisesti soittaa hotellin respaan ja esittää pikku pyynnön.

— Meillä jäi sinne huoneen lattialle, varmaan sängyn alle, sellainen musta kumilelu. Voisin noutaa huomenna.




Ja edelleen koiranlelua noudettaessa, samat maagiset sanat ruuhkaisessa respassa lausuttuna, saivat hilpeitä ilmeitä monen huulille...Respaemäntä ei hämäänny, vaan ojentaa tiskin alta muovipussiin pakatun Kongin. Taitaa olla episodi päätynyt hotellihenkilökunnan perehdytystestiksi nro 1: "pitääkö pokkasi tässä tilanteessa".

Tapahtumien keskipiste. Musta Kong-koiranlelu.