keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Taika Talviparta

Taika Talviparta on nauttinut täysin siemauksin lumesta. Puhdasta, ihanaa valkoista puuteria - johon jää kivasti kaikki jäljet ja hajut. Huomioita ollaan tehty hiirulaisista, piisameista, pupuista, jänöistä ja ehkä minkistä. Silloin kun kyseessä on vaarallisempi otus, Taikan niskaharja nousee piikkisuoraksi pystyyn ja suusta pääsee tuhahduksia.

Toinen ilon aihe oli se, että törmättiin sattumalta bokseri-boyfrendiin. Taikalla on tapana alkaa haukkua ilosta, kun näkee tutun koiran. Samalla häntä heiluu vimmatusti.Mitä lähempänä ollaan, sitä enemmän haukku alkaa muistuttaa mielestäni nalkutusta... Mielessäni tekstitän haukkukuplia: "Missä sitä taas on oltu! Ei ole näkynyt pitkään aikaan! Pöh!" Ja sitten leikkiäänet; karmeaa örinää, murinan ja haukun välimuotoa. Ihan kaikki koirat ei ymmärrä sen olevan tuikitavallista tälle seiskarisinkkutytölle. Ja voi sentään, jos uros erehtyy nuuhkaisemaan kiinnostuneesti päinkään. Kimeä kiljaisu ja diiva syöksyy pakoon - niin pitkälle kuin 1,2 metrin hihna riittää.

Onneksi tämä bokseri-boyfrendi on karski kaveri, jota ei pienet hätkäytä.



Taika Talviparta toivottelee
lämmintä joulumieltä sekä omistajille, haukuille että ystäville.
Onkohan huomenna nakkikrapula?
Tänään on nimittäin koirakoulun joulujuhla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos haukuista:)