torstai 29. heinäkuuta 2010

Ota yhteyttä tämän blogin konttoriin... tai tagin numeroon

Olen törmännyt tilanteeseen, jolloin sielua rauhoittaa, kun koiran pannassa on omistajan puhelinnumero, mieluummin useampi. Ei, ehei, Taikan pannassa emännän puhelinnumero ei ole koirapuistossa törmättyjen kivojen poikakoirakavereiden jatkotreffejä varten. Eikä myöskään sitä varten, että Taikan rakastamat mieshenkilöt voivat poimia omistajien yhteystiedot pannasta, koiran pusutellessa partanaamoja tai lipoessa kesäjalkoja - emännän punastellessa taustalla.

Kun suunnataan vaikkapa mustikkaan metsätien varteen, ja neidin suunnaton autoiluvietti (kyllä, kyllä, luit oikein) yllättää bongaten liftikyydin toisen marjastajan/sienestäjän/linnustajan/metsästäjän/vaeltajan auton takapenkiltä tai -kontista.

Lähimmäisenikin on osunut autoiluvietin uhriksi. Pari syksyä sitten veljeni etsiskeli tatteja metsäautotien varresta, hitaasti autolla ajellen. Peruutuspeilistä näkyy kiivaasti lähestyvä musta piste. Lähemmäksi tultuaan se osoittautuu emännän kanssa pyörälenkille lähteneeksi tutuksi hyljekoiraksi.

Mutta kas, siinä onkin tatti! Sienikori käteen, auton ovi auki --- ja sekunnin kymmenyksessä auto takapenkillä on musta, läähättävä, leveästi hymyävä koiruus! Eikä aikomustakaan poistua autosta.

Toinen, tuoreempi osoitus autoiluvietin voimasta sattui, kun velimies viime viikolla oli tutuissa maisemissa. Hän oli pakkaamassa autoa kotimatkalleen. Avasi auton takaluukun ja nosti virvelin pois --- hetkessä sen paikan otti hymyävä hyljekoira. Isännän aikoessa nostaa epäsopivaan kalastuskohteeseen kyytiä kaihoavaa daamia pois autosta, tämä neiti vilautti kulmahampaitaan ja murahteli hyvinkin epäsievästi.

Uskoi kuitenkin nopeasti isännän käskyä (ei pyyntöä) poistua autosta vä-lit-tö-mäs-ti. Emäntä arvelee armeijan tuoneen tiettyä uskottavuutta isännän äänenkäyttöön ja näin liftausyritys laukesi alkuunsa.

No, mutta Taikalla onkin useampia pantoja: kaupunkikäyttöön päheä mokkanahkainen niittipanta, hirvennahkavuorattu mayakuvioinen laatupanta, katu-uskottava megaleveä nahkapanta, metsä- ja meriräppäykseen tarkoitettu vanhempi ja rähjäisempi panta... Kaikissa näissä killuu tietysti yhteystietoja autoiluviettisen daamin saattamiseksi kotiosoitteeseen. Tagit ovat pääosin täältä, Pet Tagsilta Britanniasta.


Meillä on toki myös yksi punainen, sydämenmallinen tagi...
Tämä malli onkin uudempi ja näyttää kätevämmältä kuin luumalli.
 Harmi, ettei meillä olla patrioottisia skotteja,
sillä silloin pannassa voisi killua
yhteystietojen ohella skottitunnukset.

4 kommenttia:

  1. Voi hurja, onpas automatkaaminen Taikan mieleen:)

    VastaaPoista
  2. Juu. Eikä edes matkaaminen, riittää, että saa istua paikallaan olevan auton etupenkillä ulos tuijottaen. Kuvitellen auton lipuvan ihanaa metsätietä tai rantamaisemia - tylsän isännän tai emännän imuroidessa autoa;)

    VastaaPoista
  3. Tuo merkintä pannassa olisi tosi hyvä juttu, mutta meidän Noppasella ei vaan mikään systeemi pysy vauhdissa mukana. Pitäisi varmaan teettää sellainen niiteillä suoraan pantaan kiinnitettävä laatta, josko se säilyisi tallessa, nuo killuvat putoavat aina muutamassa päivässä. :(

    VastaaPoista
  4. Laattakin voi jäädä johonkin kiinni, ellei ole tosi tiukasti pannassa kiinni. Meillä nämä killuttimet ovat pysyneet hyvin pannassa - kahta katoamista lukuunottamatta kuuden vuoden aikana. Vauhtikoiruille ei aina athdo löytyä muuta ratkaisua kuin mikrosiru, mutta harvapa sen lukijan kanssa metsässä liikuskelee...

    VastaaPoista

Kiitos haukuista:)