Mietin, onko kaikki koirat yhtä onnellisia vapaana ollessaan. Ei ehkä. Moni koira on onnellisempi seuratessaan omistajan kintereillä ellei sitten peräti kantapäillä. Ja toisaalta, vapaana ollessakin on vaaroja. Valikoin tarkkaan missä pidän Taikaa vapaana. Autojen alle en halua sen jäävän, joten avaan hihnan lukon vain metsässä, erämaassa, tien sillä puolella, jolla myös suden ja karhun jälkiä on havaittu. Sydän syrjällään välillä odottelee tätä seikkailunhaluista daamia saapuvaksi metsiköstä. Miettii, onko jäljellä vain panta ja tassut, kuten tutun ajokoirasta. Onko purrut kenties kyy (taas) ja neiti kätkenyt itsensä kivulta ja meiltä.
Kolikon toisena puolena on se puhdas sinkoileva ilo, joka tulee siitä, että saa kiitää, ei vain juosta hihnassa tai aidatulla alueella, vaan aivan vapaana ja minne haluaa. Ja sitten mennään! Vinttikoiraradalle kun päästiin kokeilemaan rätin perässä juoksua, piti vetäistä vihellyksistä ja kutsuista huolimatta kunnarit - vain ihan silkasta kiitämisen ilosta!
Meidän koiruli taitaa elää kaksoiselämää: yhtäällä arkea metropolin ytimessä, toisaalla retkiä erämaahan, viikonloppuja tai kokonaisia viikkoja maalla. Liekö se sitten syynä villeihin uniin: välillä vingahdellaan eri sävellajeissa, silmät pyörivät villeinä ja tassut käy. Lopuksi kurkusta tulee niin syvä murina, joka nostaa emännän käsikarsikarvat pystyyn.
Tervehdys Emännälle ja Taikalle.
VastaaPoistaTuo videopätkä oli kyllä mainio.
Meidän Onni tykkää kanssa olla vapaana, saa ollakin aina kun metsään suunnataan. Sillä ei ole metsästysvaistoa, ja se on kivesvikaisena (tyhmä sana) leikattu, niin sillä ei ole minkäänlaisia haluja hävitäkään näköpiiristä. Se on mukavaa, koska kaksi aiempaa koiraa olivat molemmat karkailijoita. TOinen lähti tyttöjen perään ja toista kiinnostivat jänikset.
Mutta sullahan onkin monenmoista blogitouhua meneillään. TÄytyy vähäsen kurkistella, vaikka musta tuntuu että oon täällä joskus jo käynytkin ihastelemassa ^_^
Kiitti, täällähän otus taas hoitaa turvapäällikön virkaa.
VastaaPoistaOnnekas Onni ja emäntänsä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että Taikalla on selektiivisesti valikoitunut kuulo. Jos ollaan myyriä kaivelemassa, on sama puhaltaako emäntä pilliin vieressä vai kauempana. Sekin on nähty, että pää nousee ojanpohjilta metrin päässä minusta - kun olen huhuillut, viheltänyt ja laulellut aloillani hyvän tovin. Ilme kertoo "ai siinäkö sinä olet?!" Näitä hetkiä tulee usein - Taikaa kun ei kiinnosta vain jänöt, kanit, hiiret, myyrät, oravat ja ketut vaan myös supit, peurat, hirvet ja varmaan myös ne hylkeet, mutta niihin ei olla vieläkään törmätty...
Niin, kirjoitin tarkoituksella "syystä taikka toisesta", sillä eipä kaikkia koiria, eikä kaikissa olosuhteissa, voi todellakaan turvallisesti vapaana pitää! Eipä juoksentele vapaana meidänkään beagle, näillä jänismailla. :)
VastaaPoistaIhmispsykologiassa on käsite läheisriippuvuus. Enpä tiedä, onko siitäkään kärsivät kovin onnellisia, vaikka tuntevatkin tarvitsevansa juuri jotain tiettyä ihmistä. Vähän saman asian uskon koskevan omistajansa kannoilla taukoamatta kulkevia koiria.
Toi oli yksi kriteeri rotua valitessa. En halunnut koiraa, joka etsii tauotta katsekontaktia. Eli sikäli on onnistunut valinta;)
VastaaPoista