Viikon suora

Kannattaa siis tähdätä keskiviikkoiltapäivään, jos mielii saada valohoitoa lenkin yhteydessä. Ellei jaksa odottaa sunnuntaihin. Taikan voi kaivautua entistä syvemmälle sohvan alle, jos mielii säilyttää optimaalisen turkin kosteustasapainon.

Inhoan maanantaiaamuja...

Hups! Ei olla kadottu alkutalven unille, vaikka blogi onkin nukkunut Ruususen unta. Koiramaiseen arkeen on mahtunut lukuisia metsä- ja myyräretkiä maalla ja kaupungissa - huomaa kirsun vierestä lähtenyt nahkasiivu!

Mutta inhottavinta on, jos emäntä herättelee maanantaiaamuna mukaan töihin. Kun silmä välttää, aamulenkin jälkeen koiruus kaivautuu paikasta riippumatta mahdollisimman paksujen tekstiilien alle päiväunilleen, oli lupaa eli ei.

Nolojen tilanteiden koiranomistaja, osa IV

Muistuipa mieleen, sattumus miltei päivälleen parin vuoden takaa. Ehdottomasti nolojen tilanteiden koiranomistaja -sarjaa kartuttava.

Oltiin reissun päällä ja hotellimajoituksessa. Aamulla koiruuden emäntä suuntasi töiden pariin, ja haukun isäntää vannotettiin keräämään hotellista kaikki, myös koiran tarpeet: juoma- ja ruoka-astia sun muut tarvikkeet.

Päivän päätteeksi auton nokka kohti maaseutua ja vaihdetana päivän aikana tapahtuneesta sananen. Koiruuden emäntä tietenkin utelee, tulikohan kaikki varmasti hotellista mukaan.

— Vesikuppi? Ruokakippo? Puruluu? Kongi?

Viimeisen sanan kohdalla ällistys koiran päivähuoltajan kohdalla kasvoilla on silmin havaittava.

— Ai sillä oli sellainenkin mukana?
— Joo, se on varmaan sitten jäänyt sängyn alle.
— No mä voin ottaa sen sitten paluumatkalla.
— Paitsi että se saattaa olla jo hävitetty siinä vaiheessa. Ehkä ois parempi soittaa ja pyytää ottamaan talteen jo tänään.

Niinpä kärsivällinen koiranomistaja (isäntä) ystävällisesti soittaa hotellin respaan ja esittää pikku pyynnön.

— Meillä jäi sinne huoneen lattialle, varmaan sängyn alle, sellainen musta kumilelu. Voisin noutaa huomenna.




Ja edelleen koiranlelua noudettaessa, samat maagiset sanat ruuhkaisessa respassa lausuttuna, saivat hilpeitä ilmeitä monen huulille...Respaemäntä ei hämäänny, vaan ojentaa tiskin alta muovipussiin pakatun Kongin. Taitaa olla episodi päätynyt hotellihenkilökunnan perehdytystestiksi nro 1: "pitääkö pokkasi tässä tilanteessa".

Tapahtumien keskipiste. Musta Kong-koiranlelu.

Kokkikerhon aktiivijäsen

Töölön kokkikerho oli jälleen koolla. Se tarkoittaa, että ruokaa laittavia henkilöitä tarkkaillaan hyvistä asemista keittiössä, katse suunnattuna työpöydän, lieden ja jääkaapin pyhään kolmiyhteyteen. Jos pylly puutuukin välillä, asentoa vain hieman kohennetaan, mutta istutaan niillä sijoillaan kuin paikalleen liimattuna - jokaista työvaihetta tarkkkaan tuijottaen.

Vain ja ainoastaan täysin paatunut emäntä voi vastustaa tätä nälkäänäkevän hyljekoiran tyrmistynyttä katsetta ja todeta: "Keittiömme on suljettu. Valomerkki! Teille ei enää tarjoilla, olkaa hyvä ja poistukaa..."

Mustikkaretkellä

Mustikkaretkelle
lähdettiin ja metsäpolkua kuljettiin.
Laavulla sitten
hauska hiekka huomattiin:



Toivottavasti kameran pyöriminen ei haittaa... piti pyörähdellä hiekkasuihkujen alta pois suuntaan jos toiseenkin. Ja emännän mustikkasanko sai oivan vahdin - makkarapalkalla.

Ja kun huomattiin, että myös emännän kännykkä on näkyvillä, muistettiin, että sen kantamisestakin saa nakkipalkkaa... Onneksi on veden- ja kolhunkestävä käpälä eli tassupuhelin.

Niin, ja se mustikkasaalis: 10 litraa kahteen ja puoleen tuntiin käsin poimien. Ihan kelpo lisä pakastimeen talven herkuiksi. Välillä pidimme tauonkin: kuuntelimme muuttolintujen rupattelua ja istuskelimme mättäällä.

Rantavahdin koiranvirka

Taika pääsi jo jokin aika sitten rantavahdin hommiin Puruvedelle. Masalan hiekkarantaa vartioi muutaman päivän ajan tumma koirasfinksi.

Muurahaiset kehtasivat häiriköidä pikkuasioilla rantavahtia, kuten videon loppupuolella käy ilmi.



Paluumatkalle lähdettäessä ja autoa pakatessa koiruus oli salamannopeasti etupenkillä, josta ei olisi siirtynyt suosiolla omaan boxiinsa auton takaosaan niin millään. Penteleinen sentään, sieltä ei näe kunnolla ja toisekseen ilmastointi ei puhalla yhtä ihanasti villahousuihin kuin etupenkin jalkatilassa. Tyynynä emännän käsilaukku, jota luvattiin vahtia tarkasti hyvityksenä menetetystä jalkatilasta.

Alkumatka taittuikin emännän varpaita lämmittäen, mutta loppujen lopuksi siirryttiin omaan yksiöön matkaa taittamaan. Perillä kaupungissa huokaistiin syvään ja painuttiin lenkin jälkeen pitkille nokosille sohvan alle: täällä ei todellakaan ole yhtä hyvät maisemat kuin kirkkaiden vesien äärellä.

Pimi hau mustikassa

Hups, meillä oli avustava nelitassu mukana mustikkametsässä. Ja kuinkas sitten kävikään:

Niin, siis korin kantamisesta saa mukavan virikkeen ja tempun vilkkaallekin koiralle. Kasvattaa kärsivällisyyttä - myös korin omistajan, ei vain koiran omistajan...

Nyt sitten kaikki mustikkaan keräämään omat superfoodit massuun ja talven varalle. Taikakin popsii silloin tällöin hiukkasen mustikkaa oman ruokansa mukana [ hys hys, emäntä ei ole sitä koirulle kertonut, kun hyvin on maittanut ].