maanantai 2. toukokuuta 2011

Ihan kuutamolla

Meidän ulkoiluajat ovat enimmäkseen säännölliset, mutta silloin tällöin on kiva poiketa kaavoista. Laumassamme on muitakin kuutamohulluja kuin emäntä, joten yökävelyllä käydään silloin ihan mielellään. Myöhäiset tai hyvin varhaiset kävelyt ovat tunnelmaltaan ihan erilaisia kaupungissa.


Miltei Fazerin sininen maisema on parin viikon takaa. Juna puksuttaa vielä jäässä olleen Töölönlahden ja Hakaniemen välillä.


Kuu on päässyt kuusen syliin ja liikenne on hiljentynyt. Koira auttaa huomaamaan kaupungissakin kaikenlaisen yöeläjät hiljaisista siivekkäistä äänekkäisiin kaksijalkaisiin. Toisaalta Taika on niin pelottavan näköinen musta murre pimeällä, että sen kanssa saa tallustella varsin vapaasti pimeämmissäkin puistoissa. Valoistuvaa toukokuuta!

2 kommenttia:

  1. Tuttuja maisemia:) Niissä tuli vuosia sitten lenkkeiltyä, kun asuin vielä keskustassa.

    VastaaPoista
  2. Kun kolmasti päivässä suuntaa ulos samoihin maisemiin, on kiitollinen paitsi vuodenaikojen, myös vuorokaudenaikojen tuomasta vaihtelusta maisemaan. Töölönlahdella hyvin varhainen aamu tai myöhäisilta/yö tekevät maisemasta maagisen.

    VastaaPoista

Kiitos haukuista:)