tiistai 29. joulukuuta 2009

Vuokraa oma hauva

Ohjelmassa on ohjattua ulkoliikuntaa kolmasti päivässä, kaikilla keleillä, kuin Nokian Renkaiden mainoksessa konsanaan. Emäntä unhoitti kameran muistikortinlukijan kaupunkiin, joten saatte nauttia lumisista maisemista ja puuhista sitten myöhemmin.

Nostetaan tässä kuvallisempia postauksia odotellessa koira pöydälle. Lainakoira nimittäin.

Flexpetz-palvelun kautta voisi toteuttaa uhkaukseni*) koiralainasta.  No, mutta siis teille lainakoirasta tai osa-omistajuudesta haaveileville olisi oiva vastaus: Flexpetz!




Palvelu on saanut alkunsa Jenkkilästä  (mikäpä ei...) ja nyt laajenee Jurooppaan: valloitusvuorossa on Pariisi. Palvelun näyttäisi olevan jonkinasteisessa holdissa, ainakin Jenkkilässä: "In July 2008, the company put operations on temporary hold. Since launching in early 2007, the concept, while often misunderstood (or deliberately maligned as part of the agenda of others), has been a great success.

FLEXPETZ is seen by many sensible and intelligent animal lovers as a revolution in dog adoption, and has been well supported. It has helped dogs and families, and has been a financial success. However, early in 2008, politicians from Boston decided to mount a campaign specifically targeting FLEXPETZ. Their agenda was to bring in a law "banning pet rental". The proposition was introduced by these elected politicians who NEVER spoke to the company, or visited our facilities, or met our dogs or spoke with our members. If they had, they would have quickly realized that FLEXPETZ is not a "Blockbuster for dogs", but a new way of approaching responsible dog adoption and ownership."


Palvelun idea on loistava toimiessaan oikein - koira saa vaihtelua, ehkä useampia harrastuksiakin. Mutta kaikille koirille tämäkään ei sovellu. Mietityttää myös kasvatuksen yhdenmukaisuus. Koiruudet kun lukevat paljon sanatonta viestintäämme.Mieleen hiipii myös rapakontakaisen arvomaailman ajatus koirasta asusteena, jota voi vaihtaa tarvittaessa. Ajatukseni saa vahvistusta sivuston kuvista...

Taikan kanssa liikkuessa tulee noin kerran viikossa kysymys "minkä rotuinen se on" ja "minkälainen seiskarinkoira on". Sanon aina, että voin kertoa mielipiteeni ja kokemukseni Taikasta, seiskareissa on ihan erilaisia yksilöitä. Siinä missä toinen on rauhallisempi eikä minkäänlaiset turkikset herätä intohimoja, meillä jo tuoreen kelsiturkin heilahdus kirsun edessä saa Taikalla pilkettä silmäkulmaan ja vipinää tassuun. En oikein voisi kuvitella Taikan soveltuvan Flexpetz-koiraksi, sen verran omituisuuksia koiruudellamme on.

*) Krhm, emäntä uhkasi lainata Taikaa Lappiin koiravaljakkoon muutamaksi kuukaudeksi, niin ehkä loputon hinku juoksemiseen hiukan helpottaisi... (selityksenä: emäntä sai polveen rasitusvamman joka-aamuisista juoksulenkeistä ja nyt ollaan jäähdytelty sitä lajia Taikan ja emännän harmiksi).

5 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen tuo Flexpetz-idea, vaikka jotenkin sovellettuna. Kuinkahan moni koira (omani lisäksi) voisi paremmin, jos emännän työpäivän aikana olisi jotain aktiviteettia. Yhteiset illatkin olisivat silloin tasapainoisempia (työstä väsynyt ihminen ja kivasta päivästä terveesti väsynyt koira!). Jos tähän on ideoita, otetaan ilolla vastaan, kun dogsitteritkin tuntuvat olevan ihan outo käsite täällä meillä päin...
    Odotellaan innolla Taika-koiran lomakuvia :)

    VastaaPoista
  2. Me käytettiin 4H-dogsittereitä enemmänkin Taikan ollessa nuorempi. Heissä olli ja on paljon tosi hyvin eläimiä käsitteleviä, mutta tietty hiukan huolettomampiakin...

    Nyt saadaan apua aktiivipäiviin hoitotäti Leenalta, jonka löysin ihan ilmoituksella kaupan ilmoitustaululta. Leena on meidän aarre: kokemusta monista koirista ja elämänkokemusta muutenkin. Ja mikä tärkeintä, Taika tykkää kovasti - terkut vaan:))

    Paikallisilla 4H-yhdistyksillä on usein dogsitterpalveluita, ja jos ei ole, kannattaa kysellä, niin laittavat dogsitterkurssin pystyyn.

