Elämä metsästysviettisen koiran kanssa ei aina ole ihan yksinkertaista. Ken luulee, että nautin rotanroippeiden tai kaninkropan talteenotosta, on väärässä. Toisaalta eivät nämä saaliit ole olleet aina luonnollisimmassa paikassaan kaupungin puistoissa.
Kinkkisiä tilanteita aiheutuu muun muassa junalla lemmikkieläinvaunussa matkustaessa. Useamman kuin kerran on vaihdettu paikkaa, kun viereen on myyty paikka saaliille eli kanille ja sen omistajalle. Turhia sydämentykytyksiä puolin ja toisin.
Taika on saanut nauttia vapaudesta maalla ja tietenkin silloin tällöin saanut myös palkkion eli saaliin hiiren, myyrän tai vastaavan muodossa. Koska näitä retkiä palkintoineen on tiedossa säännöllisen epäsäännöllisesti, emme koskaan onnistu lannistamaan metsästysviettiä niin, että voisimme pitää Taikaa kanien ympäröimällä toko- tai agilitykentällä vapaana. Tai voidaan toki, mutta kanit vetävät kyllä pidemmän korren.
Eräänä kesäpäivänä olin olohuoneessa keskittyneenä johonkin. Yhtäkkiä alkoi keittiöstä kuulua vikinää. Menin katsomaan ja silmieni edessä oli alla olevan kuvan kaltainen näky.
Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi.
Saalishan siellä. Kärpänen oli parkkeerannut tiskirättiin ja neiti seiskari tuijotti sitä silmää räpäyttämättä, häntä heiluen ja vikisten. Kännykameralla ehdin napata kuvan, ennen kuin tilanne oli ohi.
Näin meillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos haukuista:)