torstai 21. tammikuuta 2010

Ne päivät

Neidillä alkoi ne päivät. Jää kiva koirakoulukin väliin narttuvaivojen vuoksi. Höh. Ulkona ketuttaa, jos joku on lähellä tai edes vilkaisee Taikulia. Höh. Rähinää. Höh, sanoo emäntä.

Meistä olisi joskus kiva käydä kävelemässä meren jäällä (nyt kun se kestää), mutta se tuntuu olevan jättimäinen koirapuisto, jossa kaikenkarvaiset koiruudet saavat viilettävää villin vapaana. Ja nimenomaan ne epätottelevaisuusvaliot ovat jäällä monasti vapaana ja tulossa haistelemaan tumman, puoleensavetävän daamin villahousuja.





Kivenlahdessa käytiin ulkoilemassa pari viikkoa sitten ystävien kanssa. Kiitos Olli & Tanja hauskasta iltapäivästä! Reipas berninpaimenkoira yritti lyöttäytyä seuraamme evästauolla. En innostunut, kuten ei hihnassa, puussa kiinni oleva Taikakaan. Ahdistuu, kun hän on kiinni ja joku on tulossa lähelle. Minuuttien jälkeen kuului omistajan huhuilua.

Mietin, miltä tuntuisi pulkassa istuvasta lapsesta, kun berninpaimenkoira tulsii jolkottelemaan viereen ja hönkimään kasvoille. Vaikkei "tämä tee mitään", kuka kysyisi lapselta tai kiinni olevalta koiralta, miltä heistä tuntuu?!


Viimeksi koirakoulussa nauratti ihan hirveästi, olihan meillä nakinsyöntikisa (Taika tuli kakkoseksi tänä vuonna) ja muuta mukavaa ohjelmaa...

2 kommenttia:

  1. Onnittelut nakinsyönnin hopeamitalista! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos:) Taika hövelinä mukana kaikessa vastaavassa hassutuksessa. Temppuratakisakin vedettiin ihan ennätysaikaan... nakin syötni vesuvadin pohjilta, mukikeilaus jne on tosi hupihauskaa...

    VastaaPoista

Kiitos haukuista:)