maanantai 2. marraskuuta 2009

Roskia päivässä

Kuva: Roska päivässä -liike
"
Kuvan bokserin jalasta katkesi 3 valtimoa, 1 laskimo, 1 jänne ja useita hermoja,
kun se astui maassa olevan lasin päälle.
Voi olla, että koiran jalka ei enää koskaan toimi kunnolla."


Ilman virallista haastamista olen ollut ihan itsekseen mukana Roska päivässä -liikkeessä runsaan viisi vuotta, sen ajan mitä Taikuri on meillä ollut.

Etenkin sen jälkeen, kun koiruus astui ensimmäisen kerran polkuanturansa täysin halki johonkin terävään, olen pyrkinyt eliminoimaan nimenomaan lasinpalat kulkiessamme.

Nykyiset lehtikelit ovat petollisia: iloistenväristen syyslehtien seasta et erota, onko joukossa kaulastaan katkannut pullo valmiina katkaisemaan koiran jalan jänteet. Meillä molemmat tassuhaverit ovat osuneet lumikeleille. Sinne kuraisen kaupunkilumen sekaan on vaikea nähdä, missä vaara piilee.

Mutta onneksi molemmilla kerroilla sitkeä hoito palkitsi: noin kahden viikon ajan tassu kolminkertaisella suojauksella (siteet, muovit, tossu) pakettiin teipillä kolmasti päivässä. Samoin suihkuttelut haavaan kahdesti päivässä. Lisäsuihkaus Gothivetia, josta haukkumme suuresti inhoaa.

Kummallakaan kerralla emme käyneet eläinlääkärillä, vaikka ensimmäisen haverin haava oli aika iso. Aiemmasta eläinten haavojen hoitokokemuksesta oli selvästi apua. Kolmen viikon hoidon jälkeen tassunpohjassa oli jäljellä himmeä arpi ja eläinlääkäri hämmästeli rokotuskäynnillä ripeää paranemista.

Potilaalla ei ollut kivaa. Eikä omistajilla. Koiruuden jalasta lähti karvat siitä kohdin, mihin suojateipit kiinnitettiin ja kiskottiin irti kolmasti päivässä. Koirat kun on sisäsiistejä otuksia ja vaativat asiointia ulkona.

Tarvikkeisiin upposi mukavasti parisen sataa euroa: streriilit siteet, Basibact-pulveri, siteet, haavateipit ja roudarinteipit, koiran neopreenitossuja kului monta paria asfaltilla, Gothivet-suihke.

Jos me saamme pyytää, niin rukoillaan tassut ristissä panimoteollisuutta pistämään ölkkyset ja limppaset muotiputeleihin. Kiitos. Voisikohan mahdollisesti joku eläinvakuutusyhtiö liittyä meidän kuoroon?

3 kommenttia:

  1. Lasinsirpaleet ovat kyllä hirveä vitsaus luonnossa. Tiedän useita koiria jotka ovat teloneet niihin jalkansa - jokunen koira jopa useampia kertoja.

    Lasipullot saisivat alkaa olemaan jo historiaa kun ei ihmiset sen verran osaa älyään käyttää, että heittäisivät ne ROSKIKSEEN.

    VastaaPoista
  2. Ihan kamalaa on tuo. Niin eläinten kuin lastenkin takia, pitäisi lasipullot kieltää. Mäyräkoirien nauttijista suuri osa on alle kaksikymppisiä aivottomia teinejä, jotka tykkäävät nauttia olutta puistoissa ja huolettomasti heittelevät pullot yli olan.

    Olen useasti kerännyt viikonlopun jälkeen lasinsiruja päiväkodin pihalta, jopa pienten aitauksesta, samalla kun yksivuotiaat nököttävät hiekassa ja leikkivät hiekkaleikkejä.

    Että sellaista idylliä.
    Ehkä joskus, jonain päivänä joku virkamies innostuu tuosta yhtä reippasti kuin multaperunan vaaroista päiväkotien keittiössä ja keksii vedota yleiseen lasten ja eläinten turvallisuuten ja lasipullot kielletään.

    Toivottavasti.

    VastaaPoista
  3. Sitä odotellessa... lasi on jossian iahn hyvä materiaali, mut ei limppa- eikä viinapulloissa.

    VastaaPoista

Kiitos haukuista:)