    Mutta nopeana enisapuna suosittelisin laittamaan omaa ilmoa kaupan ilmoitustaululle. Joskus olen miettinyt, että minulla voisi kotibyroolla hoitua Taikan lisäksi toinenkin koira, mutta välillä on äkkilähtöjä, joten en ole tuumasta toimeen ryhtynyt.

    VastaaPoista
  3. Pakko jatkaa vielä vähän meidän lähes surkuhupaisan huonoista tuureista:)

    -oma ilmo on kaupan ilmoitustaululla; ei yhteydenottoja
    -oma ilmo on netissä sivustolla, jossa haetaan koiranhoitoapua; ei yhteydenottoja
    -koirapuistokaverien omistajista useita ilmoittautunut jopa vapaaehtoisesti hoitopaikaksi - tosipaikan tullen ei vastausta, ei apua
    -läheltä piti saada kerran megapitkän työpäivän ajaksi Arttu hoitoon: hoitaja vain unohti luvanneensa, eikä ymmärtänyt, että vielä illallakin olis voitu tilanne korjata; koira tuli mukaan töihin päivystämään, koska saa minun huomioni puoleensa...
    -olen pyytänyt meille kotiin Artulle kaveria (koirapuistossa tavattiin kiva mäykky, jonka kanssa leikit sujui), mutta ei onnistunut taaskaan enää, kun tuli se sadepäivä, jolloin riehukaveria kysyttiin; ei vastausta
    -lenkki- ym. seuraa on luvattu, aikataulut menee aina ristiin... (?)
    -meillä päin ei ole dogsittereitä, tuntui oudolta ajatukselta kun paikallisilta kyselin
    -kaverikoiratoimintaan pääsee 2-vuotiaana vasta
    +työkaverin lapsiperhe ottaa koiraa kyläilemään muutaman kerran vuodessa :) (Mutta tämä ei ratkaise täsmätarpeita, joita tulee pitkistä työpäivistä tai yllättävistä menoista. Yleensä järjestän varta vasten jotain omaa menoa silloin, kun koira kutsutaan kylään...)


    Että yritetty on :)
    Täytyy viedä siis joka kaupan seinälle sama lappunen, jospa se siitä. Onneksi on edes koirapuisto. Juu, olen hiukan allapäin, koska kaikki kokeiluni löytää hoitoapua/koiraseuraa eivät edes ole tuossa listassa. Hiukkasen ylisosiaalinen (lue: huomionkipeä ja takertuvainen) koira kaipaisi muutakin elämää kuin itse aina pystyy tarjoamaan.

    VastaaPoista
  4. Hmmm... lemmikkipalstat.net voisi olla yksi vaihtoehto? Tosin kyseisellä palstalla voi liikkua kaikenlaista väkeä. Eräästä koirakauppiaasta tein poliisille tutkintapyynnön, koska myi ensin yhtä tutun koiraa ja parin viikon päästä taas toista...

    Helsingissä on tietty enemmän ihmisiä ja enemmän mahdollisuuksia saada kiva hoitaja:)

    Me ei muuten ei juuri käydä koirapuistoissa. Olen huomannut, ettei siellä riehuminen väsytä Taikaa, vaan kiihdyttää. Jos on tarpeen tappaa Taikan energiat, tehdään pitkä haistelulenkki, muutama lyhyt uudet tempun opettelutuokio tai tonnikalajälki puistoon, jos kaupungissa ollaan.

    4H-toiminta on muuttunut omasta lapsuudesta. Nyt kun kyseli, ei löydy puutarhatöistä kiinnostunutta nuorta perkaustöihin...
    Kiikoisissa näyttäisi olevan koirakerhoa:
    http://yhdistykset.4h.fi/4h-piirit_ja-yhdistykset/?PNUM=11155&num=12161&title=Kiikoisten,%20Lavian%204H-yhdistys&SINGLE_EMBED=

    ja ehkäpä sähköpostikyselyt 4H-yhdistyksiin saisivat vipinää aikaan toiminnalle:
    http://satakunta.4h.fi/yhteystiedot/4h-yhdistysten_yhteystiedot/

    Onnea hoitoavun hakuun! Arttu vaikuttaa kuitenkin iisiltä koiruudelta ja hauskalta seuramieheltä:)

    VastaaPoista
  5. Kiinnostaa, millaisia kokemuksia muilla on Lemmikkipalstat.net:n Apulan palstalta:
    http://www.lemmikkipalstat.net/cgi-bin/apula/apula.pl?6

    VastaaPoista

Kiitos haukuista:)